Gla:n kommenttiin..

Unohdit listasta suurmaanomistajat ja vielä mainitsemattomat seurat , joiden säännöt eivät mahdollistaneet maattomien osallistumista hirvijahtiin. Näitä seuroja on vieläkin. Kun siihen lisätään seurojen kesken paikoin vallitseva tilanne ,jossa kilpailtiin/kilpaillaan siitä missä on eniten riistaa , löytyvät perusteet hirvikannan voimakkaalle kasvulle. Tätä vauhditti luonto elinolosuhteiden paranemisen myötä.

PS. Niitä automaailmasta tuttuja ”Lauri Huttusia”, jotka haluavat tunkea ”kosvorthin” konepellin alle tuhathevosvoimaa tuottavan moottorin saadakseen hyviä fiiliksiä ,löytyy suurmaanomistajitakin. Näitä fiiliksiä tarjoavat heille suuret riistamäärät. Tämä ilmiö on ainakin osasyynä siihen ,että valkohäntien kanta ryöpsähti kasvuun. Kun kannan kehitysten seurantaan ei ollut kannan aiemman vakaan tilan takia kehitetty järjestelmää , tapahtui vahinko. Hirvikantakin pääsi aikoinaan ryöpsähtämään samasta syystä.

Pientä korjausta aikajanalle. Hirvikanta räjähti kasvuin jo 1990- luvun puolivälissä ,jolloin oltiin sitä mieltä ,että kanta oli ammuttu liian harvaksi. Kannan seuranta ei ollut tuolloin aukotonta. Oltiin vapaaehtoisten hirvihavaintokorttien varassa. Metsätyksen jälkeen jäävä kanta ilmoitettiin perustuen vahvaan mutuun ei siihen ,mitä oli ilmoitettu jääväksi kannaksi edellisinä vuosina. Lisäksi tiedot olivat käytössä ja kanta-arvio tarkentunut vasta metsästyskautta seuraavina kolmantena ja neljäntenä vuotena. Eli armottomasti liian myöhään , kun huomioidaan hirven lisääntymispotentiaali ja elinolosuhteiden paraneminen.

”Hirvikanta räjähti kasvuin jo 1990- luvun puolivälissä ,jolloin oltiin sitä mieltä ,että kanta oli ammuttu liian harvaksi.”

Näin suorittava kertoo, miten kirjoitti edellä historian uusiksi. Herrojen harrastus ei liittynyt tähänkään millään tavalla.

Lue Gla metsästyksen historiaa ,jotta et munaa itseäsi enempää tietämättömyydelläsi. Hirviporukoihin mahtuivat aikoinaan vain surempien tilojen omistajat ja paikkakunnan silmäätekevät. Oli pankinjohtajaa ,tehtaanjohtajaa ,eläinlääkäriä ,lääkäriä jne. Eivät välttämättä olleet kovin maastokelpoista porukkaa ,joten riistakantoja kasvatettiin metsästyksen helpottamiseksi. Samaiset ”napahenkilöt” miehittivät myös metsästystä ohjaavan hallintoportaan.

1970-luvulla ,jolloin aloittelin hirvitohut, tianne oli pitkälti kuvaamani kaltainen ja alueilla ,jossa näyttää nyt olevan keskimääräistä tiheämpi hirvikanta , johtoporras koostuu silmäätekevistä edelleen.

Kannattaa muistaa ,että tavoitteet hirvikannan kokoon nähden asetettiin tarkemmin vasta 2010- luvun puolivälissä. Hirvikanta saatiin puolitettua ja suurimmaksi osaksi määrältään  tavoitehaarukan sisälle. Kannan haitallinen vaihtelukin puolittui pakolliseen reaaliaikaiseen seurantaan sirtymisen myötä. On pystytty reagoimaan nopeammin muutoksiin. Sille tuskin voidaan koskaan mitään ,jos metsästysseurat jättävät pelivaraa arvioihinsa. Kestävyysperiaate on kuitenkin metsästyksen keskeisin elementti.

Kestävyysperiaate on laissa ja metsästäjien mielissä. Mutta sitä sovelletaan yksipuolisesti, riistakannan kestävyys mielessä. Kestävyyskäsite tulisi päivittää nykyaikaan huomioimaan kannanhoidon ulkoisvaikutukset entistäkin kattavammin, kuten alueellisten riistaneuvostojen tehtäväksi viisaasti onkin annettu. Päätösvalta vain pitäisi kiepsauttaa ylösalaisin, niin että sidosryhmät päättäisivät ja metsästäjät toteuttaisivat. Tähän ’silmäätekevät’ eivät tietenkään suostu.

Tarkoitan tässä nyt lähinnä valkohäntäpeuran tilannetta; hirvitilanne lienee tällä hetkellä lähes hallinnassa. Mustia pilviä taivaanrannassa: sudet ja metsästäjäkunnan vanheneminen. Ratkaisuja pitää miettiä nyt eikä sitten kun tilanne räjähtää taas käsiin. Hirvi on osoittanut, että kyllä lähtee jos sallitaan. Tämän verran opimme lähihistoriasta.