Kuusmottinen ihmetteli tuota riippatukkia. Työtehoseura standardisoi reen jalasten leveyden aikanaan jääteitä varten ja sitten tietyillä osuuksilla hevonen jaksoi vetää suurempia kuormia kuin rekeen sopi.

Jätkät improvisoi ja sitasivat köydellä tukin puolelleen levittämään sitä petiä mihin kuorma tehdään eli reen kuormat kasvoivat. Joskushan saattoi käydä niin että köysi petti ja sitten sitä ”riippaa vedettiin”

Tuosta kolmen pohjasta mulla ei oo varmuutta mutta se vois viitata siihen standardi rekeen johon sopi kolme tukkia rinnakkain.

Itse olen nähnyt kuinka soratiellä hinataan kivirekeä jossa on kuormaa 1100kg, mutta jäädytetyllä uralla olen kuullut yhden hevosen vetävän jopa 20 tonnia kerralla.

Hevoskuormassa on voinut olla 20-30 tukkia kerrallaan.
Metsäkuivaa pinotavaraa ”vauhkanoilla” 12-13 pinokuutiota.

Antti osui oikeaan tuossa ”kolmen pohjalla” ajamisesta. Silloin reessä on ollut kolme tukkia pohjakerroksena. Siitä kuormaa on alettu korottaa ja leventää ”riippa tukeilla” jotka on sidottu kuorman sivuille että saataisiin kerralla suurempi kuorma. Tili on yleensäkin ollut sitä parempi mitä enemmän lanssiin on saanut ajettua.

Silloin on jouduttu ”ajamaan iillä” kun rekeen ei ole mahtunut kuin yksi tukki, eikä ole saatu sidottua sen sivulle ”riippa tukkeja”.

Hevossavotan varsiteillä on aikoinaan tuottanut ongelmia eri maakunnista tulleet hevosmiehet. Jalasten väli on ollut erilainen, varsitie on rikkoutunut ja aiheuttanut ylimääräistä työtä.
Siihen on avuksi saatu rekien jalasvälin ”standartisoiminen”, mistä Antti mainitsi.

”Rekka”=vauhkanat.

Ketä kiinnostaa, ei varmaan ketään?
Noista vanhoista työmenetelmistä on paljon sovellettavissa vaikkapa moottorikelkka ja mönkkäri puutavaran ajoon.
Itseäni kiinnostaa enemmän vanhat menetelmät kuin nykyiset.
Katoavaa kansan perinnettä.

Matti Salo: Savottalaisten ja uittomiesten Kuhmo

ISBN 952-90069-2-6

Julkaisija: Kuhmon kaupunki

Oli aikanaan myynnissä Kuhmon kaupungin infossa, en tiedä missä muualla.
Jos kiinnostaa saanet sen myös kirjaston kautta kaukolainana.
Itse onnistuin saamaan omaksi muutaman sattuman kautta.

Pari vinkkiä Antille Jaappanin turisteja varten:

Pari kesää taa päin vaimon suvun puolelta oli kesävieraana Japanilainen liikemies. Kaveri aivan hullaantui kun näytin hänelle miten perinteinen vasta sidoksineen tehdään. Vertasi tekoa ikebanaan.
Ei raskinut kylpeä sillä, aikoi viedä mennessään kotimaahan, lienekö onnistunut, ahkerasti kuvasi, ne ainakin jäi muistoksi.

Tullessaan toi tuliaisiksi kossupullon saunalle kun oli sivistetty että sellaisesta suomalaiset tykkää.
Kaateli ahkerasti toisille, vaan ei itselleen. Mieli näytti tekevän.
Lopulta selvisi että kohteliaisuus säännöt estivät vieraassa paikassa kaatamasta itselleen. Hyvin upposi kaveriin perinnejuoma sen jälkeen kun joku toinen täytti hänen lasinsa.