Keskustelut Puukauppa KUUTIO

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 125)
  • KUUTIO

    Merkitty: 

    MT:n viime nummerossa Metsäteollisuus ry:n KNiemi kertoo kauppapaikka ”Kuution” ilmiöistä.

    Esim Mhyp:n kummallisesta änkyröinnistä ohjelmistoissa asioiden eteenpäin viemiseksi. Oma lehmäkö on kaatumassa ojaan? Toisaalla taas korjuupalvelun tuomisesta päivän valoon ja samalle viivastolle lähtötilanteessa. Välistävetojen puolustamista ja vähättelyä kun on tälläkin saitilla ilmennyt… Reilua peliä ei ole maailmassa liikaa.

     

  • mehtäukko

    Siinäpä se julki tuli: Kaikki aatamin aikuiset virheet joita ihmiset ovat tyhmyyttään tehneet, eivät voi unohtua! Niistä on muistutettava sukupolvesta toiseen.!

    ”Jatkuvasti ilmaantuvat katkontaepäselvyydet” kuvaavat tyypillistä propagandan uunin lämmitystä. Kun yksittäinen ihminen (konekuski) erehtyy tietämättömyyttään, ollaan leimaamassa koko klusteri…

    Hyvä Rane.

    A.Jalkanen

    Juuri näin: kysymys on sekä kyvystä että halusta. Mutta yhtiön tulokseen  palkansaaja vetoaa palkkaneuvotteluissaan, miksi ei myös alkutuottaja? Puun kasvattaminen on keskimäärin heikommin kannattavaa kuin sen jalostaminen.

    Rane

    ”Hyvä Rane”

    Kiitos mehtäukko,jatketaan samalla linjalla.

    Puuki

    Sahojen raaka-aineen kuljetuskustannukset kompensoituu kantohintojen laskemisella pidemmän matkan puille.  Myyjät kustantaa kaukokuljetuksen.   Usein parempilaatuista pohjoisen (mä)sahapuuta ostetaan halvemmilla hinnoilla kuin lähialueen puuta,  esim. Raumalle tulevaisuudessa. Niin on tehty aina ja tehtänee jatkossakin. Satama sijaintipaikkana vähentää sahatavaran vientikustannuksia.  Tietysti myös pyöreän puun tuonti helpottuu mutta tuskin ostavat ainakaan paljon ulkomaan kotimaista kalliimpaa tukkipuuta.

    Kantohinnat ei voi kovin paljon petraantua koska yleensä aina on ylitarjontatilanne.  Tukkipuun hintaa suhteessa kuitupuun hintaan  ei voi juuri laskea koska se on jo laskenut niin paljon, että laadukkaan ja jalostuksessa arvokkaamman puun kasvatukseen  ei ole myyjien kannattavaa enää satsata. Suunta pitäisi olla toisin päin, eli arvon lisän mukainen hinnoittelu . Se toisi sahoillekin tuloja jossain vaiheessa enemmän kuin bulkkipuun ”keskinkertaisen keskimääräisen” laadun tukkien sahaaminen.  Sitä tyyliä on jo käyttäneet ainakin Kuhmon saha ja SE mutta vain toiseen suuntaan , kun pienempien tukkien hintoja on laskettu norm. tukin min.mittoja muuttamalla.   Miksi kasvattaa pidemmän kasvuajan vaativia parempia tukkipuita, kun ei ole odotettavissa siitä saatavan palkkaa ? Kun jotkin ostajat on ratkaisseet ongelman tukkien koon vaikutuksesta jalostusarvoon alentamalla tukkipuuleimikkosta saatavaa kokonaiskantohintaa, se  lisää varsinkin arvokkaimpien, parhaiden  leimikoiden tarjontaa muiden ostajien suuntaan.

    Kilpailutus ja leimikkojen teko sopivaksi ostajan tarpeisiin on ainoita keinoja lisätä kantorahatuloja hintahuippujen kyttäämisen lisäksi.  Erikoispuita voi joskus myydä harvoille niiden ostajille tavallista paremmalla hinnalla.   Metsien luonnontuhot laskee omalta osaltaan yleistä kantohintatasoa.  Ei ehkä kannata tarjota ainakaan sellufirmalle hyvää pystyssä olevaa päätehakkuuleimikkoa samaan aikaan , kun lähialueella korjataan kiireellä miljoona mottia myrskytuhopuuta.

