Keskustelut Metsänhoito Metsä kuntoon ilman raivaussahaa…

Esillä 3 vastausta, 51 - 53 (kaikkiaan 53)
  • Metsä kuntoon ilman raivaussahaa…

    Onkohan jäänyt vähän huonolle huomiolle (tarkoituksellako) Metsälehden juttu (sivut 18-19) jossa Leevi Airaksinen (metsätalousins.) ei edes omista raivaussahaa kun ei sellaista tarvitse. Jutussa on paljon yhteneväisyyttä omaan metsäni hoitoon jossa myös teen moottorisahalla poltinpuuna nuoren metsän riukuja pois. Ja siitä varsinkin tunnistin hyvinkin kun suosii kaksijakoista metsänkasvatusta eli ylispuiden alle uusi metsä kasvuun ja vasta sitten yliset pois. Mutta siinä ehkä voi saivarrella onko tuo sitten jk:ta vai kaksivaiheista kasvatusta. Minusta voisi puhua myös lyhyen ”matikan” jk:sta.

  • MJO

    Poikakin on kehunut mutta hän kyllä ruuvasi kierrosannit tappiin ja saakin nyt muutamassa tunnissa tankin tyhjäksi. Minulla se kesti aina yli puoli päivää ennakkoraivata ja sehän sitten riittikin.

    En palkkaisi jesseä tuntihommiin. On sen verran hidasta tuuhistelua.

    jees h-valta

    Hiukan noinkin mitä sikari eellä mutta ei väliä. En ole lähdössä tunti-enkä urakkahommiin varsinkaan raivaamaan. Aikalailla helpommin eilenkin kilahti tilille muutama tonni. Metsärahaa, ja hetken päästä taas kun saavat hakkuun tehtyä. Tosin näyttää vielä kotva menevän ”keppimetsässä”. Mutta hyvin näyttävät viihtyvän. olivat jo molemmat koneet liikkeessä ennen seiskaa aamusta. Illalla vielä kasin aikaan. Kova tahti.

    sikari

    Otsikon aiheeseen senverran, että suurin osa tähän asti päätehakatuista metsistä on syntynyt ilman raivaussahaa. Mutta miksi tehdä asioista vaikeita, kun on olemassa niinkin hyvä apuväline kuin raivaussaha. Mielellään Huski. Akkusahanakin sai ihan hyvän arvostelun varsinkin varhaisperkaukselle.

Esillä 3 vastausta, 51 - 53 (kaikkiaan 53)