Keskustelut Luonto Lajikato

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Lajikato

    Merkitty: 

    Eikö pitäisi olla huolestuneempi lajikadosta kuin monimuotoisuuden muutoksista?

    Metsästettävä riekkokannan eteläraja ja levinneisyys on siirtynyt pohjoiseen päin  ainakin 300 km 70 vuodessa.

    Pyy kannat romahtaneet, oravia ei juuri ollenkaan verrattuna -60 lukuun.  Teeri ja metso kannat ovat hyvät kun lukee metsästäjien keräämiä tietoja ja kumminkin henkilökohtaiset havainnot toisenlaiset.  Vähissä on peltolinnut.  Pääskysparvia ei näy Laurin päivänä, tosin ei ole puhelinlankojakaan. Johtuneeko paremmin suunnitelluista autoista vai hyönteiskadosta ettei auton tuulilasia ja valojen kuppuja tarvitse putsata kuten ennen piti.

  • Metsuri motokuski

    Kyllähän tuo on selvä indikaattori siitä että metsänhoito ei ole onnistunut ja metsien käyttö on ollut liian voimakasta. Toisaalta on myös lajeja jotka ovat runsastuneet. Toisaalta se on myös oma näkökanta siihen että mikä tilanne luonnontilassa on ollut se lähtökohtatilanne. Eli ideaalitilanne. Onko se nykyinen tilanne vai tilanne joskus -50 luvulla. Onhan taas kiistatta todettava että nykyinen varaus joka meillä on niin on pääosin seurausta siitä että metsiä on hyödynnetty.

    Puuki

    Lehmien laiduntamisen loppuminen ja salaojitus on vähentäneet pelto-ja pihalintuja.   Silläkin on tietysti vaikutusta,  että etelässä pyydetään paljon pikkulintuja verkoilla ruoaksi ja esim. oliivien keräyksessä kuolee paljon pikkulintuja keräyksessä käytettäviin koneisiin.

    Metsäpuolellakin on tapahtunut monenlaisia muutoksia . Esim. metsäniittyjä ei enää ole . Samoin avonaiset paisterinteet on harvinaistuneet.  Niissä metsä on vallannut ennen avonaiset alueet.   Riekko voi olla kärsinyt myös ilmaston muutoksesta vaikka varmaan myös metsien käsittelyllä on sille ollut merkitystä.

    Metsäkanalintujen vähenemiseen on monia syitä; ei varmaan pienimpiä ole niitä liian paljon ampuvat metsästäjät . Kymmeniä teeriä joku kehui ”parhaimpien” ampuneen niitä yhdellä kertaa.  Ei semmonen metsästystapa voi olla vaikuttamatta kantoihin.   Toinen iso tekijä on  pienhirvieläinten paikoin liian suuret määrät, elikot   syö mustikkavarvustot ja vähentää metsälintujen ruokailumahdollisuuksia. Kolmantena supikoirien ja esim. minkkien leviäminen ”joka paikkaan”. Sitten vielä 4. ; kaatopaikkojen sulkeminen ja varislintujen lisääntyminen .

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)