Keskustelut Puukauppa KUUTIO

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 125)
  • KUUTIO

    Merkitty: 

    MT:n viime nummerossa Metsäteollisuus ry:n KNiemi kertoo kauppapaikka ”Kuution” ilmiöistä.

    Esim Mhyp:n kummallisesta änkyröinnistä ohjelmistoissa asioiden eteenpäin viemiseksi. Oma lehmäkö on kaatumassa ojaan? Toisaalla taas korjuupalvelun tuomisesta päivän valoon ja samalle viivastolle lähtötilanteessa. Välistävetojen puolustamista ja vähättelyä kun on tälläkin saitilla ilmennyt… Reilua peliä ei ole maailmassa liikaa.

     

  • Tolopainen

    Mitään puukauppapaikkaa ei ole olemassakaan. Kaupat tehdään aina ostomiehen kanssa. Tuommoset kuutiot on ajanhaaskausta.

    mehtäukko

    Ooon se. Korona-pandoomia on hätistelly sen käyttäjiksi paljonkin mo:a. Myhistykset eivät tietysti asiasta ole innostuneet. Välistäveto ei olekaan mahdollista ja tietysti kytky-napanuora venyy ellei katkea.

    Tolopainen

    Jos haluan tehdä puukaupan. Voin ottaa suoraan yhteyttä ostomiehiin. Ei siinä korona tartu, jos tarttuu puhelimeen.

    Riippumaton ajattelija

    Leimikoiden kilpailuttaminen kävisi liian kalliiksi joillekkin metsänhoitoyhdistyksille. On paljon kannattavampaa bisnestä ottaa leimikoita suoraan korjuupalvelun hakattavaksi, jolloin ei tarvitse maksaa sitä parasta hintaa puusta.

    Rajapintojen puutteesta tässä tuskin on kumminkaan kyse, kun osa metsänhoitoyhdistyksistä on ottanut kuution käyttöön sitä vuolaasti kehuen.

    A.Jalkanen

    Käsittääkseni Mhy ottaa aina saman välityspalkkion per motti, joten kilpailuttamalla saatu parempi puun hinta tulee myyjän eikä Mhy:n hyödyksi. Paremmin tietävät korjatkaa jos olen väärässä. Puut saa tietenkin kilpailun jälkeen aina myydä myös suoraan puun ostajalle – ei ole pakko myydä korjuupalvelulle. Vaikka ostaja olisi muu kuin Mhy, yhdistykseltä voi kuitenkin tilata pelkän korjuun valvonnan.  Tämä vaihtoehto on halvempi per motti kuin korjuupalvelu.

    Metsuri motokuski

    Olet anneli väärässä. Me emme koskaan ole mhy:n kilpailutuksen kautta saanut parempaa hintaa. Toki vaivatonta palvelua, joka on tietenkin maksutonta.

    Itse tein kevään aikana yhden tarjouspyynnön kuution kautta ja minusta se oli hyvä. Yhdellä lomakkeen täytöllä lähti tarjoukset usealle toimijalle eikä tarvinnut keskustella ostomiesten kanssa kun kaikki tarvittava tuli kerralla täytettyä.

    Ymmärrän yhdistysten nuivan suhtautumisen kuutioon. Kuutio on niin yksinkertainen järjestelmä että jokainen joka vähän puunmyynnistä ymmärtää niin osaa täyttää. Sehän syö yhdistyksiltä asiakkaita.

    Apli

    Omissa kilpailutuksissa on Mhyn korjuupalvelu monesti mukana kilpailemassa leimikoista joskus voittaa usein ei. Kuutiota en ole enää käyttänyt vaan pyytänyt ostajilta suoraan tarjoukset. Energiapuussa on lähinnä yhdistyksen korjuupalvelu pärjännyt ei muissa.

    Puuki

    Voiko nykyään lähettää tarjouspyyntöjä metsään.fi:n kauttakin ?  Oliko se niin , vai harhojako muistelen?  Sp:lla voi ainakin lähettää yhtäaikaa useampaan suuntaan saman tarjouspyynnön.

    Kuutio perää (luonnollisista syistä) syytä jos ei tule kauppoja kuution kautta, että miksi ei, ja tehtiinkö kauppa jotain toista kautta .  Kerran piti niin tehdä ,kun ”tosiostaja” ilmaantui vasta pitkän ajan jälkeen kauppa-ajan umpeuduttua kuutiossa.

    A.Jalkanen

    Miten Mm otatte huomioon eri ostajien erilaiset katkonnat tarjousten vertailussa ja miten tiedätte mikä on paras tarjous, ellette käytä kilpailutuksessa Mhy:tä? Voi olla että Mhy:n hallussa olevan informaation laatu on viime aikoina laskenut, mutta aiemmin heidän kauttaan oli mahdollista saada parempi kokonaishinta. Olen itsekin harjoittanut eri syistä puiden ”suoramyyntiä”, mutta se ei välttämättä ole taloudellisin tapa toimia, eli olen todennäköisesti tehnyt sen takia tappiota.

    Tolopainen

    Jos puukauppa rahat menee kulutukseen, mitä hyötyä muutamasta satasesta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 125)