Sanokkeepa työ viisaammat kun tuossa on tuommoista parikymppisiä lehtikuusikkoo niin mihin aikaan olisi paras karsia ja uskaltaako karsia myös eläviä oksia? Onko lahon ja värivian riski miten suuri? Lehtikuusikko on nyt noin 17m pitkää.
Me myimme mastopuiksi suoria ja järeitä lehtikuusia. Lähtivät täältä Suomenlinnan laivatelakalle, jossa entisöidään ja korjataa purjelaivoja. Puolet aihioista tehtiin 24 metriä pitkiksi.
Hintakin oli oikein hunajainen. Lehtikuusisahatavara on oikein kaunista ja siitä on tehty huonekaluja, lattioita ja toki ennenkaikkea paneleita.
Puhumattakaan laituri – ja terassivärkeistä.
Toki lehtikuusesta saa myös hirsirakennuksia, joko pyöreänä tai pelkkahirtenä.
Viljelylehtikuusikoiden kohdalla pystykarsinta on tärkeää laadun kannalta. Siperiasta tuotavan lehtikuusen lustonleveys on usein yhden millimetrin luokkaa ja ne ovat luontaisesti karsiutuneita. Kotimainen viljelypuu kasvaa usein harvassa asennossa ja lustonleveys ja oksanpaksuus on arvattavissa.
Kuivien oksien karsinta käy ”keppikarsintana”: sopivalla seipäällä lyömällä oksat katki. Sangen joutuisaa. Tuoreet tai puolituoreet osat lienee viisainta sahata poikki.
Lehtikuusitukin tulevaa hintaa on vaikea arvioida. Lisäksi järeiden puiden kasvatus vaatii pitkän ajan ja toisaalta lehtikuusella ei kasvu pysähdy siinä 60 – 80 vuoden tienoilla kuten kotimaisilla kuusella ja männyllä.
On toki totta, että oikeasti lahonkestävää lehtikuusta ei suomesta juurikaan löydy. Venäjän hoitamattomissa metsissä kasvava puu on niin tiheäsyistä, että sen ominaispainokin on yli 1.
Täällä lehtomaisella pohjalla kasvaneessa puussa on sentin – ja ylikin . paksut lustot. puu on paljon kevyempää, mutta se on todella kaunista ja eksoottista, varsinkin, jos se on oksatonta.
Kannattaa lähteä siitä, että lehtikuuset joutuu myymään kuiduksin tai käyttämään polttopuuna. Ei niitä kenttäsahureita enää tulevaisuudessa ole, kaikki lopettavat. Se ei kannata ei tekijälle, eikä sahuuttajalle, sahalla puolet puista menee pinnoiksi ja sahajauhoiksi. Lehtikuusia oli enen aina metsänvartijatalojen pihapiirissä muutamia. Mikä lie vanha perinne, muuten noiden puiden levittäminen Suomeen on ollut täysin turhaa.
Kun lähdetään siitä, että kasvupaikka on lehtomaista kangasta tai ainakin mustikkatyyppiä, niin 20 – 30 vuotiaan lehtikuusikon tiheys pitäisi laittaa 500 – 700 r / ha – lukuihin. Viljavampi tai tai nuorempi tiheämpänä.
Eikö se lehtikuusi olisi syytä pitää aika tiheänä, niin lustonpaksuuskin pysyisi kurissa, tulisi sitä arvotavaraa.
Nuoren lehtikuusen markkinat taitavat olla aika vaikeat. Kuitupuuksikin se vähän hylkytavaraa, kun menee toisten puulajien joukkoon, niin väistämättä haittaa sellun laatua, kun keitto-ominaisuudet ovat erilaiset. Lehtikuusi olis varmaan hyvä kuitupuu, mutta kun pelkkään lehtikuusi keittoon tarvittavaa puumäärää ei löydy, niin siinäpä se sitten.
Aitatolppina jos saa myytyä, niin hyvä. Nuori lehtikuusi, joka on ollut nopeakasvuista taitaa kuitenkin aitanakin olla joka huonompaa kuin tiheäsyinen kuusi.
Eli ainoaksi varmaksi lehtikuusen harvennuksen markkinaraoksi jää energiapuu, valitettavasti
tukkikokoiselle pystykarsitulle lehtikuuselle luulisi kyllä ostajia löytyvän kelpo hinnallakin, mutta kaikkien erikoispuiden markkinointihan on työlästä. Kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Hyvänä esimerkkinä on haapa, suomessa se menee kai aina kuiduksi, mutta sitten me ostamme hyvällä hinnalla virolaista haapalautaa saunojemme lauteisiin.
lehtikuusessa niinkuin muissakin erikoispuissa on aina tuo markkinointiriski. Lehtikuustakin jos joku pystyisi kasvattamaan sadoin hehtaarein, niin että kaupattavat erät olisivat suuria, niin riski saattaisi olla pienempi.
Mitään puulajeja ei voi sekoittaa ilman vaikituksia, jokainen vaatii oman kasvutilansa, männikköön ei mitään muita puita tarvita. Jos tuo pitäisi paikkansa siellä voisi olla kuusta ja koivuakin, eikä se senjälkeen ole kuin sekametsä.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.