Vakituinen työ saattaa olla vielä joissakin harvoissa tapauksissa mahdollinen. Sensijaan vakituinen parisuhde taitaa olla pelkkää utopiaa. Sitten alkaa taistelu siitä velkaisesta omakotitalosta ja parista lapsesta. On sinun lapset, minun lapset ja yhteiset lapset. Hermot on pinnassa, kemiallisia lohtuja tarvitaan. Ja koko elämä jää ELÄMÄTTÄ. Ainoa joka hyötyy on pankit ja vähäisemmin valtio.

Jos yksi lähtee toinen tulee tilalle. Nykyisin kumppanit ovat rotaatiossa, mutta ei tuo näytä kovin paljon menoa haittaavan. Miehet maksaa ja naiset saa rahat, eurot kyllä kelpaa. Sitten kun on kolmannen silitysraudan maksanut tilanne alkaa seestyä.

Pojillani ”tuvat ja takat ” , mutta tytär viihtyy ulkomailla. Viihtynyt jo lähes 10 vuotta. Omaisuutta vaatteet läppäri ja surffilauta. Niillä kuulemma pärjää. Etätöitä voi tehdä missä vain ,mutta surffata ei voi joka paikassa.

Suurten ikäluokkien perusduunarit meni heti armeijan jälkeen vakitöihin,  ja  useimmat  heistä olivat samassa työpaikassa eläkeikään asti ja nauttivat nyt aika hyvää eläkettä. Nämä tämän päivän ”elämäntapaintiaanit” jotka venyttävät nuoruutta 40-50 vuotiaaksi asti tekemällä pätkätöitä ja ikuisesti opiskelemalla, tulevat aikanaan kohtaamaan karun eläkeläisköyhyyden, kun elämäntapansa takia eläkekarttuma on hyvin pieni, toivottavasti tietävät mitä tekevät, etteivät sitten eläkeläisenä itke kurjan pientä eläkettään, kun oli nuorenpana mukavampaa surffailla kuin tehdä ikävää kahdeksasta neljään työpäivää kymmenien vuosien ajan.

Ne perusduunarit tekivät töitä yli puolet valveillaoloajastaan kymmeniä vuosia palkalla, joka nippanappa riitti elämiseen. Ja mitä jäi käteen? Katkera, leipääntynyt mieli, jokunen ammattisairaus ja muutaman satasen peruseläkettä suurempi eläke. Saattaa tulla mieleen sairauksien kanssa kipristellessä ja hoitopaikan viedessä kaiken säästöön kertyneen, että olosipa pitänyt aikoinaan nuorempana surffailla.