Mieluummin hipaisen oman puhelimen virtakatkaisinta kuin naputtelen kaupan likaista maksupäätettä. Jos ei osaa sormenjälkilukijaa käyttää hidastahan se silloin.

Vaikuttaa siltä että Trumpin aikana USA:aankaan ei voi luottaa sopimusosapuolena. Alkajaisiksi hän ottaa maansa pois Pariisin sopimuksesta, ja sitten on taas lupa tupruttaa.

Kansainvälinen kauppa ja elintason nousu perustuu vaihdantaan: jokainen maa tuottaa niitä raaka-aineita ja tuotteita joissa se on tehokkain. Kaikki saavat parasta mahdollista laatua mahdollisimman halvalla. Kauppa ei ole täysin vapaata: lait, WTO:n periaatteet ja vapaaehtoiset sertifikaatit pyrkivät varmistamaan, että mikään maa ei saa liikaa etua esimerkiksi valtion tuesta, lapsityövoimasta, ympäristön pilaamisesta tai työntekijöiden oikeuksien polkemisesta. Käytännössä kaupan esteitä kierretään – esimerkiksi häivyttämällä alkuperä ja käymällä kauppaa salassa.

Korkeammat tullit USA:n ympärille: toisaalta tuontituotteiden hinnat nousevat, toisaalta kotimaan valmistus kasvaa, mutta kumpi on merkittävämpi asia? USA:n valtio ikään kuin tekee valinnan kuluttajan puolesta: et saa parasta mahdollista laatua mahdollisimman halvalla, vaan saat USA-laatua USA-hinnalla. Ne joilla on parhaiten varaa, saavat kyllä edelleen ostaa tuontituotteita kuten luksusautoja.

Asiaa voi hahmottaa miettimällä mitä EU:n toimeenpanema kaupan sääntely vaikuttaa meihin. Esimerkiksi metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden tuonti ei lopu kokonaan, mutta alkuperäketju varmistetaan paremmin. Samaan tapaan pitäisi olla mahdollista varmistua siitä, että Temu-tuotteita ei ole tuotettu vaikka orjatyövoimalla Tiibetissä, mutta tämä on käytännössä mahdotonta kun niitä ei ole sertifioitu.

Kansainvälisen kaupan menestyjiä ovat ne jotka saavat massiiviset valtion tuet, käyttävät härskeimmin lapsityövoimaa, pilaavat eniten ympäristöä ja kohtelevat työntekijöitä kaikkein huonoimmin. Voitot ovat silloin taattu. Sertifikaatin voi ostaa kuinka tahansa tuotetulle tuotteelle.