Keskustelut Metsänomistus Metsään.fi

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Metsään.fi

    Tutkailin tarkemmin tietoja ja vertailin nykyiseen yhteismetsän metsäsuunnitelmaamme. Samat kuviot sieltä löytyi, mutta numerot poikkesivat. Liekö kone ”arponut” uudet.

    Metsään.fi antoi 11 % suuremman puumäärään kuin aikanaan Metsäkeskuksen tekemä ja vuosittain päivitetty metsäsuunnitelma. Näyttäisi, että Metsään.fi antaa yleensä selvästi suurempia puumääriä kuusikoille. Totuus saattaa olla jossain siellä välissä, sillä metsäsuunnitelma antoi toisaalta liian pieneltä tuntuvia arvoja. Männiköiden osalta heittoa on puoleen ja toiseen.
    Puuston ikä Metsään.fi:ssä heitteli miten sattui.

    Sellainen luontokohde (kalliomaasto) löytyi, jota ei ollut Metsäkeskuksen metsäsuunnitelmassa. Sinänsä hyvä, että sen osasi etukäteen ottaa huomioon leimikkosuunnitelmassa.

    Tein Metsään.fi:n kautta metsänkäyttöilmoituksen. Muuten näppärää, mutta pitäisi olla piirtotyökalu, jolla kuvioita voisi jakaa.

    Omistajatietoja päivittyy nopeasti. Pystyin tarkistamaan myös pari vanhempieni kuolinpesien omistamaa tilaa. Erään tammikuun lopussa kuolleen osakkaan nimen jälkeen oli ilmaantunut (KP)

    Tavattomasti on vaivaa nähty systeemin kehittämisessä. Siksi ymmärrän harmistuksen, etteivät metsänomistajat ottaneet sitä innolla käyttöön. Se tarjoaa tavalliselle metsänomistajalle lähes kaiken tarpeellisen. Vuosittaisia kasvuja ja arvokasvuja kaipailen, mutta sieltä taivaalta niitä voi olla vaikea arpoa. Puuston ikä on tarpeeton tieto, koska se aika harvoin näyttää osuvan sinne päinkään.

    Oma käsitys on, että kannattaa ehdottomasti perehtyä ja käyttää osana metsätalouden suunnittelua. Jos vielä olisi em piirtotyökalu, niin vielä parempi.

  • Metsäkupsa

    Kyllä pienellä kehittelyllä aikanaan tosi hyvä ja ilmainen systeemi metsänomistajille.Uudessa kemerassa ei ole 100% suunittelukorvausta ,joten on kaiketi ruvettava itse hoitamaan,olen tähän asti Mhy:llä paperit tiettänyt.Kai se ennakkoilmoituskin ,joka tulevassa kemerassa vaaditaan täältä luonnistuu,kunhan kaikki tilat keilattu.

    pihkatappi

    Minulla nuo taimikot oli käyty paikanpäällä katsomassa, muuten oli keilaustietoa ja sinne päin, olen ottanut palvelun käyttööni. Kuvioiden muuttaminen on tosiaan se ongelma, eli kun on kahden hehtaarin uudistuskypsä ja puolet alueesta jättää siemenpuille, niin ei ne samaa kuviota enää mitenkään ole. Mutta tuollaisen sovelluksen tekeminen, että käyttäjän sovelluksessa voisi jakaa kuvioita on jo todella haastava tehdä ja käyttäjälle väkisin monimutkainen.

    Visakallo

    Aiotteko tehdä myös puukaupat metssän.fi pohjalta?
    Kait sentään käytte palstat tarkistamassa ennen tarjouspyyntöjen jättämistä?

    Timppa

    Metsään.fi on luonnollisestikin vain apuväline. Paikan päällähän ne ratkaisut on tehtävä. Varmaankin antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta sellaisille, jotka eivät metsiään kovin hyvin tunne.

    Jos virhe on vain prosentteja, niin meikäläisen paimentamat metsät ”kasvoivat” Metsään.fi:n ansiosta yli kolmen vuoden hakkuumäärän verran. Sinänsä voi niin ollakin, sillä metsäsuunnitelmat taidetaan yleensä laatia vähän alakanttiin.

    Ilmoituksien tekoon metsänomistajapäässä on kätevä, jos saisi vielä mahdollisuuden jakaa kuvioita. Viranomaisilta säästää turhaa käsityötä ja paperien läträämistä.

    Gla

    Timppa: ”Varmaankin antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta sellaisille, jotka eivät metsiään kovin hyvin tunne.”

    Minun kokemusteni mukaan virhe ei rajoitu pariin prosenttiin, eikä ole systemaattinen suuntaan tai toiseen. Virheet ovat pahimmillaan karmeita. Siksi ajattelemisen aihetta systeemi antaa sekä sen kehittäjille, että sen käyttäjille metsien tuntemisen tasosta riippumatta.

    mehtäukko

    Kuten edellä todettu,mk:n henkilöt käyvät tarkentamassa taimikot paikanpäällä.
    Omista kokemuksista sanoisin,että metsäsuunnitelmia ovat laatineet niin mhy ja mk miestyönä ja nyt tämä laserkeilaus mk:lta.Kaksi em. ovat heitelleet suuntaan ja toiseen niin puumääriltään kuin kuviorajauksiltaankin miten sattuu.Hakkuussa puumäärä on jopa tuplaantunut.Lisäksi sortuminen 2-3 aarin kuviohin ei palvellut muita kuin rahastajaa.
    Metsään.fi on ollut alusta alkaen käytössä.Kuvioiden rajaukset ovat tarkkoja (liiankin mutkaisia).Ppa verratessa on löytynyt ainakin 3-4 kl metsissä aivan samoja lukuja.2 kl kuviot ohjelma väittää helposti järeämmiksi.
    Ohjelma kasvattaa puuvarantoa aika reilunlaisesti?! Se voi ollakin kohdillaan,sillä tutkimustietohan sanoo samaa.
    On vaivatonta päivittää todentamiaan ja toteutettuja tietoja ojelmaan.Metsäkäyttö-ilmoitus on helppo.
    Timpan mainitsema piirto olisi ehdoton lisätoiminto.

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)