(Mikä hörhö siinä edellä itse käyttää kirjoitustilaa ja resursseja ihan turhaan. Kirjoittaisit edes joskus jotain asiaakin )

Visakallo  :    Terveyslannoitus on erikseen .  Sitä tarvitaan esim.  turvemailla ja mm. booria muuallakin.    Korjaan sen verran että kerran olen lannoittanut myös NPK-lannotteella kangasmetsää. Koealan verran männikkössä.

Jesse: ”Mutta voihan minun mieleni tuossakin asiassa vielä muuttua.” Hienoa! Ella Kanninen kirjoittaa italialaisesta käsitteestä passaparola, joka tarkoittaa sanan eteenpäin välittämistä eli puskaradiota. Joskus sieltä voi tarttua omaan reppuun jotain hyödyllistä. Henkinenkin kasvu voi yllättää, meidät itsemmekin?

Eliisalta alkoi rahat loppua, kun poisti Revan kommentin levytilaa viemästä. Puukin ja Visakallon kommentit jäi roikkumaan ikäänkuin tyhjän päälle. Mutta ei se mitään, nyt on kaikki hyvin.

Jees: ”Olen nyt tekemässä kakkosharvennusta ja kuusikkoon on kyllä jätetty koivua. Vaan yhtään tukkia ei vielä koivusta tule, kuusesta kyllä. Aika harvinaist on kun koivulla on kova latvaläpimittavaatimus että siitä minunkin kuusikon 27 vuoden kasvatuksessa vielä koivutukkia saa. Näin on suhdanteet vain muuttuneet. Mutta jos kolmatta harvennusta käyttää kuten Visa niin siinä sitten kyllä. Itse en ole ajatellut vaan suoraan päätehakkuulle. Mutta voihan minun mieleni tuossakin asiassa vielä muuttua.”

Kiinnostava kommentti ja monella tapaa ajatuksia herättävä.

Itse olen seurannut tätä palstaa reilut 10 vuotta. Tuona aikana luonto ei ole muuttunut tippaakaan eli puut kasvaa kuten aina ennenkin ja reagoivat hoitoon samalla tavalla. Silti metsätaloudessa pyörää on tänä aikana yritetty keksiä pariin otteeseen uudestaan, mutta aina siitä on tullut kulmikas. Vanha rinkulan muotoinen on ollut toistaiseksi uutta parempi. Perusasioiden merkitys eli hyvä kasvu ja korjuukelpoisuus on samat kuin 100 vuotta sitten. Siinä on ensimmäinen viisaus.

Suhtautuminen markkinatilanteeseen ja lainsäädäntöön on vaihdellut, mutta perusasioiden pariin on harharetkiltä aina palattu. Tämän hetken ilmiö on trollitehtaiden ja kettutyttöjen aktiivisuus, mutta se on luonteeltaan vähän erilaista kuin metsätalouden harjoittajien välinen ajatustenvaihto ja näkemyserot aiheesta. Tätäkin tilannetta pitää osata katsoa riittävän etäältä, jotta näkee metsän puilta.

Jessen puheissa koivu on ollut suosikki vaihdikkaan kasvun takia. Olen koittanut sanoa, etten tee puulajivalintaa taimivaiheen pituuskasvun nopeuden perusteella. Toki määrämittausperusteet ja hinnoittelu ehtii muuttua, kun nykyiset taimikot tulevat tukkikokoon, mutta jokin pohja oletuksilla on oltava. Hienoa silti on, että Jessekin myöntää koivun ja kuusen kasvatuksen erot nykyisessä markkinatilanteessa. Taas on yksi palanen elämässä loksahtanut paikoilleen.

Onneksi me silti tiedämme, ettei kuusen näennäinen ylivertaisuus ole koko totuus. Koivu sekapuuna kuusikossa on maaperän ja aluskasvillisuuden hyvinvoinnin kannalta hyvä asia, joka heijastuu koko luontoon ja sieltä taas metsätalouden harjoittajan tilanteeseen. Kun vielä ilmastonmuutos (olkoon ihmisen aiheuttamaa tai luonnollista kehitystä, ei vaikuta tähän asiaan) suoraan tai epäsuorasti stressaa puita, vastustuskyvyllä on entistä suurempi merkitys metsätalouden riskien hallinnassa. Sellaiseksi luontokin on luonnon luonut.

En väitä lannoitusta huonoksi asiaksi, päinvastoin. Elinvoimainen puusto kestää stressitekijöitä paremmin kuin huommin kasvava. Itse koitankin pitää huolta asioista myös maaperästä huolehtimalla. Koska ph ja karikkeen laatu vaikuttaa maaperän mikrobitoiminnan aktiivisuuteen ja sienilajiston monipuolisuuteen eli ravinteiden kierron nopeuteen, suosin sekapuustoa jopa teorettisen kannattavuudenkin uhalla. Mäntyjen osalta se tarkoittaa joissain tapauksissa tarvetta pystykarsintaan, erirakenteisuuden lisääminen mahdollisesti kantohintojen laskua, jota tosin koneellisen korjuun tarpeiden huomiointi raivausvaiheessa lieventää. Jokunen leppä, raita tai haapa vie metsästä suhteettomasti pinta-alaa muilta puulajeilta, mutta eiköhän ne vuokransa tuosta takaisin maksa.

Koska sekametsässä oletettavasti maaperä voi paremmin kuin tasarakenteisessa kuusikossa, oletettavasti nyt taimikko tai nuori metsä tukkivaiheeseen päästyään kärsii vähemmän mahdollisen ilmaston muuttumisen tai naapuripalstan ongelmien seurauksista. Lisäksi erirakenteisuus pidentää kiertoaikaa eli vähentää tarvetta uudistusinvestoinnille. Lannoittamalla kasvua saisi varmasti parannettua, mutta nyt osa siitä hoituu luonnon omilla keinoilla. Lisäksi Jessen viimeisessä lauseessa on yksi viisaus: Pitää voida tehdä ratkaisut tilanteen mukaan. Sekametsässä vaihtoehtoja on yleensä tarjolla, oli markkinatilanne, ennusteet ilmastosta tai muu päätöksiin vaikuttavat asiat millä mallilla tahansa.

Minulla hienojakoinen maaperä, käytännössä savimaa on ongelmallista. Usein koivu kasvaa siinä huonosti, mutta paikoin erittäin hyvin. Savi on ilmeisesti herkkä laadun suhteen. Tietynlainen savi voi olla liian tiivistä ja huonosti hengittävää, ehkä kosteudenkin suhteen hankala. Vähän siltti- tai hiesupitoisempi voi olla erinomainen kasvualusta.

Kuusi pärjää savimaassa poikkeuksetta hyvin. Märkänä vaan riski tuulenkaadoille on suuri.

Sekapuusto kasvaa yrittämättäkin enemmän tai vähemmän erirakenteiseksi. En siis pyri jatkuvaan kasvatukseen, jossa pitäisi olla kaikki kokoluokat mukana pienistä taimista tukkikokoisiin, vaan jaksolliseen kasvatukseen. Puuston koko vaihtelee pääsääntöisesti suunnilleen yhden luokan verran eli esim. T2/02 tai 02/03, koska mänty ja koivu herkästi karkaa kuuselta. 02 koivikkoon olen laittanut myös kuusen taimia eli siellä tilanne on alikasvoksen osalta T1-T2.

Erirakenteisuus vähenee harvennuskertojen myötä ja päätehakkuuseen tulee kuusivaltainen puusto.