Muistaakseni 60-70 luvulla koivukudun sekaan sai laittaa korkeintaan 10% muuta lehtipuuta,esim leppää.Hyväksyykö mikään ostaja nykyään hankintahakkuussa koivukuituun muuta lehtipuuta tai esim havu(mänty-kuusi)kuituun lehtikuusta?
Minä vielä kaivelen tätä juttua, kun taisin olla ensimmäinen, joka asian huomasi. Tai ainakin ensimmäisenä siitä Risusavottamiehen häviämisestä kommentoin.
Katsokaa tämän ketjun ensimmäisen sivun 6. (Leevi Sytky) ja 7. (jees h-valta) kommenttia. Melkoinen aikaväli! Mitä se teidän mielestä kertoo? Kerron oman käsitykseni.
Olen huomannut, että tämä palstan poppoo on merkillinen organismi. Joskus se toimii kuin yksi olento, jolla on ihmeen herkät tunteet ja yllättävä oikeustaju. Se näkyy esimerkiksi juuri tuollaisena hiljaisena mielenosoituksena, joka on aistittavissa kommenttien 6 ja 7 välissä. Typertynyt tauko.
Hemputtaja:
”Pahin moka sellun keitossa on kuitenkin tikkuviinan lopetus. Sitä suren. Sitten tehdään kaikenmaailman biodieseleitä (ravinnollista, mutta juomakelvotonta) ja etanolibensoja. Mikä vika oli tikkuviinassa. ”
Se tikkuviinan teko oli vanhan sufiittiselluprosessin osa. Nämä tehdaslinjat hävitettiin jo viimeiset 80-luvulla. Tosin ne viinapannut ajettiin alas jo 60-luvulla. Sai kuulemma ulkomailta halvempaa ja parempaa viinaa. Mutta eihän sitä tikkujen makua kuitenkaan mikään voita.
Taneli kirjoitti asiaa sellutehtaan näkökulmasta ja eri puulajien keitosta.
Jos Kemijärventyyppinen eräkeittämö olisi vielä olemassa, niin johan olisi helppoa saada haavat, koivut, kuuset ja männyt erilleen. Vaan kun ei ole – ei enää edes Koilli-Lapissa.
Niin ja kerroppa Taneli kontortasta, että onko kokemuksesi omakohtaista tehtaalta. Omat vähäiset kontortat ovat menneet sellutehtaan hyväksyminä ilomielin männyn mukana. Näin käsittääkseni Ruotsissakin tehdään, jossa kontortaa on huomattavasti meitä enemmän. Eli Pinus sylvestris ja Pinus contorta samaan liemeen vaan.
Lehtikuusi on asia erikseen. Siihenkin pitäisi olla pieni sellutehdas ja eräkeittämö, eikä tämä sovi bulkkisellun valmistajille.
Minulla ei ole erikseen tietoa kontortasta. Voi olla etteivät kovin paljon eroa keitto-ominaisuuksiltaan nuo kaksi.
Jotain kertonee sekakeitoista se että kun kuusi erotettiin erikseen keitettäväksi, niin männynkin laatu parani.
Tuo ”ilomielisyys” ei välttämättä aina tule tehtaan laadunvalvonnasta asti. Siinä on niin monta kaupallista viheltäjää ja söheltäjää välissä. Ostajilla on tarve myös palvella, että saavat sitten muutakin kauppaa aikaan.
Sulfiittiprosessiin ei otettu lehtipuuta lainkaan. Lisäksi kaksi tutumpaa sulfiittitehdasta käyttivät yksinomaan kuusta. Käsittääkseni Suomessakin on kuitenkin sulfiitikeittoon laitettu myös mäntyä, mutta kuusi oli ilman muuta pääraaka-aine.
Viimeiset sulfiittitehtaat laitettiin kiinni Suomessa vuonna 1991, Mänttä viimeisenä.
Sellunkeittäjän unelma olisi varmasti saada koko ajan tasalaatuista raaka-ainetta. Sulfiittikeitto ei nikottelisi, jos sinne laitettaisiin esim. meikäläistä kuusta, mustakuusta ja sitkankuusta sekaisin. Mutta jos optimoidaan, niin vain yhtä puulajia.
Hakkeen tasalaatuisuus tulee näkyville jo yhden puulajin sisällä esim. sulfaattiprosessissa. Nuori harvennusmäntyhake imee keittoliemen tasaisesti, mutta jos mukana on runsaasti tukeista katkottuja osia, joissa on sydänpuuta, niin johan on imeytyminen epätasaisempaa ja vaarana on tulla tikkuista rejektimassaa.
Ei tee mieli korjailla Kuitupuunkasvattajan kommentteja. Vaikuttaa siltä, että hän on ollut myös kuitupuun keittäjä.
Sen verran kuitenkin sallittakoon, että myös haapaa käytettiin sulfiittikeitossa. Siis kuusta ja haapaa.
Ehkä sulfiittiprosessi ja sulfaattiprosessi eivät kuitenkaan eroa niin valtavasti puun laatuvaatimusten suhteen. Rinnalla kulkee valkaisutapojen kehitys.
Sulfiittitehtaitten aikaan ei oikein osattu valkaista sellua vielä, joten käytettiin vaaleita puulajeja kuusta ja haapaa.
Ensimmäiset sulfaattiprosessitkin toimivat ilman valkaisua. Tehtiin männystä ruskeaa massaa. Mutta kun se ei tahtonut kelvata ja valkaistusta maksettiin enemmän, piti kehittää kunnon valkaisumenetelmät.
Leppä ja paju ovat ainakin hyvin lyhytkuituisia. Lepällä saattaa tuo punertaminen tehdä valkaisukustannuksia.
Sulfiittiprosessi on siirtynyt historiaan teknis/taloudellisista syistä. Ellei nyt sitten joku kehitä siitä uutta versiota.
Täällä on kaipailtu eräkeittimiä takaisin, onhan niitä uusiakin. Rauman tehdas keittää nykyaikilla eräkeittimillä laadukasta havusellua. Vaikuttaa varmaan puuerien minimi kokoonkin. Se täällä useastikkin heittämäni määrä 800 rekkakuormaa on jatkuvatoimisen keiton minimi puumäärä. En tiedä minkälaisia puun minimieriä Rauma pystyy hyödyntämään.
Täällä on ollut hyvää juttua sellutehtaan näkökulmasta. Käytännössä ostajilla on asiasta omia sovellutuksiaan, jotka eivät riipu pelkästään tehdaspään tarpeista.
Osalle kelpaa ja jotkut toivovatkin, että mänty- ja kuusikuitu laitetaan sekaisin. Tärkein syy taitaa olla kuljetuslogistiikan halventuminen kun samalla varastopaikalla ei ole pientä eri aikaan kuljetettavaa nökköstä mäntyä ja kuusta. Erän pienuus lisää todellisia kuljetuskustannuksia useita kymppejä kuutiolle, joten niiden yhdistely kannattaa. Samoin lehtikuusi kelpaa ainakin paikkapaikoin mäntykuidun seassa. Pienet haapaerätkin saattavat mennä koivukuidun mukana koivusellun tekoon vaikka ne eivät siihen hyvin sovellukaan. Ostajat taitavat vaatia kuitenkin haavan omaan pinoonsa, koska sen hinta on heikompi kuin koivukuidulla.
Nämä ovat kuitenkin aina ostajakohtaisia asioita, joten ne on sovittava ennen kaupantekoa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.