Keskustelut Harrastukset Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 219)
  • Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

    Merkitty: 

    Tänään Metsä Board antoi tulosvaroituksen:

    ”Metsä Board, joka kuuluu Metsä Groupiin, arvioi 9.2.2023 julkistetussa vuoden 2022 tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön vertailukelpoinen liiketulos tammi-maaliskuussa 2023 olisi suunnilleen samalla tasolla kuin loka-joulukuussa 2022. Loka-joulukuun 2022 vertailukelpoinen liiketulos oli 100,8 miljoonaa euroa.

    Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen tammi-maaliskuussa 2023 arvioidaan olevan noin 89 miljoonaa euroa.”

    Tulos tulee olemaan noin 10% alle arvion ja pörssikurssi putosi 10%. Ostin osaketta päivän päätteeksi hintaan 6,5€. Lisäksi omistan on Stora-Enson osaketta, joka on hieman tappiolla. Koskisen Oy:tä harkitsin mutta vaihto on liian pientä, josta seuraa korkeiden kulujen riski jos kaupat toteutuvat paloissa.

    Aiemmin olen myynyt UPM:n ja Metsä-Boardin osakkeet voitolla, katsotaan miten käy tällä kertaa.

    Jyrki Ketolan neuvo oli joskus, että kun puun hinta on alhaalla niin kannattaa myydä puuta ja ostaa metsäyhtiöiden osakkeita. Tämän teorian mukaan nyt ei ole oikea aika ostaa metsäyhtiöitä. Hinnat ovat kuitenkin huipuistaan tulleet jonkinverran alas.

    Mihin metsäyhtiöiden osakkeisiin olette sijoittaneet ja miten on mennyt?

     

     

     

  • Normandy

    Suomen tukkusähköhinta on Euroopan halvimmasta päästä. Nyt arvon keskustelijat vaan harhaantuvat näistä muutamista kalleista tunneista. Vuodessa on 8784 tuntia (karkausvuosi). Näitä tosi kovia hintoja on tähän mennessä ollut ehkä 5 päivänä eli 40 tuntia eli 0,5% tunneista. Ei taida hirveästi tuloksia sähkön tuottajilla heilautella. Sähkön myyjät sitovat ostamansa sähkön hinnan noilla parjatuilla johdannaisilla, joten heille tulee vaan lisälaskua siitä, että ostettu johdannainen perustuu viikon keskihintaan ja tuollainen sairaan kallis tunti huippukulutuksella ei tule kokonaan suojattua vaan sähköyhtiölle tulee siitä tappiota.

    Visakallo

    Eihän kalliiden, eikä halpojen tuntien lukumäärät suoraan sitä ratkaise, tuleeko vuosi halvaksi vaiko kalliiksi. Vasta kun kulutetut kilowattituntimäärät lisätään yhtälöön, aletaan saada oikeita lukuja. Nyrkkisääntönä voi pitää, että yhden kalliin talvitunnin kuittaamiseen tarvitaan keskimäärin 3-4 halpaa kesätuntia. Perjantain 5.1.2025 kuittaamiseen taitaa mennä koko kesä.

    Metsuri motokuski

    Tuo on varmaan ihan totta mitä visa kirjoitti. Lisäisin tuohon ajatukseen vielä sen että yleensä kesällä kun sähkö on halpaa niin myös kulutus on vähäistä.  Sen vuoksi ajallisesti talvikuukauden kalliin sähkön takaisin maksuun menee ajallisesti pitempi aika. Sitten toinen kysymys voisi olla että: riittääkö halvan sähkön aika tähän takaisin maksu aikaan ?

    Meni kyllä vähän väärän keskusteluotsikon alle mutta…..

    Visakallo

    Helsingin Sanomat kertoo, että sijoittajat ja rahastot ovat nyt iskeneet kyntensä oliivipuumetsiin, sillä oliiviöljyn hinta on vuodessa kaksinkertaistunut. Oliivipuu kasvaa lähes kaikissa Välimeren rantavaltioissa, mutta kuumuus ja kuivuus ovat vähentäneet satoja perinteisillä kasvupaikoilla. Tästä johtuen viileämmät kasvupaikat, kuten Pohjois-Portugalin vuoristoseudut tuottavat nyt parempia satoja. Metsätila, jossa kasvaisi oliivipuita, korkkitammia ja jalokastanjoita olisi aika hyvä yhdistelmä nykymaailmassa.

    Perko

    Tuo oliivin  juttu saattaa  olla samanlainen puhallus kuin aikoinaan  tulppaanimania. Mutta jos rahat polttelee niin  sinne rannoille kyllä sopii.

    Tolopainen

    Hiukan epäilen, että pörssissä ei mitään suuria juhlia ole näköpiirissä. Jaossa on pelkkää niukkuutta.

    Perko

    On turhaa kuvitella  huimaa tuottoa kuitupuumetsälle   kun kiinalainen sellunhinta tuplaantuu.  Sama  on  oliivi metsissä. Alkutuotannossa on jokin perusongelma jossa mukavat ostajat hoitaa markkinoinnin  ja rahat,  oliivin myyjän pitää opetella toista ammattia vaikka kalastamaan että saa perheelleen syötävää.  Yks’ hyvä, siellä on  keksitty niukka  kolesterolinen terveellinen menyy!

    Visakallo

    Älähän Perko aliarvioi oliiviöljyn merkitystä! Välimeren- ja Lähi-Idän maiden ihmiset luopuvat kaikesta muusta, mutta ei oliiviöljystä! Joku vuosi sitten sai vielä melko ison pönikän muutamalla eurolla. Nyt se maksaa jo 20 euroa. Paremmat laadut jopa 50-60 euroa!

    Visakallo

    Kaikenlainen kaupankäynti on täynnä mahdollisuuksia. Pitää vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja myös oikeasti tehdä niitä kauppoja, eikä vain jossitella.

    Tolopainen

    Toivottavasti korot nousevat reippaasti ja rahan hinta. Loppuisi tuo kaikenlaisilla sijoitushäkkyröillä huijaaminen. Myydään pelkkiä numeroita tietokoneen ruudulla. Huijaus on huippuunsa kehitettyä, jotta saadaan ihmisiltä rahat pois. Korot indeksiin ja kunnon tuotto rahalle, loppuu monet ongelmat. Kulutus ja investoinnit vähenee kuten pitääkin. Suomalaisten ylikulutuspäivä on jo maaliskuussa. Alv-veroa pitäisi nostaa myös reippaasti, loppuisi kiinalaisen rihkaman osto.

    Pitäisi saada rautaa rajalle ja linnoitustyöt käyntiin, mitä tässä vielä odotellaan.

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 219)