- Tämä aihe sisältää 10 vastausta, 8 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, 9 kuukautta sitten toimesta.
-
Metsähallitus ”Hölmöläisten peitonjatko”-linjalla
Tämän päivän Hesarissa oli juttu, että Metsähallitus aikoo ulkoistaa taimikonperkaustyöt yrittäjille, jotka käyttävät ulkolaista työvoimaa. Jos kyseessä olisi kilpailutilanteessa maailmalta tienestinsä hankkiva pörssiyritys, niin luonnollisestikin sen on soputettava kulurakenteensa kipailutilanteeseen. Metsähallitus on yhtä kuin valtio. Silloin pitää katsoa konaisuutta.
Kun ilmeisestikin vierasmaalaisten verot jäävät saamatta, niin taloudellisestikaan ajatellen asiassa ei ole mitään järkeä. Vielä huonompi, asia on, että näin viedään metsäalan opiskelijoiden kesätyöt. Valtio satsaa miljarditolkulla rahaa koulutukseen. Tässä kohdassa olisi mahdollista saada periaatteessa ilmaiseksi koulutettua. Oppiihan siinä raivaussahan kahvoissa metsänkasvusta aivan eritavalla kuin koulunpenkillä.
Kerrankin oli Hesarissa asiallinen kirjoitus. Kumma ettei kukaan Metsähallituksessa tai ministeriössä käytä kokonaisharkintaa. Pyritään näennäisesti taloudellisuuteen. Kun ”peittoa” jatketaan tarpeeksi, niin ei ole enää mitään jatkettavaa,
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.