Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 25,031 - 25,040 (kaikkiaan 26,990)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Visakallo

    Yrittäjänä on tottunut siihen, että tulot eivät ole koskaan säännöllisiä ja samansuuruisia. Nyt jo viides vuosi eläkkeellä, eikä vieläkään meinaa uskoa sitä, että eläke tosiaan maksetaan aina päivälleen ja samansuuruisena! Kait siihenkin joku muutos vielä tulee. Siirrytään sähkön tapaan pörssieläkkeeseen. Eläkkeen suuruus määräytyisi eläkerahastojen kulloistenkin sijoitustuottojen mukaan.

    Tolopainen

    Alv korotuksilla ei valtiontaloutta paikata, kulutus vähenee kun hinnat nousee eikä verokertymä kasva. Korkean verotuksen takia talouskasvu Suomessa on loppunut jo vuosia sitten. Aivan liian suuri osa rahoista kiertää valtin budjetin kautta. Ei ole mitään muuta keinoa kuin julkisten menojen rankka karsinta, sitä nyky hallitus ei ole vielä tehnyt. Budjetin menot kasvaa joka vuosi. Velkaantuminen ei lopu ennenkuin se on pakko lopettaa.

    Visakallolta on ilmeisesti jäänyt huomaamatta miten eläkkeitä on leikattu jo vuosia ja se jatkuu. Verotusta on kiristetty ja elinaikakerroin leikkaa eläkkeistä yhä enemmän. Elinaikaisessa eläkemäärässä on iso ero, jos pääsee eläkkeelle 60v tai 67v. Monilta jää eläke kokonaan saamatta, sitä ei makseta hautausmaalle.

    Kalle Kehveli

    Ylisuuri julkinensektori on suomen ongelmien suurin syy, ja ALV korotuksilla tämä vain jatkuu. Kuluttavat, mutta tuottavat hyvin vähän tähän yhteiskuntaan lisäarvoa.

    Visakallo

    Kyllähän Tolopainen sitä eläkettä hautausmaillekin maksetaan leskeneläkkeen muodossa. Joillekin se on turvannut jopa huomattavan hyvän elintason.

    A.Jalkanen

    HS-ennuste europarlamenttivaaliin, paikat: kok 4 sdp 3 ps 2 keskusta 2 vihr 2 vas 1 krist/liikenyt 1. Yhteensä 15 paikkaa.

    Nämä ovat hieman enemmän puolue- kuin henkilövaalit. Varsinkin kun parlamentissa vaikutetaan ryhmissä eikä puolueissa, ja Suomen mepit eivät ole oma ryhmänsä. Itsekin aion taktikoida eli varmistaa pienemmän puolueen ehdokkaan (Katainen) läpimenoa, kun ennakoin että suuren puolueen ehdokas menee joka tapauksessa jatkoon (Guzenina).

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010472932.html

    Tolopainen

    Suomesta valitaan 15 meppiä, äänesti heitä enempi tai vähempi ja valinnat menee puoluekannatuksen mukaan. Eivät he kuitenkaan mitään sille voi että korkotaso ei Suomessa laskekaan eikä talous käänny nousuun. Kyyti on kylmää.

    Visakallo

    Edesmenneessä Neuvostoliitossa tuokin homma oli järjestetty paljon sujuvammin. Toki Korkeimman Neuvoston vaalit järjestettiin sielläkin jokaisessa neuvostotasavallassa, mutta läpimenneet kyllä tiedettiin jo ennen äänestystä. Lopulta kyyti oli taloudessa kylmää sielläkin.

    Kalle Kehveli

    Suomesta valitaan 15 joo-joo edustajaa. EU suomen suurin virhe lisättynä vielä valuutalla.

    Rane
    Puuki

    Paperiliitto haastaa UPM:n ja SE:n oikeuteen, kun jotkut ei ole saaneet palkkaa 7 pv:ltä  lakon aikana.(STT).   Miksi ei löydy solidaarisuutta ”yhteistä” metsäteollisuutta kohtaan ? Mo:t on yli 30 vuoden ajan tukeneet ”yhteistä” teollisuuden alaa halpuuttamalla puun hintoja. Miksi nyt ei voisi paperikyöstit tuon verran joustaa ?   Kun ei olla kerran oltu töissä , ei pidä palkkaakaan odottaman.

Esillä 10 vastausta, 25,031 - 25,040 (kaikkiaan 26,990)