Laikkumätästyksessä mätäs, joka tulee raapaistun laikun viereen, on vain sen verran paksu, että kuntan päälle tulee kivennäismaata viitisen senttiä. Tällöin ei vielä ole vaaraaa, että pintaa kaivetaan niin syvältä, että 20 – 30 cm:n syvyydessä oleva myrkyllinen maa (Pohjanlahden rannikkoseudulla) – nousisi pintaan. Se nousee näkyviin kääntömätästyksessä, jossa kuopaistaan 30 – 40 cm:n syvyydeltä asti kauhallinen, joka käännetaan kuntta alaspäin syntyneeseen kuoppaan, johon se vielä parhaassa tapauksessa painetaan kauhalla tiiviiksi.

Tuon kuvan mukaista aurausta ei tietääkseni olla Etelä-Suomessa tehty koskaan, vaan syvintä aurausta on tehty piennar-auralla, jonka syvyyttä on säädelty koko ajan.

Tuollainen palleaura tekee niin rajut palteet, että maasto muuttuu pysyvästi sangen vaikeakulkuiseksi.

Riippuu pääosin maalajista ja kasvupaikasta miten tasoittuu tai ei.  30 vuodessa eh:een mennessä tasoittui eräskin aurausalue melko hyvin,  ja nykyään 2. harvennuksen jälkeen ei enää erota miten on aikoinaan muokattu vai onko ollenkaan eli vain matalia kohoumia on toisin paikoin metsää.   Puun kasvu on ollut tavallista parempaa ja samoin oli luont.uudistuminen aurauksen jälkeen.  Sekapuustot sopii hyvin tasoittamaan muokk.jälkiäkin  koska lehtipuukarike tasoittaa maan pinnan kork. eroja osaltaan . Hiesumaa valuu aurausuriin joita ei tietenkään kannata rinnemaille tehdä väärään suuntaan.  Mesimarja- ja vattusadot oli myös runsaita muutaman vuoden aurauksen jälkeen.

Mehtäukko on tullut joskus johtopäätökseen, että oli teoriassa kyseessä mikä routiva rajatapaus hyvänsä, se ajan kanssa tasoittuu. Joku ei käytännössä ollenkaan.

Puukin havainnot ovat oikeansuuntaisia. Tuon osion sirkkataimista voi allekirjoittaa ja korostaa vielä, että oikeasti sirkkataimista ei varmasti jää eloon kuin muutama prosentti.

Paakun pitää olla joko helvetin paksu, taikka helvetin ohut. Siis kivennäismaata kuntan päällä vain sen verran, että se hieman painaa kunttaa tiiviimmäksi ja suojelee tainta Hylopius apiekselta. Taikka niin paksu, että siinä riittää kosteutta ja evästä pahoinakin aikoina.

Monilatvaisuus voi johtua monestakin eri asiasta.  Esim. jäniksen tai hirven latvan syönnin jälkeen aih.  Liian laaja kasvualakin voi olla syynä. Joskus johtuu liian karusta kasvupaikasta ( puut pensastuu vaikka rehevämmällä kasvupaikalla kasvattavat rungon).  Männyn latvasilmun voi syödä myyräkin ja saada aikanaan haarottumista.  Boorin puute ainakin kuusella  voi aiheuttaa monilatvaisuutta. On niitä varmaan muitakin syitä, nuo tuli ensin mieleen.

En ole huomannut luont. ra-koivujen haarottuvan kuusen istutusmailla täälläpäin.  Ylispuiksi ne usein kyllä ehtii väkisin, jos ei raivaa varhaisperkuussa pois.  Yhdelle kuviolle on tarkoitus jättääkin jonkin verran ylispuiksi koska kuusia on istutettu niin vähän sinne.  Pieniin aukkopaikkoihin siis saa jäädä koivuja kasvatettaviksi ainakin eh:een asti.