Mietin viikonlopun aikana puisevia asioita. Tuumiskelin Tapion vielä toistaiseksi voimassa olevia suosituksia, Metsänvartijan ohjeita apuharvennuksista, koneharvennusten kustannuksia, kuusikoita, tukkiprosentteja sekä tietysti, metsän taloudellista tuottoa.

Tasarakenteisten kuusikoiden omistajat pyrkivät yleensä mahdollismman suureen tukkiosuuteen. Ensiharvennukset tuottavat useimmiten pelkästään kuitupuuta, mutta niitä pidetään metsän jatkokehityksen kannalta käytännössä välttämättömänä. Toisaalta jos ensiharvennus tehdään konetyönä, kannattavuussyistä voi hakkuu siirtyä myöhemmäksi, jolloin harvennuksen optimiajankohta voi olla jo ohitettu.

Mitä jos ensiharvennus tehtäisiin apuharvennuksena, ja vasta tämän jälkeen siirryttäisiin koneharvennuksiin?

Apuharvennus olisi ’normaalia’ ensiharvennusta lievempi, mutta antaisi kuitenkin puille lisätilaa kasvaa järeämmäksi koneharvennusta varten. Koska apuharvennus on lievä, sahatyöhön kuluu vähemmän aikaa kuin normaalienskassa.

Apuharvennus voitaisiin tehdä normaalia ensiharvennusta aiemmin, jonka jälkeen kasvu kohdistuisi parhaisiin runkoihin jo varhaisessa vaiheessa. Tällöin ensimmäisessä koneharvennuksessa voitaisiin kenties saada jo tukkia.

Luulisin, että tiheän kuusikon ensiharvennuksessa kaadettavien puiden valinta lienee konemiehille välillä jonkin verran arpapeliä. Vaikka nykykoneissa valot ovat hyvät, pimeässä ja lumituiskussa kauimpana koneesta kaadettavia runkoja ei neulasseinän takaa vain ole mahdollista nähdä hyvin. Sahamies on yleensä liikkeellä päiväsaikaan, ja hänellä on mahdollisuus tutkia runkoja monelta kantilta ja tehdä valinta riitävän tiedon perusteella. Jäljelle jäävän puuston laatu olisi parempaa kuin ’kone-enskassa’.

Jatkuu seuraavassa viestissä…