Maailman vapaimpiin kuuluva metsälaki ei enää paljoa valvontaa tarvitse, kun metsilleen voi tehdä mitä mieleen juolahtaa, tai ei ole pakko tehdä yhtään mitään, ja tekoäly hoitaa puolestaan rutiinit. Mihinkäs niitä ihmisiä sitten enää tarvitsee? Nyt mennään näin, kunnes huomataan, että vikaan meni.
Julkinen sektori on ankarasti jäljessä tehostamisessa, muutamassa vuosikymmenessä teollisuudessa työvoima on puolittunut. Esim. Raahen terästehtaalla ja edelleen vähennetään. Jos Visakallo tarvitsee metsilleen valvontaa, sitä voi ostaa.
Yle vuorostaan ilmoitti muutosneuvotteluistaan ja Keskisuomalainen-konserni vähentää lehtiensä ilmestymispäiviä. Luhta vähentää myymälöitään. Tämä alkaa jo kuulostaa 90-luvun lamalta. Kyllä se tällä menolla lakkointoilukin siitä vähenee, kun liittojen sijoituksetkin sulaa.
Nuo on sellaisia neuvotteluja, joilla ei ole ulkopuolisille mitään suurta merkitystä. 90-luvun lama oli poliitikkojen tyhmyyden tulos, korkeilla koroilla puolustettiin heikkoa valuuttaa. Onneksi markasta päästiin eroon ja omasta valuuttapolitiikasta, jota ei osattu.
Eikös se ollut vähän ennen 90-luvun lamaa, kun tavalliset työmiehet eväskasseineen jonottivat Saunalahden osakkeita? Ei sellainen oikein käy. Omaisuuden uusjako suoritettiin silloin ja nyt on samat merkit. Onhan tavatonta, että pikkuvirkamies ostaa velaksi lähes miljoonan asunnon Helsingin vanhasta kaupungista.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.