Takavuosina Honkarakenne osti metsähallitukselta komeaa mäntyä pyöröhirsitalojen rakentamiseen. Männikkökankaat oli piiskattu lannoituksin kasvamaan oikein mukavasti paksuutta.

Kun tukit sorvattiin hirsiksi ja niistä tehtiin taloja, niin melko pian niistä alkoi kesiä pintakerrokset irti. Talot menivät uusiksi, eli nimekäs valmistaja kantoi vastuun tuotteistaan. Syytä tutkittiin ja päätelmä oli, että lannoitus muutti puun solurakennetta niin, että vuosilustojen kevätpuu ei kestänyt normaalilla tavalla.

Nopeasti kasvaneen puun soveltumattomuus hirsirakentamiseen kuulostaa aivan loogiselta: jos kevätpuun solut kasvavat isommiksi, puu käyttäytyy eri tavoin, ja painuukin varmasti enemmän kuin jos solut ovat pieniä. Kuulemma puuaineen tiheys on suurimmillaan, kun luston paksuus on yksi millimetri. Lannoitus kasvun lisäämistarkoituksessa (pl. terveyslannoitukset) on ehkä turvallisinta varttuneessa päätehakkuuta lähenevässä metsässä, jossa halutaan lisätä laadukkaan pintapuun osuutta. Tutkimustieto lannoituksesta ei kyllä varmaankaan muuta käytäntöjä, ellei puuntuottajaa palkita hyvästä hitaasti kasvaneesta laadusta paksummalla tilipussilla!

Professorin varsinainen huoli on taimivaiheen ja nuoren puuston liian nopea kasvu jos taimikko hoidetaan nykysuositusten mukaan. Mätästys ja nopea kasvuunlähtö vaikuttavat myös. Ongelma korostuu rehevillä pohjilla. Kyllä minun täytyy tunnustaa, että tämä laittaa miettimään. Ydinpuun liian nopea kasvu voi johtaa siihen, että ytimestä sahatut saheet eivät kelpaa rakennesahatavaraksi. Ja ytimestä ne nimenomaan sahataan ne lankut. Pitääkö istutustiheyttä kasvattaa vaikkapa +3000kpl/ha tiheyteen? Ei houkuttele kustannusten takia. Myöhennnetty ensiharvennus ja sekin lievänä? Ei houkuttele sekään lisääntyneen tuhoriskin takia. Varhaisperkauskesta luopuminen ja palaaminen jonkinlaiseen reikäperkaukseen? Ehkäpä? Reippaampi sekapuuston jättäminen varhaisperkauskessa? No tämä voisi toimia varsinkin jos sekoitukseksi saa mäntyä.

Lannoitus kakkosharvennuksen jälkeen ei kuitenkaan ole ongelma. Se ei heikennä rakennesahatavaranlaatua millään muotoa. Ja, ehkä valitettavastikin, ei typpilannoitus sentään mitään ihmeitä tee varttuneessa puustossa.

Reikäperkaus varhaisperkauksena ei ehkä oikein toimisi rehevillä pohjilla ilman uusintaperkausta. Saman asian paremmin ajaa normi varhaisperkaus, koska vesakko nousee kuitenkin alaoksia ”karsimaan”.

Sekin on huomattava, että kasvatustiheyden vaikutus laatuun riippuu tietenkin kasvupaikasta. Esim. pohjoisempana riittää samaan lustoleveyteen pääsemiseen (yhtä kapeaan) eteläistä aluetta harvempi taimikkotiheys. Mänty tarvitsee laatukasvatuksessa eri tiheyttä kuin kuusi jne..

Männyllä varsinaista laatukasvatusta ei kannata yrittää rehevimmillä pohjilla. Aina on puhuttu ”Riukuvaiheesta”, johon nuori männikkö pitäisi päästää. Se tarkoittaa sitä, että varsin hoikkana männyn tyviosan oksat kuolevat ja kuihtuvat tyvitukin pituudelta pois. Vasta sen jälkeen voisi alkaa harventelemaan.

Jos tavoitteena on oksaton tyvitukki, niin ainoa varma ja kannattava keino on pystykarsinta. Jos taas pyritään tiheään puuhun, niin pystykarsinta ei riitä.

Puusepät ovat aina sahuuttaneet järeät laatutyvensä niin, että sahatavarasta on tehty ”Sydänvapaata”, eli taimivaiheen nopeamminkin kasvanut ”purilas” on sahattu pois. ( Parhaat tukit onkin pakattu samaan järjestykseen, kuin missä ne on olleet pölkyssä, vain rimat ovat välissä, vanteet ympärillä ja sydäntavaran kohdalla on aukko).