Keskustelut Metsänhoito Männikkö istuttamalla vaiko kylvämällä?

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 108)
  • Männikkö istuttamalla vaiko kylvämällä?

    Ongelmana VT maapohja,paikoitellen jäkälä-kanervakangasta,paikoitelleen suopursua kasvavaa pohjaa.Maa-aines melko hienojakoista.Kaivurilaikutus-mätästys käsittely tehty.Istuttaen vaiko kylväen uudistus?Vai pitäisikö osa kylvää ja tietyt kuvion kohdat istuttaa?

  • Mettämakuri

    Menikö tolopaisella paljon puuta nurin viime viikon ukkosmyrskyssä?

    Tolopainen

    Eipä ole vielä tullut metsässä käytyä, mutta myrsky ei näille selkosille pahasti osunutkaan. Ei edes yhtään sähkökatkosta. Ne on niin lyhyitä tumppeja puut täällä päin, jotta ei kovin helposti kaadu.

    Visakallo

    Metsät kannattaa nyt tarkastaa huolellisesti. Jos alueella on esiintynyt syöksyvirtauksia, pahimmat tuhot voivat ollakin siellä mistä niitä vähiten olettaa olevan. Metsistä saattaa löytyä pienaukkojen saaristo tai pahimmillaan koko tila voi olla nyt aukkona. Jopa varttuneemmat taimikot saattavat olla kuin jyrällä ajettuja.

    Tolopainen

    Tämä oli vasta alkua, pahimmat ukkoset on vasta loppukesästä, kun ilma on kosteampaa. Kuusikot ovat katoava luonnonvara, kun ilmastonmuutos etenee. Avohakkuita tulee varmasti.

     

     

     

     

     

     

    A.Jalkanen

    Olisiko männyn luontaista uudistamista suosittu pohjoisessa kustannusten säästämiseksi, kun ennustettu kasvu on pienempi kuin etelässä. Alkua varmentaa jos ajoittaa hakkuun ja muokkauksen männyn siemensatoennusteen mukaan hyvää vuotta edeltävään vuoteen.

    Tuo kiinnostaisi miten Ruotsalainen sai rehevälle maaperälle täystiheän männyn kylvötaimikon. Yhtä isoa karun kasvupaikan siemenpuualuetta jouduttiin meillä täydentämään kylvämällä kun ei sirkkataimia ilmestynyt.

    Jänkhäjoonas

    Tuleeko tuossa loppujen lopuksi konekylvöön hirveästi hintaeroa, kun noita siemenpuita ei tarvitse puoli-ilman kaupata enää jälkikäteen?

    Tolopainen

    Konekylvö maksaa n. 300€/ha ja siemenet saman verran. Ei puhettakaan, että kannattaisi yrittää siemenpuiden avulla uudistaa. Aukkohakkuu on muutenkin parasta luonnonsuojelua. Siinä otetaan  luonnontuotteet hyötykäyttöön.

    Puuki

    Pohjoisessa mä-siemenpuuasento toimii paremmin mm. siksi koska kasvupaikat heinittyy vähemmän.  Karukkokankailla ei tarvi maata muokata ollenkaan.  Luonnontuhoja kestää paikallisen alkuperän siemenistä syntyneet puut parhaiten vaikka viljellyissä siemenissäkin on aika paljon gen. vaihtelua.  Mäntyä ei kuitenkaan voi siirtää etelästä pohjoiseen päin yhtä pitkälle kuin kuusta. Mieluummin siirto kannattaa tehdä pohjoisesta etelään päin  paremman luonnontuhokestävyyden takia .  Nykyään tosin ilmastonmuutos on lajentanut myös männyn käyttöalueita.    Vähän erilainen kasvurytmi voi vaikuttaa  siirretyissä puissa haitallisesti, jos siirto on liian etelästä.

    Sp-alue tulisi olla kuitenkin etukäteen valmisteltu uud. sopivaksi esim. väljennyshakkuun avulla.   Siemenpuut saattaa saada kaupattua ihan ok hintaan myöhemmin jonkin muun hakkuun yhteydessä.   ”Hintahuippuun” ajoitettu sp-puiden myynti voi tuottaa paremmin kuin niiden myynti  aiemmin vielä halvemman hinnan aikaan.  Nykyään näyttää olevan hinnan  heilahtelua molempiin suuntiin ~ 15-20% muutaman vuoden välein.  Tai jos saa ne parhaat puut jotka jäi sp:ksi myytyä erikoispuina jonnekin  niin se on paras tilanne.

    Mettämakuri

    Tehtiin puolukka mustikka tyypin kankaalle pieni noin hehtaarin siemenpuu hakkuu 8 vuotta sitten, sen jälkeen alue laikutettiin perusteellisesti  kantokoukulla.

    Pääpuulaji on nyt hieskoivu ja sekin harva, en suosittele.

     

     

     

     

     

    Puuki

    Riippuu ”asiakkaan haaroista” miten onnistuu milloinkin.  Matala pintamaan  muokkaus toimii paremmin kuin syvien urien tekeminen.  Hyvin kosteutta pidättävä maalaji paremmin kuin karkearakeinen helposti kuivuva, suht. hyvä  siemenpuuvuosi pitäisi olla ainakin lähivuosina muokkauksesta jne.

    Jos leimikolla on pienempää puuta jotka on vasta tulossa parhaaseen arvokasvuun, niin niitä voi jättää pystyyn järeytymään sp:en lisäksi.  Kannattavuus paranee muutamassa vuodessa niiden puiden osalta, kun arvokasvu on silloin usein  ~ 2 x tilavuuskasvua suurempi.

     

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 108)