Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 30,951 - 30,960 (kaikkiaan 30,960)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Metsuri motokuski

    Eiköhän suurin budjetti ole kuitenkaan sosiaali ja koulutussektorilla. Toki emmehän me suomen sijainnille mahda mitään.

    Nostokoukku

    Ei voi sijainnilla mitään. Mutta lisävelka menee aseistamiseen.

    Visakallo Visakallo

    Suomi joutuu väistämättä korottamaan myös verojaan, kun puolustusbudjetti nostetaan kolmeen prosenttiin bkt:stä. Viro joutui tämän päätöksen jo tekemäänkin. Tosin siellä lähtötaso on ollut alhaisempi kuin meillä.

    Viro ottaa käyttöön puolustusveroksi kutsutun uuden veron. Vero koostuu kolmesta lähteestä ja on voimassa väliaikaisesti vuoden 2028 loppuun saakka.

    1. Arvonlisävero nousee kahdella prosenttiyksiköllä 24 prosenttiin 1.1.2025 alkaen. (Alv:ta korotettiin jo 20 prosentista 22 prosenttiin vuonna 2024)

    2. Luonnollisten henkilöiden tulovero nousee kahdella prosenttiyksiköllä 24 prosenttiin 1.1.2026 alkaen.

    3. Yrityksille tulee sovellettavaksi kahden prosentin vero vuotuisesta tuloksesta 1.1.2026 alkaen. Aikaisemmin tätä veroa ei ollut.

    Kahden prosentin yhteisövero ei vaikuta Viron muiden valtioiden kanssa solmimien verosopimusten soveltamiseen.

    Reima Muristo

    ”Yllättävää että nämä ns parhaat ministerit ovat olleet oikeistosta.  Miksiköhän ?”

    Parhaimmat sössijät löytyvät ns. oikeistosta.

    aho-vinetto pari päätti pelastaa pankit ja maksatta lystin pienyrittäjillä ja palkansaajilla.

    sippilä-stubbbbb/urpo-petteri päätti valloittaa maailman forttumin rahoilla. Saksaan 6 Mrd € ja venäjälle putinin taskuun lähes sama potti. Sitten selitellään ettei omistajaohjaus, sippilä, tiennyt että rahat lähti. Juurikin siitä syystä forttumin valtion osuus on yli 50%, että tietää ja ilman lupaa ei yhtiön hallitus tee mitään. saman hallituksen aikana vähennettiin poliisin määrärahoja, armeijasta vähennettiin… loppu tuli sitten kun terveydenhuolto olisi pitänyt sekoomuksen mieliksi yksityistää.

    urpo-petteri ja vekseli-riikka ottavat velkaa ennätys määrän, työttömyys on ennätys lukemissa, valtion verotulot pienenee koko ajan. Työn tekemistä ja työntekijää rangaistaan koko ajan. Outo luulo on että jollakin pörssi pelleilyllä Suomi pelastuu.

    Nykyinen hallitus on Suomen historian heikoin esitys. Kokoelma natsi-rasistisia friikkejä joiden tekemisiä ja sanomisia iltapäivälehdet koettavat käännellä hyväksi. Vai mitä olette mieltä, viimeisten vaalien jälkeen molemmissa iltapäivälehdissä persut selittelevät joka numerossa jotakin ufo-tulkintoja vaalitappiosta. Loppu lehti on sitten täytetty trummmmmppppp anal-yysillä, välillä haukuttu Joe Biden. Nähtävästi jenkkien suurlähetystö välittää sontaa ja maksaa sen julkaisusta. Ylimpänä asiantuntijana sirpa ja teemu.

    Reima Muristo

    Visva ei sitten kertonut että Viron valtion budjetista 1/3 maksaa EU, 1/3 suomalaiset ja ruotsalaiset juopot. Miljoonasta kansalaisesta 1/3 on ryssiä.

    Makarov

    Muristolta unohtui se se kaikista huonoin hallitus 2011-2015. Kataisen hallitus kok, sdp, vihreät, vas, rkp ja kd. Se ei ollut ainoastaan huono, se oli surkea. Suomen nykytila on pitkälle tämän hallituksen aloittama.

    Visakallo Visakallo

    Taitaa Reima jo ennen Pääsiäistä ostoksillaan olla rahoittanutkin Viron budjettia…

    Rane2

    Reima ilmeisesti innostui siitä kun Viro korotti verojaan nimenomaan kahdella (2) prosentilla?

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    2010 äänesti eduskunta Loviisa 3 rakentamisesta Keskusta ja vihreät äänesti hallituksessa sen kumoon ja loppu on historiaa kuten Reima kertoo. Jos Keskusta olisi äänestänyt sen puolesta niin se olisi nyt valmis eikä fortum olisi menettänyt noita rahoja ulkomaille vaan rakentanut sen voimalan. Nyt ollaan taas innoissaan jossain piireiissä kun Keskusta on back. Kamala painajainen. Seuraava hallitus SDP+Vihreät+Keskusta. Edellisellä kaudella Keskusta tuhosi turvealan, oisko jotain tuhottavaa vielä, varmaan energiapuun Keskusta voisi tuhota seuraavaksi. Asianajaja Kurvinen Saarikon kaveri oli maatalousministeri. Ku on kavereita niin substanssiosaamisella ei ole merkitystä. Leppä sentään oli viljelijä.

    Makarov

    Niin ja jos tädillä ois munat niin se ois eno

Esillä 10 vastausta, 30,951 - 30,960 (kaikkiaan 30,960)