Onko puunkäyttö paikallista energiakäyttöä lukuunottanatta loppumassa Pohjois-Suomen alueelta? Useiden erillisten päätösten yhteisvaikutus alkaa olla niin merkittävä, että puunkäytölle ei jää enää taloudellisia perusteita.
Kaikista projekteista huolimatta pohjoisen Suomen puun markkinatilanne näyttää synkältä.
Kemijärveltä loppui sellunteko ja Kajaanista kaikki kemiallinen puunjalostus. Samaan aikaa Suomen metsät tuottavat puuta enemmän kuin teollisuus pystyy ostamaan. Lisäksi vielä puuta kuitenkin myös tuodaan.
Kun tähän lisätään se että nimenomaan Pohjois-Suomessa puuvanto kasvaa kohisten. Muuallakin kuin Osaranaukeilla uudistettiin kovasti metsiä 50-, 60- ja 70-luvuilla.
Muistan kun maaseudusta ja muistakin lehdistä, katselin poikasena ihmeissäni nollarajakarttoja.
Nollaraja kai poistui vähitellen Kemijärven sellutehtaan myötä.
Mikäs kumma se olisi vaikka noita surullisia karttapiirroksia taas jouduttaisiin piirtelemään.
Enpä jaksa uskoa. Tienkin yksi aikakausi on päättymässä. Paperin valtakausi ajaa ohitse ja kuitupuun armoton kysyntä ja silloiset jo vanhentuneet sahalaitokset onkin tuhoon tuomittuja.
Nyt on alueita joissa kuitupuulle ei ole enää kysyntää, mutta samalla tukkipuun mitat on tullu alaspäin ja energiakäyttö on tullu huomattavasti merkittävämmäksi tekijäksi. Pohjoisessa kuvittelisin että paikallinen energia ja vientienergia esim Norjan halkokauppa olisi mahdollista toteuttaa. Lisäksi optimaaliselle tukkipuulle löytynee ostajat joko Ruotsin tai Suomen sahoilta.
Tämän rikki direktiivin vaikutukset varmasti vahvistaa pohjoisen markkinoita. Sieltä raidekuljetukset ruotsin kautta eurooppaan tai Norjan satamiin avaavat uusia kauppareittejä.
Uskoa ja uskallustahan tuo tietty vaatii, mut mikäpä nykyään olis riskitöntä.
Valtion metsien hakkuut Pohjois-Suomessa vaikuttavat jo paniikinomaisilta, kun juuri- ja juuri minimiläpimitan täyttäviä männiköitä hakataan aukoksi. Uudessa metsälaissa ollaan valtion vaatimuksesta poistamassa minimiläpimitta kokonaan. Kehitys johtaa valtaviin avohakkuisiin, ja toisaalta täysin hakkaamattomien, vahojen yksityismetsien lisääntymiseen.
Pölkky osti Umpin sahan äskettäin Kajaanissa.
Kuhmo Oy jatkaa pienpuun sahauslinjalla.
Molemmat ostavat puuta Kainuun alueella. Kuitupuu tekee edelleen kauppaansa.
Polttoaieen hinnannousu ja rikkidirektiivi vain lohkaisee oman osansa kannattavuus kakusta.
Lämpöyrittäjiäkin on ilmestynyt tänne Kainuun korpeen.
Puunkäyttö tavat tulevat varmastikin muuttumaan, käyttö ei lopu.
”Kainuun ja Oulun seudun puunjalostusteollisuus on kehityksenkaaressaan ehkä vasta puolivälissä. sen on taisteltava ”nurkkapatrioottina” kuin leijonat seutukunnan hyväksi, kokonaisuuden pohjalla, kuten tähänkin asti.
Tähän tapaan kirjoitti vuorineuvos Kanto vainaja sotien jälkeen eräässä esitelmässään.”
Lainaus on Kajaani Oy:n historiikista 1907-1957.
Vuorineuvos Niilo Kanto oli Kajaani Oy:n neljäs toimitusjohtaja.
Jos tuolloin oltiin kehityskaaren puolivälissä, niin missä ollaan nyt?
Ja mihin tuo kehitys on meitä viemässä?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.