Metsityslain vuoksi ei (kuulemma) ainakaan maastokäyntejä tehdä. Riittää kun katsovat laserkeilauksella saadun aineiston perusteella mitä on keskimäärin vast. näköisillä kohteilla (metsäänpistefin periaate) puuta ja päätös arvioidaan sieltä. Metsitysraha on tiukassa koska väki vähenee ja pitää säästää ilm. muualtakin kaikki mahdollinen. Kuitenkin velkaa joku ehdotti otettavan lisää ilmastoinvestointeihin jotta päästäsiin 1 :ksi hiilineutraaliuden saavuttamisessa. Tiedä vaikka EU:sta myöntäisivät sitten edustajallemme pokaalin tai jonkin papukaijamerkin vähintään siitä uroteosta.
Suomessa on tällä hetkellä 309 kuntaa, joten se tekee 1,8 Metsäkeskuksen henkilöä kuntaa kohti. Jos oletetaan, että puolet henkilöstöstä ei vedä koskaan saappaita työaikanaan jalkaan, jäisi alle yksi henkilö kuntaa kohti tekemään maastokäyntejä. Tämä on puhtaasti matemaattista pyörittelyä, joten todellisuudessa tilanne voi olla toisenlainenkin.
Jos metsien käsittely ei kestä päivänvaloa, ei silloin Mo tarkastajia kaipaa. Tarkastajia tarvitaan tollojen ja Joo- / Jeesmiesten räpellyksiä valvomaan, mutta niitä taitaa olla niin paljon, että tarkastajia pitäisi olla moninkertainen määrä.
Kehitys tosin näyttää kehittyvän siehen lajihin, että metsämailla kannattaa kasvattaa vain lyhytkiertoista ”lihivikkoa”, joka vetäistään parinkymmenen vuoden välein energiapuuna aukoksi ilman mitään uudistustoimenpiteitä. Antaa tulla sitä mitä tulee parhaiten. Kun joku MT kasvaa törkyä parikymmentä kuutiota vuodessa, niin parissakymmenenssä vuodessa polttokelpoista tavaraa on 400 kiintoa / ha ja kun siitä maksetaan sama hinta kuin laadukkaasta kuitupuusta, niin se on järkevin ratkaisu Mo:n kannalta.
Jätkän kanssa samoilla linjoilla siinä mielessä, että alkutuottajankin kuuluu saada osansa metsäteollisuuden menestyksestä. Ellei saa puun ostajien suunnalta muuta kuin lisää vaatimuksia mitä tulee kasvatuksen ekologiseen kestävyyteen, samaan aikaan rapautuu taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Reilu peli kuuluu myös vastuulliseen yritystoimintaan samaan tapaan kuin ruuan alkutuottajankin reilu palkka.
VisaKallo: Omalla kulmakunnalla jää 0,3 henkilö/kunta maastotöihin, jos sen nyt näin haluaa ajatella. Politiikka on, että yhä enemmän hankkeet menisivät automaattitarkastuksilla atk;ta hyödyntäen. Automaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Esimerkkinä Jope tekee kemerahakemuksen Metsään.fi kautta, jossa puustotiedot näyttää ehtojen täyttyvä. Jope käy puolenpäivää kaatamassa muutaman risun ja täyttää totarin jossa kaikki on kohdallaan. Kone katsoo homma ok ja rahat tilille. Otantaan tulee pari prosenttia kohteista. Mitä jos Jope jää kiinni. Ei mitään sanktioita. Voiko Jope hakea uudelleen samalle kohteelle tukea mistä sai hylsyn? Kyllä voi. Ei menetä petoksellaan edes tukioikeutta. Näitä Jopeja varten tehdään tarkastuksia harkinan mukaan kevyemmällä tarkastusmenettelyllä, ei siis ruveta laskemaan kantoja, kuten otannassa. Ja kokemus tuo aika hyvän vainun mihin kannattaa mennä tutkimaan. Jos homma näyttää olevan ok, niin sitten hanke maksuun. Tietysti jos tämmöisiä rahoitushimmeleitä ei olisi, ei niitä valvojiakaan tarvittaisi. Ja näitä Jopeja kyllä on ihan ammattilaisten hankeissakin.
Tolopainen: ”Mihin Visakallo tarvitsee tarkastajia. Eikö metsänhoito täytä kriteerejä.”
Heh, Tolopainen puhukoon vain omasta puolestaan! Kysymys ei nyt ollut mistään omakohtaisesta asiasta, vaan halusta hahmottaa, missä tämän keinoälyn kanssa tänä päivänä mennään. Tuolla edellä mainittiin myös laittomat hakkuut. Minkä verran niitä Suomessa tapahtuu ja kuka niitä oikein tekee? Toinen kiinnostava asia on väärään tietoon perustuvat erilaiset suojelumerkinnät. Kuinka yleisiä ne ovat? Onko niissä metsänomistajien oikeusturvasta keinoäly aikakautena riittävästi huolehdittu?
Valtio on sitä varten että hoitaa suojelut omissa metsissään. Yksityinen puunmyyjä saa suojelurahaa puun hinnassa. Samalla turha puunmyyjillä maksatettu byrokratia poistuu.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.