Jokaisella ajalla on omat tunnusmerkkinsä ja hokemansa. Nyt elämme tätä lahopuun aikaa. Kukaan ei ole vielä tähän mennessä pystynyt selvittämään, miten lahopuista riippuivaiset lajit selvisivät siitä hyvin pitkästä ajasta, kun Suomen metsissä ei käytännössä ollut lahopuita, eikä suojelualueitakaan ollut. Koko maa kun pidettiin aina 60-luvulle asti lähes pelkästään polttopuilla lämpimänä.

Toki näin on ollut, mutta tuskin lahopuista riippuvaiset lajit ovat niistä metsistä mihinkään vaeltaneet.

Jos ja kun näin on, niin mikä peruste on sitten sille, että lahopuuta pitäisi olla kaikilla metsäkuvioilla?

Veikkaan, että sertisäännöt kiristyy entisestään. Vaaditaan entistä leveämpiä suojakaistoja rannoille, enemmän säästöpuita, maanmuokkauksen kieltämistä ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksen osuuden lisäämistä. Ai niin, nuohan on jo arkipäivää. Mutta lisääntyviä vaatimuksia on koko ajan tulollaan lisää.

Onhan noissa vaatimuksissa ollut osin aihettakin mutta pääasia olisi vapaaehtoisuus eikä mikään pakottaminen.

Visakallo: kuten on moneen kertaan keskusteltu (!), lahopuut voi ja kannattaakin keskittää metsässään tiettyihin paikkoihin kuten säästöpuuryhmiin ja muihin peitteisinä hoidettaviin osioihin.