Minä ennätin olemaan leimauksella kahdella mantereella, Suomessa ja USAssa. Jälkimmäisessä joutui opettelemaan uusia puulajeja. Jalavat leimattìin kaikki taudin ”dutch elm” takia.
Olen ollut pystymitalla ja hakannut pystymitattuja leimikoita. Puut kun oli joskus 30 metrisiä, tuntui että miten se koko puun muoto muka selviää mittaamalla d1,3 ja d6 sekä pituus. Ilmeisesti kuitenkin keskimäärin motit oli riittävän kohdillaan, noita kuitenkin mitattiin myös tarkistusmielessä tehtailla.
Nyt olisi trestima, josta saa varmaan haluttaessa varsin tarkan tuloksen, joku tuollainen kameratekniikka voisi olla ostomiehen apuväline runkohinnan selvitykseen ja samalla saisi puukauppasopimukseen melko tarkat motit. Pystymittahan oli sikäli mielekäs, että motit oli kaikille selvillä etukäteen.
Tulihan sitä oltua 80- luvun lopussa pystymitalla. Kaksi äijää mittasi rinnankorkeusmitan, kolmas oli kirjurina jolle mitta ja laji huudettiin. Jollain sapluunalla valittiin koepuut, joista mitattiin kuudesta metristä läpimitta sekä pituus. Leimoja hakattiin kolmelle puolelle puuta jotta harvesterista näki leimat joka suunnasta. Silti ne valitti aina ettei nää leimoja. Siihen aikaan vielä metsuritkin hakkasi paljon. Tehtiin kesät talvet, joskus 40 asteen pakkasessa, itse olin yhden talven. Ei siinä hääppöinen palkka ollut, mutta kilometrikorvauksia tuli hyvinkin 100 km päivätahtia vaikka mittaporukoita taisi olla useita piirillä
32 vuotta sitten kun Gutzeitilla aloitin ja työsuhde jatkuu yhä niin oli pystymitattuja leimikoita. Heti 90-luvun alussa loppuivat ja pääosin oli pinomitta ja ensiharvennukset Masser 25 mittasaksilla mitattiin työn ohella joka rungosta rinnankorkeusläpimitta ja kun laiteen näytössä vilkkui PUU niin siitä mitattiin käyttöosan pituus mimimi latvaläpimittaan asti. Oli niitä maalilla leimattuja harvennuksia mutta mittasivat jälkimitalla kunnes tuli manuhakkuisiin Metsurivalinta jolloin metsuri valitsi poistettavat puut ja suunnitteli ajourat. Josssin vaiheessa oli uratkin valmiiksi merkattu oranssinauhalla. Metsäkouluaikaan mitattiin muutama kohde pystymitalla. Niin siinä Masser hommassa piti päivittäin tyhjentää päivän työt kaapelia pitkin mustaan muistimoduuliin. Surisi aikansa ja muistaakseni antoi kapean liuskan jossa näkyi puulajit d1,3 luokittain. Palsta kun oli valmis niin vietiin musta laatikko toimistolle josta pomo tyhjensi tiedot tietokoneelleen. Muistaako joku tuliko motomitta silloin 90-luvun alussa koska pystymittapalstat loppuivat ainakin silloin.
Aikasemmin tuli jo motomittalaitteet käyttöön kuin 90-luvun alussa. 80-luvulla oli jo yleisesti käytössä, kun motot alkoi yleistyä.
Kehämitta palstalla oli yksi metsurimittaustapa, joka oli jonkin aikaa käytössä. Niitä kehämittoja mitattiin eräskin kasa, kun Metlassa tehtiin tutkimusta, jotta saatiin kerroin kiintotilavuuden määrittämiseksi kehämitan perusteella.
80-luvulla leimattiin vielä joskus leimakirveelläkin , jos leimikon nauhotuksen ulkopuolella oli hakattavia puita erillään. Muuten yleensä vain 2-kertaisella kuitunauhotuksella merkittiin leimikon rajat, ei ollut juuri aikaa leimoja veistellä, vaikka koulussa oli opeteltu kaikki leimikon merkinnät (leimikon ja palstojen rajat) tekemään veistämällä. Ennenhän joka firmalla oli oma leimamerkkinsä kirveessä . En tiedä sitten leimasivatko silloin harvennuksellakin jokaisen otettavan puun erikseen, tuskinpa. Mutta leimikon rajat kyllä .
A. Jalkanen. Kyllä inventoinnissa käytetään täydellistä pystymittausta., jossa mitataan D 1,3 – D 6 – ja puiden korkeus. Koeala on aina saman kokoinen jne…
Puuki. Leimattaessa leimattiin jokainen puu, joka oli leimaajan mielestä poistettava. Samoin ajoura leimattiin – usein joku ryhmässä leimasi vain ajouraa. Uraväliä mitattiin säännöllisesti. Kuitenkin metsurivalinnalla tuli parempi jälki puuston suhteen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.