Keskustelut Metsänhoito Metsä kuntoon ilman raivaussahaa…

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 53)
  • Metsä kuntoon ilman raivaussahaa…

    Onkohan jäänyt vähän huonolle huomiolle (tarkoituksellako) Metsälehden juttu (sivut 18-19) jossa Leevi Airaksinen (metsätalousins.) ei edes omista raivaussahaa kun ei sellaista tarvitse. Jutussa on paljon yhteneväisyyttä omaan metsäni hoitoon jossa myös teen moottorisahalla poltinpuuna nuoren metsän riukuja pois. Ja siitä varsinkin tunnistin hyvinkin kun suosii kaksijakoista metsänkasvatusta eli ylispuiden alle uusi metsä kasvuun ja vasta sitten yliset pois. Mutta siinä ehkä voi saivarrella onko tuo sitten jk:ta vai kaksivaiheista kasvatusta. Minusta voisi puhua myös lyhyen ”matikan” jk:sta.

  • jees h-valta

    Niin sitten taas siihen raivaussahan tarpeeseen. Aivan taattu tosiasia on että nytkin on mennyt useita vuosia, ainakin kolme-neljä etten ole tarvinnut. Ennakkoraivausta en ole katsonut tarpeelliseksi jos sitä ei ole määrätty. Ja yleensä ei ole. Nyt ensiharvennukseen pienelle alalle raivasin vuodenvaihteen tienoilla mutta tein sen moottorisahalla kun sielläkin oli sen verran paljon koivua ja hiukan osin lähes kuitua jonka kyllä kaadoin maahan mutta saatan keväällä korjata vielä poltinpuiksi.

    wanhajätkä

    Eikö se olio-karkki lähteny käyntiin. Kyllin hyvä se sulle toki on nuilla käyttömäärillä…

    Gla

    Jees: ”Nyt ensiharvennukseen pienelle alalle raivasin vuodenvaihteen tienoilla mutta tein sen moottorisahalla kun sielläkin oli sen verran paljon koivua ja hiukan osin lähes kuitua jonka kyllä kaadoin maahan mutta saatan keväällä korjata vielä poltinpuiksi.”

    Itselläni on tavoitteena, ettei ennakkoraivauksessa olisi tarvetta kaataa maahan lähes kuitupuun kokoista tavaraa. Toki kun jotain palstaa ensimmäistä kertaa käsittelee, kaikenlaista voi tulla vastaan. Jatkossa onkin sitten paljon helpompaa.

     

     

    jees h-valta

    Just noin Gla, toki ala oli pieni ja jäänyt edellisellä omistajalla hiukan parempien kuvioiden taakse ja senverran irti lähistön mökkiläisten silmistä ettei nekään ole siitä enää työmaata itelleen tehneet. Edellinen antoi kyllä mielellään niiden harventaa mutta siinä ei paljon metsät parane kun läheltä ja tienvieristä kyllä tehtiin jopa liian harvaa mutta metsään menoon loppuikin rahkeet. Nyt on kyllä Pohjois-Satakunnan palsta jo lähes puoliksi otettu haltuun eikä kovin montaa hehtaaria raivattavaa enää ole. Osa niistäkin vartoili tien tekoa joka nyt helpottaa alojen tekoa. Saa todella jonkun poltinpuukuormankin haettua vaikka kuljetusmatka kasvaa kyllä jopa liian pitkäksi.

    jees h-valta

    Wanhajätkä oikeassa, se Oleo-Mac on todella riittävän hyvä kun sillähän saa kaiken tehtyä sujuvasti. Konehan on vahva yli 50cc:n ja alhaalta hyvin vääntävä tykki. Poikakin on kehunut mutta hän kyllä ruuvasi kierrosannit tappiin ja saakin nyt muutamassa tunnissa tankin tyhjäksi. Minulla se kesti aina yli puoli päivää ennakkoraivata ja sehän sitten riittikin.

    mehtäukko

    Gla: ”Itselläni on tavoitteena, ettei ennakkoraivauksessa olisi tarvetta kaataa maahan lähes kuitupuun kokoista tavaraa.”

    Näinhän se on.

    LA :lla on oma tyylinsä ja nytkin näiden keskustelujen suola onkin juuri se, että jokainen meistä saa/voi valita itselleen makoisimman.

    Perusteluissahan se kisa käydään.

    jees h-valta

    No niin, hieno viikonloppu ja metsänhoitoa tehoilla kahdessa suunnassa. Poika teki päivän raivaussahalla ja minä toisella palstalla moottorisahalla. H-vallassa loppuu raivaukset ja heikot kasvut nyt vielä tämän kevään aikana. Kyllä senverran alaa tulee kun kahdessa suunnassa tapahtuu.

    Hiihtoniilo

    Kyll vaimo voitti raivuuveitsen sillä kait kymmenen närett joskus raivattukin. Kyll se niin o ett viimeistään näkymäraivuu harvennusvaiheessa tarvii raivurin. Itsellä jo ikää niin en jaksa enää joka riukulapuulle myöskään moottorisaha kädess kumartaakaan. Jotenka kyllä poltinpuut saa tehtyä ms sahsll mutta metsänhoito nykyaikana vaatii raivurin. Tosin mull kaksi. Vaari teki ms työnä ja myi seiväät hevosmiehille aidoiksi sekä joulukuusia Hesan markkinoille

    Työssä, kun on itse muualla, ei sellaiseen enää kykene.

    jees h-valta

    Pitää kait sitten päivittää tämä vanha ketju omalta osaltani uudelleen kun Hiihtoniilo sen on pintauttanut. Kyllä olen uuden Stihl-raivaussahan omistaja myös tosin enpä ole siihen vieläkään tarttunut itse. Poika sillä pari vuotta sitten raivasi useamman ha:n ennakkoraivuun kaverinsa kaas joka teki minun Oleo-Macilla toisella saralla. Itse tein nytkin parhaillaan menossa olevan ensiharvennuksen raivausta paikoitellen jälleen moottorisahalla. Ja kyllä on konekuskit tyytyväisiä olleet ”keppimetsän” puhtauteen. Kuten eilenillalla toinen moton kuljettaja päätteli. On hyvä että on nyt tällaisia ”keppimetsiä” työn alla kun korona on hiljentänyt hakkuitakin. On kuulemma sopivan työllistävä vaikutus. Aikamoisen alan olivat päivän aikana tehneet kahdessa vuorossa. Hyvä työnjälki ja siisti tullee olemaan kunhan saavat vielä tavaran kasalle. Vanhat aukot vain tulee taas hiukan ikävämmin näkyville. Pitää nyt ottaa yhteyttä sopimuskumppaniin että mitä tehdä. Ottaakko siivu mäkirinnettä vallan aukoksi ja uudistaa.

    Visakallo

    On tällä korona-keväällä ollut ainakin  se vaikutus, että omien työmaiden ympäristöstä on nyt kuulunut useampienkin raivaussahojen ääniä. Marras-helmikuun väli oli siinä suhteessa hiljaisempaa, vaikka raivauskelit tällä suunnalla Suomea olivat silloinkin hyvät. En tiedä metäpuolen lukuja, mutta maataloustöissä on normaalisti ollut yli 16000 ulkomaista kausityöntekijää. Tämä kevät ja kesä taidetaan tällä kertaa hoidella metsiä pitkälti kotimaisin voimin.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 53)