Keskustelut Puukauppa Metsä alan lakkoilu

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 1,267)
  • Metsä alan lakkoilu

    Törkeää, jumalattomien suota?

    Suomalainen kateus on tunnettua!

    Yhteen hiileen puhaltaminen kadonnut,ken tietää, mutta yhteisen etumme vuoksi meillä puiden kanssa toimivilla, ole liikoja varoja Lakkoilla.

  • purupiikki

    Olipa kerran Kotka, jolla oli taivasta tavoittelevassa puussa pesä. Pesässä istuskeli muutamia poikasia, jotka suu auki odottelivat omaa eväsvuoroaan. Poikaset olivat yllinkyllin pulskeita ja pärjäsivät voimassa naapuripesän poikasille. Asiat eivät kutenkaan olleet täydellisiä pesän asukkaiden hyvinvoinnista huolehtivista pöllöistä. Kotka oli valinnut nämä pöllöt tehtäviinsä, ja siksi ne päättivät mistä ja millaista ruokaa poikasille haetaan. Pöllövanhuksista oli tullut kieroja ja ne olivat oppineet että ahneudella ei saa olla tiukkoja reviirejä, vaan muita syyttelemällä ja jääräpäisyydellä ja periksiantamattomuudella saadaan ylimääräiset myyrät kannettua pesään, ja sattumanvaraisena toiveena oli se, että siinä samalla saataisiin tuuli avuksi puhaltamaan ja lennättämään ylimääräisiä sudenkorentoja pesälle asti. Tuulesta oli kuitenkin harvemmin apua. Ylimääräiset ruoat ja myyrännahat myytiin pesästä alueen pienempien pesien lämmikkeeksi. Syksyn lumi satoi aikaisin maahan. Nyt syytöksen kohteeksi joutui pesään ruokaa kantava Korppi. Korppi oli pitänyt tehtävästä jota se hoiti, ja hyvä tehtävä se sille olikin kun se ruokki ja kantoi pesälle sopivan määrän ruokaa jokaisena päivänä. Korpille oli esitetty vaatimus että jokaiselle pesän poikaselle kannetaan ruokia erilaiset määrät. Korppi halusi että tehtävä olisi selkeä ja yksi toimitusmäärä riittäisi, kun taas pöllöt halusivat korpilta useita erilaisia ruokatoimituksia. Tuota vaatimusta vahvistaakseen pöllöt kuiskuttelivat myös pieten asukkaiden pesiin ja asuinalueella tehtiin selväksi se, että on Korpin vika jos talvella lämmikkeet pesistä loppuu. Tilanne näyttäyi varsin kummalliselta. ..

    Per Ä Reikäs

    Kovin on hienot autot lakkolaisilla, mutta kun heillä kerran rahaa on valittaakin?

    Huomio haalaritkin yhtiö maksanut.

    Tolopainen

    Ihmeiden aika ei ole ohi, työläiset menevät lakkoon lopetettavilla paperitehtaita. Tässä on kyse NS. viimeisestä taistosta. Mitään taloudellista vahinkoa ei synny. Näin sitä ihmisiä voidaan johtaa harhaan. Toivottavasti liitto on mukana aikanaan työllistämistoimissa. Eikö nyt olisi jo aika aloittaa duunareden uudelleen koulutus lähihoitajaksi menisi aika talteen. Tuollainen puolen vuoden lakko olisi erittäin hyvä, siinä jo näkyisi vaikutus päästöihinkin.

    Ei tule Keiteleen sahalle lakkoa, se on jo nyt selvä asia, kun toimihenkilöt tulevat töihin muutama rimapoika voi olla poiskin. Sahat kyllä pysyvät käynnissä, vaikka 20% olisi lakossa.

    UPM:n ylemmät toimihenkilöt eivät kuulu mihinkään liittoon, yhtiöllä on ollut oma sopimus jo vuodesta 2013 alkaen. Mitään yleiskorotuksia ei ole tulossakaa, jonka puolesta lakkoilisi, jokainen sopii oman palkkansa. Yhtiö voi siirtää kaikki toimihenkilöt ylemmiksi, jos niin haluaa.

    Apli

    Työntekijöistä tehdään toimihenkilöitä ja toimihenkilöistä tehdään ylempiä toimihenkilöitä ja ei lakkoja(: Akateeminen köyhyys lisääntyy…

    Tolopainen

    Ei vaan kun koulutustaso nousee. Ihmisistä tulee itsenäisiä yksilöitä, jotka kykenevät hoitamaan omat asiansa. Perustuslaki takaa sopimisen vapauden. Ei tarvita mitään luottomiehiä puhumaan toisten puolesta. Työelämässä tietenkin on yhä enemmän toimihenkilöitä, varsinkin Suomessa koska ei täällä suorittavaa työtä kannata teettää. Kiinalaiset on paljon tehokkaampia ja halvempia.

    Visakallo

    Palkkatyö tulee entisestäänkin vähenemään kaikilla aloilla. Täkäläinen Hyvinvointiyhtymäkin käyttää jo palkollisten lisäksi hoitotyössä yrittäjiä.

    Tolopainen

    Valitettavasti Sote uudistus on toteutettu täydellisen kollektivismin ja yhteiskunnan ohjauksen näkökulmasta. Vanha Neuvostoliittokin kadehtisi. Ei meillä ole enää tuollaista asiakaskuntaa, joka menee potkukelkalla kesällä lähimpään terveyskeskukseen. Meillä on vakuutukset jo 1.2 milj ihmisellä, jotka menevät maksulliseen palveluun heti, kun sitä tarvitaan ja se pitää olla korkeatasoista.

    Nyt pitäisi lähteä äänestämään kansanedustajia ja kuntapäättäjiä, johonkin valtionvaroilla toimivaan alueneuvostoon.

     

     

     

     

     

    A.Jalkanen

    Jos sote tehdään järkevästi, saadaan yksityisistä toimijoista merkittävä apu. joka kuntakeskuksessa ei tarvitsisi olla kunnan terveysasemaa, vaan riittäisi pörriäisen tai vastaavan toimipiste. Meillä Espoossa on jo kokeiluluontoisesti ulkoistettu ainakin pari kappaletta terveysasemia yrityksille ja homma on toiminut ihan hyvin. Kiinteistöt kuitenkin tietääkseni kaupungin omistamia edelleen.

    Tolopainen

    Maailmassa ei ole kuin kaksi maata, jossa tarvitaan terveyskeskuksia. Suomi ja Ruotsi. Muualla Euroopassa lääkärit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia. Terveyskeskukset ovat tarpeettomia.

    Kalle Kehveli

    Siksi suomi ja ruotsi ovat maailman parhaita maita asua ja olla.

    Ps. Julkinen terveydenhoito on kaikkialla euroopassa, jopa parempaa kuin meillä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 1,267)