”Metsäyhtiöt hyötyvät pystykaupasta

Metsäyhtiöt saavat korjuukustannuksien verran muuta etua tukkipuun pystykaupasta verrattuna hankintakauppaan. Metsänomistajat antavat yhtiöille ilmaista lainaa, tukit säilyvät hyvälaatuisina metsässä kasvaessa, yhtiöt voivat katkoa puut todellisen tarpeensa mukaan ja maksaa vain hyötymästään puumateriaalista. Osa pystykaupasta syntyvistä eduista tarkoittaa puunmyyjälle tappiota, varsinkin parin vuodenkin koroton maksuaika ja käytännössä vapaa katkonta tarkoittavat merkittävää tappiota puunmyyjälle.”

Tämä on lainattu hyvästä kirjoituksesta ”paavo puuntuottajalta”

Tässä linkki: http://www.puuntuottaja.com/tukkipuun-hintaero-pysty-ja-hankintakaupassa/

Miksi vastustus on niin kovaa Jovainia ja Lauri Vaaraa kohtaan? Metsänomistajien etuahan he yrittävät ajaa.

Keinoista voidaan sitten olla eri mieltä, esim puunkorjuun suhteen.

On tämä kieltämättä aika erikoista, että näitä ”menneisyyden haamuja” putkahtelee jostain suonsilmäkkeistä kirjoittelemaan mitä sattuu. Olen jo itsekin vanhempi ukko, mutta koetan kuitenkin vielä pysyä tässä ajassa kiinni, kun työelämässäkin on mukana oltava. Aika raskasta luettavaa joidenkin jutut ovat.

Keskusteluja ja eri mielipiteitä pitää ehdottomasti olla, mutta kyllä niissä on pitäydyttävä vallitsevassa todellisuudessa. Emme voi vaikuttaa menneeseen aikaan.  Voimme vaikuttaa vain tähän ja tulevaan aikaan.

Kyllähän sitä vanhojen kavereiden kanssa muistellaan, että millaista se oli ennen savotoilla ja omassakin metsässä työskentely . Aika kultaa muistot, ei se herkkua ole hankkia leipä metsästä. Toinen asia on, jos leipä tulee muualta ja metsässä liikuminen on enempi mielenvirkeyttä ja puuhastelua.

Täällä kirjoittajilla on varmasti kovin laaja tausta siitä, miten toiminta metsässä tehdään. Lauri Vaaran tausta tunnetaan, ”jovain” lienee samoilla pohjilla, mikä lienee ”Klapikoneen” kompetenssi? Onko viisaus luettu vai onko se koettu? Kyllä kait meillä kaikilla mo:lla päätarkoitus on hyötyä ja nauttia metsän omistuksesta mahdollisimman hyvin.

Käytännössä katkonnallakaan ei ole ”paskankaan merkitystä”, koska moto mittaa kuutiot, ei arvioi juoksevuutta tms. Ainoa asia, mihin pitää  kiinnittää huomiota, on se, joutuuko kuituun tai pikkutukiksi oikeaa tukkia.

Siinä ”ongelmassa” on myös hakkuukoneen kuljettajan ammattitaito ja silmävarainen arviointi avainasemassa. ”Ammattiylpeyttä” heillä näyttää olevan vaikka muille jakaa, mutta se ei kuitenkaan riitä ammattitaidon esittämiseen tosielämässä.

Siksi Osapuumenetelmä tai kokorunkomenetelmä puoltavat paikkaansa jokaisessa tapauksessa ja jokaisessa leimikossa.

Mallitilanne on, kun tukkiosuus on tasan kahdeksan metriä pitkä, eikä alle 43 dm tukkia tehdä. Osarunkomenetelmässä rahat tulee 8 metristä, normaalisti max 55 dm:stä.

Myös kuitupuuleimikossa, kun kuljettaja on laiska ja Tollo, kone tekee vain tavoitepituutta, – olkoon se vaikka 6 metriä. Jos rungosta / latvasta ei tule 6 metristä, ranka jää metsään. Ihmettelen, että miesmurhia ei ole tapahtunut metsissämme tuollaisesta Tolloilusta.