    Apli

    Visan kansaa toimin samoin, kun kilpailuttaa leimikot huomaa aika äkkiä kuka ostaja on kiinnostunut mistäkin leimikosta/puulajista, koskee yhtä lailla myös energiapuuta.. Pikkusen pohdiskelua tulevaisuudesta, Rauman saha ja Kemin sellutehdas ja jopa Paltamon sellutehdaskin ja lisääntyvä energiapuun käyttö niin eihän tämä huonolta näytä vaikka pari paperitehdasta varmasti loppuu lähivuosina, kysyntä kun paperissa on se mitä on eli alaspäin rajusti. Vaikka kaikki ei pidä Mhy:stä ei siihen ole pakko kuulua, itsekkin mietin aina välillä niiden jäsenmaksun järkevyyttä.

    Jätkä

    Tukkien rahtaus sisämaasta maksaa luultavasti enemmän kuin kuivatun – valmiin sahatavaran kuljetus samalta matkalta. Jos vertailee esim Äänekosken kuljetuslogiikkaa, niin voipi huomata, että tehtaan sijaintia on varmasti pohdittu huolella. Raakapuu tulee suhteellisen lyhyeltä säteeltä, mutta valmis tavara pakataan junanvaunuihin, joita joka päivä kaksi täyttä tavarajunaa kuljettaa ne satamaan.

    Jos sen sellumäärän tuottamiseen tarvittava raakapuu kuskattaisiin Raumalle, niin se ei onnistuisi kahdella junalla – otaksun.

    Samoin Jämsänjokilaaksosta viedään suurin osa rullista ja paaleista junalla satamaan.

    Ola_Pallonivel

    Yhden kaupan verran on kokemusta MHY kaupasta valtakirjalla. Kyllä siinä oppii uutta tarjousten vertailusta, kun ei esim. katkonnasta ole hirmuisesti kokemusta. Silloin oli Keitele kuutiossa mukana. Valvonnassa olisi MHY:llä parantamisen varaa, silloin se oli olematonta.

    Mutta kuinka moni kritisoi kiinteistövälittäjän käyttöä asunnon myynnissä? Ei monikaan, mutta väittäisin monen metsänomistajan pärjäävän paremmin puukaupassa ulkopuolisen avun turvin. Esim. 70te puukaupassa MHY palkkio saattaa olla tonnin luokkaa, mutta tarjousten erot helposti 5te. Ainakin jos tarjouksia saa vaikka kolmelta ostajalta. Ja palkkion voi vähentää verotuksessa.

    Tolopainen

    Puun hintaan vaikuttaa enemmän suhdanteet kuin kilpailutus 2018 hintoja ei makseta kuin seuraavassa suhdannehuipussa.

    mehtäukko

    Kysymys ei ole siitä, käyttääkö joku myhistystä, vai Kuutiota tai kummin kaimaa. Tai ei ketään ja on oloonsa kuitenkin tyytyväinen. Aloituksen viestin reilusta tarjousten avoimuuden paremmuudesta sai jopa AJ:n myöntämään tämän.

    On kummastuttanut se, että miksi vain kaikenlaisten mörköjen näkeminen alalla pitää jotkin tyypit edelleen mukanaan kylvämässä luulotauteja?? Se, että silloin tällöin saat niille ”syyllisille” jopa puukaupan kiemurreltua, antaa sitten uunin pankolla ollessa selkärankaa kaivella kuoppaa ja penkoa inhimillisiä virheitä.

    Joo joo,- kaikilla aloilla on omat sarvipäänsä. Mutta elämänkaari vaipasta vaippaan ed mainitussa roolissa ei taatusti ole hedelmällistä.

    Visakallo

    Tolopainen: ”Puun hintaan vaikuttaa enemmän suhdanteet kuin kilpailutus 2018 hintoja ei makseta kuin seuraavassa suhdannehuipussa.”

    Toki näinkin, mutta jos ei kilpailuta, ei voi tietää oman leimikkonsa sen hetkistä oikeaa hintaa. Hinnat vaihtelevat hyvinkin nopeaan tahtiin. Viikon vanha hintatieto voi olla täysin vanhentunut.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 125)