Suorittava: ”Hirviporukoihin mahtuivat aikoinaan vain surempien tilojen omistajat ja paikkakunnan silmäätekevät. Oli pankinjohtajaa ,tehtaanjohtajaa ,eläinlääkäriä ,lääkäriä jne. ”

Nyt täytyy päättää, milloin homma karkasi käsistä niin, että tavikset tarvittiin talkoisiin mukaan. Äsken puhuit 90-luvun puolivälin tilanteesta, jolloin kanta kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.

Kyllä, sidosrymillä on tietenkin oma tärkeä roolinsa jo nyt. Se jää kuitenkin neuvoa antavaksi suositukseksi, kun sidosryhmien lausuntoja kuullaan, mutta itse neuvostossa metsästäviä edustajia on enemmistö. Maanomistaja-sidosryhmä on sisäisesti hajanainen, eli yhtenäistä tavoitelinjaa ei sieltä löydy. Liikenneturvallisuuden ja elinkeinojen ääni jää päätöksenteossa joillakin alueilla liian pienelle painolle. Erityisesti Lounais-Suomessa, jossa kaikkien hirvieläinten kannat ovat runsaat.

Meillä päin hirvikanta alkoi kasvamaan 80-luvun alussa. Siihen asti pääosa hirviporukoista sai vain yhden hirviluvan syksyssä. Luvat lisääntyivät varovasti ensin edellisissä kommenteissa mainituilla silmäätekevien porukoilla. Näihin oli asiaa vain metsänomistajilla, höystettynä koulun rehtorilla ja osuuskaupan johtajalla. Kokosimme tuolloin metsäfirman työntekijöistä, pääosin metsureista, porukan ja saimme vuokrattua työnantajalta hirvimaat. Ensimmäisenä vuonna emme saaneet lainkaan hirvilupaa, Rhy:n lausunnon perusteella. Nähtiin ilmeisesti hieman nolona antaa metsuriporukalle lupa. Vuosia metsästimme vain yhtä lupahirveä pitäjän parhailta hirvimailta. Tuolloin ei uskallettu eikä ymmärretty reagoida hirvikannan nopeaan kasvuun. Varsinainen kannan ”räjähdys” tapahtui 90-luvun puolivälin jälkeen. Siinä Suorittava on aivan oikeassa. Ilmeisesti tuohon vaikutti metsäverotuksen muutos. Pinta-alaverotuksesta siirryttiin myyntiverotukseen. ”Veropakolaiset” hakkuuttivat ainakin täällä päin kaikki vanhat kuusikot nurin ja tilalle istutettiin mäntyä. Tämä ”otanta” on tosin vain parin pitäjän osalta. Hirville luotiin ravinnon suhteen yltäkylläiset olosuhteet 10-15 vuodeksi. Ja se näkyi tietenkin hirvitiheyksissä. Nyt tuon aikaiset taimikot ovat nuoria kasvatusmetsiä ja moni tuolloin hirvitiheyksiltään huippuseura on palannut normaalimpaan hirvitiheyteen ja lupamääriin. Luvat ovat tulleet alas yli 20:sta luvasta 5:n lupaan.

Uteliaisuuttani kysyn , oliko Nostokoukun seura ”Pyylaaki”. Ja toinen kysymys. Kuka ”silmäätekevä” kysyi 70-luvulla jahtipäivän päätteeksi :”Onko tullut paljon turpia?” Tuohon aikaan tavan kansalaisilla ei ollut asiaa herrojen hirvijahteihin muuten ,kun jälkiä siivoamaan. Itse onnistuin pääsemään /ajauduin harrastuksen pariin , kun isäni omisti keskivertoa isomman maatilan metsästyksen kannalta tärkeällä alueella ja myös siksi ,että minulla oli terve kroppa. Muiden tilanne ei ollut yhtä suotuisa. ”Mökkiläisille” jäi vielä pikäksi aikaa sivustakatsojan ja arvostelijan rooli. Nykyisistä täysivaltaisista seuran jäsenistä ei kukaan omista enää maata seuran alueella. Näin on maailma muuttunut runsaan 50 vuoden kuluessa ,jonka olen ollut harrastuksessa mukana . Rivissä ja rivin edessä.