Keskustelut Puukauppa KUUTIO

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 125)
  • KUUTIO

    Merkitty: 

    MT:n viime nummerossa Metsäteollisuus ry:n KNiemi kertoo kauppapaikka ”Kuution” ilmiöistä.

    Esim Mhyp:n kummallisesta änkyröinnistä ohjelmistoissa asioiden eteenpäin viemiseksi. Oma lehmäkö on kaatumassa ojaan? Toisaalla taas korjuupalvelun tuomisesta päivän valoon ja samalle viivastolle lähtötilanteessa. Välistävetojen puolustamista ja vähättelyä kun on tälläkin saitilla ilmennyt… Reilua peliä ei ole maailmassa liikaa.

     

  • mehtäukko

    … Lopputuotteen hinnan kautta. Siinä sitö vasta sestomista riittäisi?! Ja että kaikki voittohan raakapuun jalostuksesta kuuluu mo-kentälle?

    Maitoon viitaten niinhän pässin tai nuoren naudan (= lehmän) fileistä ja kylkilihoista kait pulittavat samalla taksalla. Se on alkutuottajan osa.

    Rane

    ” Ja että kaikki voittohan raakapuun jalostuksesta kuuluu mo-kentälle?”

    No ei.Voitto kuuluu metsäteollisuuden omistajille.Toki raaka-aineen tuottamisenkin tulee olla kannattavaa toisin kuin klusterin rengit  väittää.

    Visakallo

    Jos Tolopaisen juttuihin on vähänkään uskominen, hänen puidensa laatu ja kasvu ovat niin surkeaita, että on jokseenkin sama, mitä niistä vähistä moteista joku viitsii maksaa.

    Tolopainen

    Kaupoissa on hintatakuu, joka takaa alueen parhaan hintatason. Miten lie  näissä piensahojen kaupoissa. Saattaa Visakallo saada huomattavasti enemmän kuin muut.

    mehtäukko

    Ranen naljailuihin viitaten mehtäukkoa hieman ärsyttää tietynlainen jatkuva piruilu klusterin toimintaa, kehittämistä ja siivunsa puolustamisesta reiluin keinoin. Jos se loppuisi, metsillä romahtaisi työllisyys ja arvo täysin kuralle.

    Miksi… vaikuttaa kuin mitään myönteistä, saman suuntaisuutta tai ”yhdessä veneessä” oloa jotkut eivät näe metsällisissä ympyröissä?????

    Jätkä

    Tollo:”Kilpailuttavatko tuottajat meijeriin toimittamansa maidot, ”

    Valistuneimmat tuottajat kilpailuttavat meijerien sopimukset. Se on hyvä, koska jonkinlainen hintakilpailu on silläkin alalla.

    On kohtalaien suuria yhtiömuotoisia  meijereitä – on toki osuusmeijereitäkin, jotka tuottavat maitojalosteita esim LIDL:iin ja laatu sekä hinta ovat kilpailukykyisiä. Kannattakaamme niitä!

    Tolopainen

    Niinkö, mitäs etua Jätkälle on korkeasta tuottajahinnasta.

    A.Jalkanen

    Ajattelen kyllä, että olemme samassa veneessä metsäteollisuuden kanssa. Ellei teollisuus pärjää, ei puulla ole hintaa. Tuolla logiikalla vaan mielestäni pitäisi tukin hinnan olla alempi ja kuitupuun korkeampi.

    mehtäukko

    AJ. Ajatukset eivät riitä mihinkään kokretiaan. Toiminta ja teot joko hajottavat tai vievät venettä samaan suuntaan.

    Rakentava arvostelu perustellusti on kaikkinensa oikeutettua, – asianosaisena.

    Metsäkupsa

    Kyllä metsänomistaja tarvitsee metsäteollisuutta puittensa ostajaksi ja metsäteollisuus taasen puuntuottajia. Monelta täällä unohtaa tämän. Osa kai luulee poltinpuilla ja valtakirjapuutkin valtaosin isoille toimijoille menee. Energiapuu tekee poikkeuksen, mutta sen varaan ei yksistään kannata satsata. Eräillä tahoilla on tarvetta vastakkain asettelun korostamiseen. En käytä kuutiota, vaikka olen sinne rekisteröitynyt.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 125)