En kyllä ymmärrä koko keskustelun järkeä.  Kuten Anneli jossain tuolla edellä kirjoitti, että kuusi on niin huono uudistumaan rehevillä mailla, ettei koko vertailussa ole mitään mieltä.  Laskekaapa kuinka monta kuusen luonnontainta löydätte OMT-istutustaimikosta.  Jos joku löytyy. niin sekin on yleensä kasvanut istutustaimen suojassa.

Jos luontaisen kuusen taimikon saa syntymään vahingossa tai tarkoituksella täystiheänä ja hyvälaatuisena, se kannattaa tietenkin hyödyntää. Aiemmat huonot kokemukset lienevät syy siihen, että varttuneen kuusikon väljennyshakkuita, kuusen kaistale- ja siemenpuuhakkuita tai kylvöä ei kuitenkaan nykyisin suositella. Pienaukkoja ja jatkuvaa kasvatusta jotkut kokeilevat, mutta kokemukset ovat ristiriitaiset.

Sen sijaan kuusen taimiaineksen syntyä koivikon alle kannattaa suosia: pitämällä koivikot sopivan harvoina eli hoitamalla raivauksin ja voimakkain ylispuuston harvennuksin koivikon alle syntyvää kuusen alikasvosta. Tämä uudistamistapa lienee rehevillä kasvupaikoilla yhtä kannattava kuin kuusen istutus rotutaimilla, koska alikasvos on jo hyvässä vauhdissa kun koivut poistetaan. Koivu alikasvospuuna ei yleensä liene niin hyvälaatuinen, että sitä kannattaisi hyödyntää. Männyllä joissain tapauksissa kyllä, jos alikasvosta syntyy maanpinnan rikkomisen seurauksena riittävästi.

Minulla on OMT-pohjalla R-koivikko, jonka kasvatettavat puut ovat tukkikoolla. Olen sen alustasta raivannut kaksi kertaa sinne väkisin tunkevan kuusentaimikon, enkä voi sanoa, että se ei olisi täydellinen.

On tiukkaa kuusikkoa, jonka aion taas lakaista matalaksi. Olen toki kurvaillut siellä koivikossa mönkijällä ja Taavetilla lähes joka välistä, joten maan pintaa on rikottu piikkiketjuilla.

Kun saan koivut miellyttävään harvuuteen, annan kuusikon nousta taas ja siitä voi yrittää uutta sukupolvea sitten, kun koivutukit on hakattu pois. Jos ne kelpaa kenellekään, kun taitavat ehtiä kasvamaan rinnantasalta jo 50 senttisiksi ja ylikin, ennenkuin päästän ostajat tappelemaan niistä.

Kuusikko uusiutuu erinomaisen hyvin koivikon alle, kunhan olosuhteet ovat sopivat.

Näätä: ”Suhteellisen skeptisiä palstalla ollaan luontaisen uudistamisen voimaan. Usein myös vedotaan omakohtaiseen kokemukseen, kun uudistaminen on epäonnistunut. Entä jos ongelma onkin siinä, että ei tiedetä mitä tehdään?”

Tuostahan juuri on kyse. Minä en osaa kävellä narua pitkin, mutta sirkuksessa olen nähnyt tuollaista tehtävän eli joku muu osaa ja markkinataloudessahan osaajat pärjää.

Kukaan ei vastusta edullisempien menetelmien käyttöä, jos todennäköisyys onnistumisesta saadaan riittävän suureksi. Paha epäonnistuminen uudistamisessa tarkoittaa joko alan poistumista metsätalouden käytöstä tai vaihtoehtoisesti kohtuuttoman työlästä korjausliikettä. Itselläni on tästä kokemusta mm. hirvituhoalan uusintaviljelystä. Osa tappioista tosin maksettiin muiden pussista. Minun osakseni jäi MJO:n mainitsema varhaisvaiheen työläys.

Kun onnistumisen todennäköisyys ei ole riittävän suuri, on se perusteltu syy käyttää jotain muuta menetelmää. Toki Tahvosen sormiharjoituksissa luontainen puusto kasvaa varmaan jalostettua istutustaimikkoakin paremmin, mutta tälläkään kertaa ei kirjaviisauteen pidä sortua, kun homma pitää laskea omista lähtökohdista. Eroja on myös kuvioiden välillä, toiset ovat kenties edellisen puuston rakenteesta ja varmaan monesta muustakin seikasta johtuen herkempiä taimikon syntymisen sijaan heinittymiselle kuin toiset. Yleensä kyse on luontaisissa kuusikoissa alikasvoksesta, ei päätehakkuun jälkeen aukkoon syntyneestä puustosta. Sekin on hyvä uudistamispäätöste tehdessä tiedostaa.

