Keskustelut Metsänhoito Metka-tuki

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 589)
  • Jalmari Kolu

    <p>Onko missään tarkempia linjauksia ehdoista? Esim. Kemeran rahoituspäätös 5v sitten, onko oikeutta Metkaan? Itse pidän taimikonhoidon tuen muutosta 5v portaille hyvänä asiana. Tuo nuoren metsän kunnostuksen tukeminen ja energiapuun keräämisen tuki voisi olla jopa kasvatusmallia vääristävä, eli palkitaan heikosta taimikon hoidosta.</p>

    mehtäukko

    Kyllä noin, ja silloinpa nurinkurinen on tukikin.

    Makarov

    Oli se kyllä tämä nykyisen kemeran pienpuunkorjuuntuki aika erikoinen. Tuen sai jos lähtevä puumäärä oli vähintään 35m3 /ha. Tukihan ohjautui minullakin aika pitkälle harvennuksiin jotka olisi muutenkin olleet kannattavia. Toki mielelläni tietysti Tuen hajin kun se kerta mahdollista oli. Joskus tulee mieleen että ketkähän valopäät näitä keksivät. No nythän se ainakin keskipituus alenee Elikkä tuki ruvennee ohjautumaan sinne minne sen olikin tarkoitus.

    Kannattaahan ne kaikki tuet metsäpuolellakin hakea mitä valtiovalta antaa eikä siitä kokea huonoa omatuntoa. Kannustaahan se hoitotoimia tekemään ja työllistää vielä ihmisiäkin.

    Tolopainen

    Metkaa odotellaan, Kemeroiden hakemuksia en tee varhaisperkaukseen eikä taimikoiden hoitoon. Miten noissa töissä pitäisi muka pitää 3,kuukauden tauko, kun Metka töitä ei saisi aloittaa ennen lain voimaan tuloa, sehän tarkoittaisi isoja hoitorästejä koko maan tasolla. Joutuu raivaajat pakkolomille loppuvuodeksi, työt pysähtyy kuin seinään.

    reservuaari-indeksi

    N-koukk. oikias. Sosio-e:sti alemmalla tasoolla olevat tottuneet notta ”ne muut” aina maksaa heirön omat harrastuksensa! Samat näyttää täälläkin ilahtuvan eniten mettä tukiaisistansa. Niille tärkiää kun saa yhteis kunnalta kun luulovat notta Suomi on heille päin velkaa jostain! Jostain mitä ei ole eres oikiast olemassa! Heh.

    Leena

    Rane

    ”Ei millään kehtaisi sitä aloittaa vielä vanhoilla päivillään kun tähänkin asti on pärjätty omillaan.”

    Toki trollin pitäisi ensin hankkia metsää jotta voisi saada metkoja?

    Petkeles

    Pitäisiköhän Beljakovilaisen tukipossu Rainmanin olla hiljaksiin?

    A.Jalkanen

    Nyt kun pienpuun hinta on hyvä ja varmaan pysyykin sellaisena, olisi kannattanut ainakin kokeilla olla ilman sen korjuun tukea.

    Tolopainen

    Olen noudattanut aina kohtuutta tukien haussa korkeintaan sama määrä vuodessa, mitä eläkkeestä menee veroja. Silloin meni yli kun romutuspalkkionkin sai pelkällä paperilapulla.

    Epäilen että vähäpuustoisen rämeikön harvennushakkuu menee miinukselle ilman tukia jossain itä-Suomessa.

    Makarov

    Metsätaloudessahan silti tuet ovat terveellä pohjalla. Minullakin vaikka metsätalous on pääelinkeino niin tuet ovat liikevaihdosta muutamiaprosentteja. Elinkeinon kannattavuus perustuu omaan osamiseen ja markkinoiden toimivuuteen. Ainoa keino millä kannattavuutta tähän asti on pystynyt lisäämään on ollut puunmyynnin lisääminen. Täälläkin on ketjuissa ollut paljon kauniita sanoja metsän vaihtoehtoisista tuloista jotka perustuvat tukiin. Toivottavasti niitä ei tule ne vaan vääristävät markkinoita ja tulee kaiken maailman keinottelijoita alalle.  Käy pian niin kuin maataloudelle että tuet määräävät.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 589)