Epäilempä pahasti että kepulla on näppinsä pelissä tässäkin ongelmassa. Alueen maataloustuilla rikastuneet pikkukapitalistit talonpojat koittavat syyttää rehellisellä työllä leipänsä ansaitsevia koneenkuljettajia. Jos jotain tältä palstalta on oppinut, niin sen, että jos tässä maassa on jotain vialla niin jäljet johtaa aina tupailtoihin ja kansantanhupiireihin.

AJ minun tietoni ovat Suomen johtavasta metsälehdestä eli helsinkiläisten sanomista.

En osaa Puuki vastata latvusrajan kasvuvaikutukseen. Tuossa joutuu tasapainoilemaan oksalaadun ja kasvun välillä, ainakin männikössä. Kokonaiskasvu hehtaarilla on yksittäisten puiden kasvu x puiden runkoluku. Saadaksesi pitemmän latvuksen joudut alentamaan tiheyttä eli pohjapinta-alaa. Yhteyttävää pinta-alaa tulee tiheyden alentuessa lisää latvuksen alaosaan, jossa on enemmän varjostusta kuin yläosassa. Näistä syistä kasvu lisääntyy vähemmän kuin on lisääntyvä neulasmassa prosentteina.

Kuitenkin tiheyden alentaminen jonkin verran olisi ihan harkinnan arvoinen vaihtoehto, koska mitä pitempään latvus on hyväkuntoinen, sitä pitempään jatkuu kasvu hyvänä yksittäisissä puissa.

Juuri näin Rukopiikki! FaceBookissa oli joku jakanut Metsätehon oppaasta taulukon, jossa näkyy jäävän puuston määrän arviointi hakkuukoneen työpisteessä alueen, kasvupaikan ja jäävän puuston keskiläpimitan mukaan. Runkoluku mitataan puoliympyrästä, jonka keskipiste on ajouran keskellä ja säde 11 metriä. Säteen arvioinnissa voi käyttää apuna hakkuukoneen puomia (nosturia).

Jäävän puuston runkoluvun taulukko löytyy esim. s. 15 julkaisussa

https://www.metsateho.fi/wp-content/uploads/2015/03/Korjuun_suunnittelu_ja_toteutus_ver02.pdf

Ensiharvennuksesta:

”Harvennuksen ja etenkin ensiharvennuksen oikea ajankohta on tärkeä metsikön kasvulle ja elinvoimaisuudelle. Ensiharvennus on ajankohtainen, kun puiden alaoksat ovat kuolleet noin 4 metrin pituudelta, mutta latvukset eivät ole supistuneet vielä liikaa. Elävän latvuksen osuuden tulisi olla männyllä 40, koivulla 50 ja kuusella 60 % puun pituudesta. Kun latvus supistuu tätä pienemmäksi, puun kasvu hidastuu.

Kun taimikonhoito on tehty ajallaan, metsikön valtapituus on ensi- harvennuksessa Etelä- ja Väli-Suomessa perusmallissa 13–15, laatupuun kasvatuksessa 11–13 ja intensiivisessä kasvatuksessa 10–12 metriä. Pohjois-Suomessa valtapituus on 10–14 metriä.

Jos taimikonhoito on jätetty tekemättä tai se on tehty lievänä, ensiharvennus pitäisi tehdä aikaisemmin. Aikainen ensiharvennus voi olla perusteltua myös männyn laatuharvennuksessa. Ensiharvennusta voidaan siirtää jopa vuosikymmenellä, jos suhteellisen voimakas taimikon harvennus on tehty myöhään, noin 6–8 metrin valtapituudessa.”

Sitä ei kerrota paljonko runkoja jäisi pystyyn tässä viimeisessä taimikonhoidossa.

Metsänhoidon suosituksissa kerrotaan, että harvennusten määrä riippuu ensiharvennuksen voimakkuudesta. Jos tiheys jätetään harvennusmallin ylärajalle, joudutaan tekemään useampi harvennuskerta kuin jos se vedetään alarajalle. Kasvupaikka vaikuttaa myös. Voisiko ajatella että rehevämmällä kasvupaikalla kannattaisi käydä männikössä useammin ja karummalla paikalla mahdollisimman harvoin, ts. kuivahkolla kankaalla jopa 3 harvennusta, kuivalla 2 ja sitä karummilla vain yksi harvennuskerta?

Olisiko se mitä Puuki pohti juuri tuota intensiivikasvatusta – siihen löytyy neuvoja metsänhoitosuosituksista.