Ei niin ja joskus runko voi olla pakko katkaista jostain kohtaa esim. mutkan takia.

Joovaan. Olet koittanut vakuuttaa lukijoita siitä, että urakoitsijat ja ostajat kusevat metsänomistajia silmään. Siksi haaveilet könttäsummakaupasta, joss rajatun kuvion puut myydään könttäkaupalla ja ilman mittaamista, eli kauppahinta on ainoa mitta.

Yksi asia on vuorenvarma: Siinä kaupassa olisi 99,9 prosenttisella varmuudella ainakin häviäjiä. Jos pannaan arviointitehtävään ammattilainen ja metsänomistaja ja kauppa syntyy, on häviäjä selvillä sillä hetkellä, kun lyödään kättä päälle. Yksikään ammattilainenkaan ei pysty luotettavasti määrittelemään esim 5 hehtaarin kuvion arvoa, vaan jokainen arvioi sen alakanttiin – ja paljon. Jos puusto on pitkää, niin myyjä iloisesti yllättyy arvioon, joka on vain puolet oikeasta.

Päinvastoin. Eihän niillä kuutioilla ole mitään merkitystä. Hintahan se on joka ratkaisee. Oikea hinta on aina se jolla myyjä suostuu myymään ja ostaja ostamaan. Siinä mitään kuutioita tarvitse edes miettiä.

Ei niiden tyhmien kannata lähteä könttänä myymään, on parempi pitäytyä entisessä?

Tuosta kaupan räätälöinnistä, kysymyshän ei ole vaihtamisesta, vaan metsänomistajan puilla käytävästä kaupasta. Mitä vaihtoa se sellainen on, jos erikoispuut menevät niitä jalostaville ja tilalle ei tuoda mitään.  Hyvitetään puun hinnasta, no todellakin, sitä samaa bulkkia ovat, ja räätälöidään 0-eurolla metsäosaston bisneksiä. Näinhän se yleinen käytäntö menee. Vaihtoehtona hyvä könttä aina kannattaa.

Joskus 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun sahausbuumi alkoi ja kiinnostus kohdistui vaikka Päijänteen rantojen sellaisiin metsiin, joita ei ollut kivisyyden vuoksi voitu kasketa, käytiin tällaista ”könttäkauppaa”, jossa ostaja sai hakata joltakin alueelta kaikki sovitun mitan ylittävät puut kiinteään hintaan.  Pian kyllä myyjäosapuoli huomasi homman järjettömyyden, mutta tietysti monen tilan metsät olivat hakatut aukoiksi pilkkahintaan.

Esimerkiksi äidinäitini 400 hehtaarin kotitalon metsät Muuramessa olivat niin huonossa kunnossa, että isännän kuoltua eivät pystyneet maksamaan varsin kohtuullisia velkoja, vaan tila oli pakko velkojen hoitamiseksi myydä 1900-luvun alussa huutokaupassa sahayhtiölle .  Sama tilanne oli isänisän sedän omistaman 800 hehtaarin tilan kanssa, joka sekin päätyi lopulta syytinkiä vastaan sahayhtiölle.

Sitten muuttui käytännöt ja tukit mitattiin yksitellen.  Oli kova homma mitata suuremman savotan puut.  Jossain kaupoissa on taidettu maksaa tukkirungoista kiinteä hinta.

Kyllä nykysysteemi on ylivoimainen aikaisempiin verrattuna.  On tarkka ja kustannustehokas.