Tuo myönnetään täysin kyllä mitä pete yllä.
Kunhan nyt kerroin että puhtaaseen saveenkin on istutettu.
Toki se sieltä hiusjuuret pukkaa jotain ”saumaa” pitkin läpi saven ja sitten se jo onkin menoa. Niissä kohdin auttoi taimien pystyssä pysymiseen. Olen toki senverran hintatietoinen etten euron taimia ehdontahdoin savimaalle tyrkkää. Lähes kaikenmuuntyyppiseen kyllä.

Omilla mailla ei ole kokemuksia, mutta olen nähnyt jälkeä hiesumaalla ja rämeellä. ”Mätäs” ei tosiaan ole kovin korkea ja tiivistyy aikaamyöten, mutta mitään vesikuoppaa siitä ei ymmärtääkseni synny. Ehkäpä siinä kannattaa toimia niin, että maa otetaan kauhaan hiukan vetämällä niin että kuoppa on ehkä puolimetriä pitempi kuin mätäs. Kuopan täyttö tai mätäs tehdään sitten liikkumattomasta kauhasta niin, että maat tulevat yhteen paikkaan ja hiukan koholle. Siihen sitten voi jäädä viereen hiukan matalampi pikkukuoppa, ikäänkuin kauhanvedon aloitus. Se on kuitenkin murto-osa kooltaan laikkumättään kuippaan verrattuna. Jos kohteella ei ole kuivatustarvetta niin en usko kosteuden olevan ongelma ja kuitenkin saadaan lämpöolosuhteet kuntoon. Ja kuviolla mukava kulkea varhaisperkuussa ja muutenkin Tällaisienkaan mättäiden ei tarvitse olla isoja ainakaan kivennäismaalla, eli ei ole tarkoitus että maata otetaan ojakauhan täydeltä! Tekniikkalaji tämä varmasti on, hiesua tai savea ei tällaisessakaan mättäässä saa tulla pintaan niin paljon että pottitaimen tyveä ei saa painettua alla olevaan kunttaan. Laikkumätästyksessäkään ei pitäisi syviä kuoppia tulla, mutta melkeimpä täytyy olla muokkauksen aloituksessa mukana neuvomassa. Valitettavasti ”ammattimiehetkin” tekevät aika karmeita kuoppia vaikka ovat jo vuosia metsänpohjia muokanneet. Syynä voi olla se, että osa metsänomistajista ja ammattilaisistakin sitkeästi vaativat korkeita mättäitä.

Ei nyt liity välttämättä ”kuoppamätästykseen”, mutta yleisemmin pohjaveden pinnan pitämistä korkealla suositellaan kyllä kylvön ja luontaisen uudistamisen yhteyteen. Mätästykselle vaihtoehto on varovainen laikutus jossa poistetaan vain raakahumuskerros, mutta ei tehdä kuoppaa. Tavoitteena paljastaa taimettumiselle otollinen maatunut turve. Tämä on hankalaa ja vaatii osaamista. Itse kyllä kokeilisin laikutusta tai ”kuoppamätästystä” ja luontaista uudistamista rämeillä kun tavoitteena on männikkö. Näin siitäkin huolimatta, että kuivatusojien avaus täytyy tehdä eri käynnillä ja ojamaiden sijoittamisessa on haasteensa. Väitän, että ojitusmätästyksen seurauksena aikaansaadut mättäät kuivuvat nekin kuivana kesänä läpikotaisin vaikka ne olisi tiivistetty. Eivät ne ainakaan siemenelle ole otollisia paikkoja, sade huuhtoo siemeniä ja sirkkataimia mättään päältä. Lisäksi siellä on alla kuitenkin se raakahumuskerros joka katkaisee kapillaarisen nousun. Tietysti jos uudistaa istuttamalla syvään, niin ongelmia ei varmaan ole. Männytkin kannattaa turvemaalla ”syväistuttaa” routa ja sade ”rouhii” mättäästä pintaa pois. Minä en vain rämeille istustusinvestointia tekisi, se on liian kallista.

Poikkeuksiakin on, eli kuusta voisin kyllä koittaa istuttaa rehevimmille rämeille. Haasteensa niillä kyllä on. Verhopuusto on varmasti tarpeen hallan torjumiseksi, mutta sitä kyllä nousee nopeasti riesaksi asti. Vakavampi ongelma lienee se, että kuusi on mäntyä paljon vaateliaampi fosforin ja kaliumin suhteen. Paksuturpeisilla rehevillä rämeillä erityisesti kaliumin huuhtoutuminen on iso ongelma. Se on vesiliukoista Rauta-PK:ssa, mutta myös tuhkassa. Ainakin yhteen lannoitukseen täytyy varautua rämekuusikon kiertoajan aikana. Kasvukin on sitten kyllä hyvää, eli kyllä se palkitsee.