Niin …alunperin suurriistajahti oli herrojen ja suurtilallisten harrastus. Muut eivät kelvanneet jahtiin mukaan. Valkohäntä oli  suurtilallisten erikoissiojelussa. Vasta ,kun harrastus alkoi karata käsistä ja eläinkannat kasvaa hallitsemattomasti , kelpasi rahvaskin mukaan jahteihin. Kun ongelmia ei silläkään saatu täysin pois päiväjärjestyksestä, ”jaetaan vastuuta” ja syylistetään koko metsästäjäkunta ja laajennetaan ongelmat ihmisten mielissä siinekin , missä niitä ei ole tai niiden mekitys on vähäinen.

Harva uskaltaa arvostella vuorineuvoksia ja suurtilallisia , joiden luovuuden seuraksista jossakin kärsitään. Tikun nokkaan nostetaan yleistyksillä tavallinen metsästäjä, jolla ei ole ollut vähäisintäkään mahdollisuutta vaikuttaa tehtyihin päätöksiin ja kehityksen suuntaan.

Ei suorittava historiaa uusiksi kirjoittanut, noin asiat olivat. Valkohännän ottivat vastaan Pohjois-Amerikasta hoiviinsa kartanonherrat. Metsäkauris levittäytyi pohjoisen kautta hitaasti takaisin Suomeen. Liian hitaasti suurtilallisen mielestä. He siirsivät kauriita Ahvenanmaalta ja Ruotsista. Hirvi olisi ollut helppo hävittää kokonaan, mutta Parkanon metsänhoitajat ottivat 40-50 hirven lauman hoiviinsa. Muualta Suomesta hirvet oli ammuttu lähes kaikki. Mökinmiehet niitä hiihtivät keväthangille kiinni ja tappoivat, nälkäänsä. Vanhoissa metsästysvalokuvissa hirvisaaliin ympärillä pasteerailee pukuherroja kravaatit kaulassa ja hatut päässä. Ei näy mökinmiehiä. Sakko hirven salametsästyksestä vastasi reilua tehdastyöläisen vuosipalkka. Liittyy hieman otsikkoon, joten joka ei tunne historiaansa ei tunne itseään.

Oma porukkani ei ole syyllistynyt lupien panttaamiseen. Viime kaudella ammuimme alueeltamme ylimääräisiä tismalleen saman määrän hirviä naapuriseuroille kuin oma lupaamme oli. Yhteisluvassa kun ollaan, ja oli mistä ottaa. Lunta oli jo puoli metriä ja naapureilla oli vaikeuksia saada miehiä, koiria ja kulkukelpoisia autoja metsään.

Noinhan se oli kuin nostokoukku ja suorittava kirjoitti. Muistan kun hirviporukkaan alkoi kelvata mutta ei lihaosuuksiin ollut oikeutta. Saattoi olla seuran jäsen mutta hirviporukan seuran sisälle perusti oma maanomistajien ryhmä johonka ne kutsui jäsenet. Nylkyhommiin ja hirvien etsintään kyllä kelpasi mutta siihen se loppui. Onneksi ajat ovat muuttuneet tästä.

Mitään sankarinviittaa en halua harteilleni virittää. Mielipiteeni on, että olen vetäissyt yhteislupasopimukseen nimeni, porukkani puolesta, että sopimukseen kirjattuja periaatteita myös noudatetaan käytännössä. Ei vain helpottamaan byrokratiaa. Useinhan sopimukset jäävät sanahelinäksi. Vahditaan ”omia” hirviä kuin kettu pässin munia.  Kolme pientä porukkaa pyörittää koko syksyn samoja hirviä rajojensa kahta puolen. Hirvillä kun ei ole gepsiä eivätkä ymmärrä ihmisille pyhistä rajoista mitään. Harvoin olemme yksin mitään, yhteistyötä elämässä tarvitaan, niin myös hirvenmetsästyksessä.

Samat on käytännöt meilläkin. Mutta mukavan jutustelun, kahvin ja puolukkapiirakan lisäksi tarvitaan muutakin. Aivan oikeaa yhteistyötä, puheitten lisäksi myös luodin laittamista matkaan siellä missä kohteita on. Meilläkin järjestetään yhteisjahti joka syksy, ammutaan yksi hirvi. Yleensä aina samojen seurojen mailta. Puolenvälin keskustelussa kyllä leuhkitaan hirvimäärillä ja hyvin sujuneella jahdilla, mutta yhteisjahdin aamuna ilmoitetaan, että meidän maille ei mennä eikä meiltä tule ainoatakaan koiraa mukaan. Parin-kolmen seuran mailta hirvi on joka vuosi ammuttu. Mitähän yhteistyötä se on? En laske mukavien jutustelua ja tilanteen toteamista kovin merkittäväksi yhteistyöksi, jos tarkoitus on päästä asetettuihin tavoitteisiin.