Täällä esitellään epäonnistuneiden kokemusten lisäksi erinomaisesti onnistuneita luontaisia taimikoitakin, myös kuusikoita. Minullakin on sellaisista kokemusta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy huomioida myös se, että kyse ei ole läheskään koko kuviota kattavasta taimikosta eli sellaisesta kiinnostavan leimikon kasvattaminen edellyttää työlästä parsimista ja silti tuloksena on erirakenteinen kuvio, jossa ensimmäinen harvennus joko on kannattamaton tai sitten ylimääräisen hoidon myötä siirtyy ajallisesti kakkosharvennuksen ajankohtaan.Tällöin etenkin puhutaan samasta asiasta, mistä RR edellisessä viestissä kirjoittaa. Itse esim. kasvatan monin paikoin koivikossa alikasvoskuusikkoa, vaikka ko. kohteessa en luontaista uudistamista pidäkään onnistumiseltaan riittävän todennäköisenä. Noitakin kuusikoita olen kokeeksi jossain määrin täydennysistuttanut, kun osa alasta on ilman ulospäin näkyvää syytä jäänyt tyhjäksi ja kun parimetriseen kuusikkoon en heinän sekaan enää usko taimia kohtuullisessa ajassa syntyvän.

RR käsittelee myös riskiä. Jos keinollinen uudistaminen ei onnistu, tuloksena on tietysti sen kuvion osalta tappiollinen metsätalous. RR pelkää tuota riskiä, vaikka siinä todennäköisesti tappio on suhteellisen pieni (täydellinen epäonnistuminen terveessä kuusikossa epätodennäköinen) ja viimeisenä oljenkortena korkoa hiukan pudottamalla homma pysyy plussalla eli kassavirta ei mene pakkaselle. Halvemmissa menetelmissä kannattavuus voi olla parempi, mutta vastaavasti tappio on sekä todennäköisyydeltään, että rahalliselta arvoltaan suurempi. Tämän perustelen em. metsätalouden poistumisesta aiheutuvan maan arvolla, mikä lienee yhdessä toteutuneiden uudistamiskulujen kanssa tappion maksimiarvo. Toivottavasti kommentit jääkauden jälkeisestä luontaisesta uudistumisesta jää tällä kertaa kaikilta väliin. Metsittyminen kesti tuolloin 3000 vuotta.

A. Jalkanen: ”Aiemmat huonot kokemukset lienevät syy siihen, että varttuneen kuusikon väljennyshakkuita, kuusen kaistale- ja siemenpuuhakkuita tai kylvöä ei kuitenkaan nykyisin suositella.”

1970-1990-luvuilla kuusen uudistaminen suojuspuuhakkuilla sai huonon maineen koska syntyneitä taimien uudistumisnopeutta verrattiin istutustaimikoihin. Vastaavasti kun suojuspuut kaatuivat myrskyssä tai kun aluskasvillisuus pääsi riistäytymään käsistä vallaten kuusen taimet, tyrmättiin toimintatapa huonona. Osaaminen puuttui. Suojuspuuhakkuusta on tehty tutkimuksia koealojen kautta ja niiden lopputulos on, että suurimmassa osassa taimikosta on saatu hyvä tai tyydyttävä. Oleellista on edelleenkin se, että onko metsässä valmiina alikasvosta vai ei.

Kaistalehakkuusta ei niin paljoa ole vielä tutkimustietoa, mutta ainakin itsellä se on toiminut erinomaisesti. Jälleen kerran, luontaisen uudistumisen lähtökohdat ovat hyvät jos metsässä on valmiiksi alikasvosta. Kaistalehakkuussa oleellista on myös reunapuuston siementämiskyky. Puhdasta kuusen taimikkoa on vaikea saada etenkin tasarakenteisena. Kaistaleen keskiosat taimettuvat helpoimmin kuin reunametsän läheisyys. Tätä voi helpottaa reunametsän harvuudella ja reunametsän viereisellä maanmuokkauksella. Kaistaleelle pyrkii tulemaan lehtipuuta vaikka reunametsissä ei olisi yhtään siementävää lehtipuuta. Jos hyväksyy sekametsän, niin se ei ole ongelma. Muuten joutuu tarttumaan useammin raivaussahaan.

Yleisesti ottaen luontaista uudistamista vastustavat ovat pistäneet metsän nurin ja käyvät siellä 2-3 vuoden päästä ihmettelemässä kun peitteistä taimikkoa ei näy. Tämän jälkeen on muodostettu vahva käsitys, että luontainen uudistaminen ei toimi ja sitä mantraa jaksetaan toistella. Luontainen uudistaminen vaatii aina tapauskohtaista pohdintaa ja myös aikaa. Ei voida vaatia, että luontaisella uudistamisella saataisiin yhtä nopeasti kattava taimikko kuin istuttamalla, tai no onnistuuhan se siinä tapauksessa, jos alikasvos on valmiiksi pitkää ja elinvoimaista.