Pete: ”Hirvituhojen osalta epäsuosittu mielipide. Niitä ei joka paikassa ole eikä tule. Itselläni on pieniä palstoja useamman maakunnan alueella. Hirvituhoja ei käytännössä ole ollut, ei ainakaan sellaisia että männyn ja edes koivun kasvatus olisi mahdoton tai edes vaikeaa. Varsinkin männyllä uudistamista pitäisi voimakkaasti lisätä, mutta ainakin yhtenä esteenä on liioiteltu hirvituhojen kauhistelu. Sorry vaan.”

Hirvikanta on virallisten lukujen perusteella hyvin tasainen valtaosassa puuntuotantoaluetta. Poikkeuksena Lappi ja rannikko. Silti tuhoriski vaihtelee suuresti. Esim. omilla alueillani kannaksi ilmoitetaan hiukan päälle 3, mutta suojaamattomat taimikot syödään välittömästi. On hyvin vaikea sanoa, miksi sinun taimikot saa olla rauhassa, mutta itse joudun käyttämään suuret määrät Tricoa taimikoideni suojaamiseen. Jos riskin alentamisen keinot on tiedossa, ne pitäisi julkistaa. Kuten hiljattain luimme, metsästäjien julkaisemat ohjeet lytättiin asiantuntijoiden toimesta. Oli pukki kaalimaan vartijana.

Hirvituhoriskin pito keinovalikoimassa ei ole liioittelua. Jos jossain riski on pieni, niin suuressa osassa alueita riski on liian suuri, eikä silloin ole haitaksi, vaikka pienemmän riskin alueillakin hirvituhoriski pidetään alhaalla. Tavoitteenahan on säilyttää Suomessa metsät talouskäytössä, eikä maksimoida hirvikantaa.

”Samaa mieltä olen siitä, että hirvikantaa pitäisi pystyä laskemaan, mutta ei tämä niinkään voi mennä että männyllä ja koivulla uudistamista voi lisätä vasta sitten kun maakunnassa ei ole muutamaan vuoteen ollut yhtään tuhoa.”

Ei, mutta tuohon on pitkä matka VMI-tilastojen perusteella. AJ:n ehdotus tuhoilmoitusten nollaamisesta ei ole hyvä. Järjestelmä on jo rakennettu niin, että ilmoitusten määrä on minimissään. Tuosta ei ole pitkä matka nollaan. Tulee mieleen erään suuren kansainvälisen firman työturvallisuuskulttuuri, jossa yhtään tapaturmaa ei ole ilmoitettu vuosikausiin.

”Yksi ison lupa on käyttämättä ja se tullaan omassa porukassa vielä käyttämään ja hyllylupakin pyydetään sitten. Tavoitteena on kaataa tuplavasat ja vielä se lehmäkin jos lupa vaan saadaan. Eli ei tässä ainakaan omalta osalta pyritä hirvikantaa kasvattamaan vaan päinvastoin leikkaamaan.”

Lupien käyttö ei tarkoita kannan leikkaamista, vaan asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä monin paikoin tavoitteena on kasvattaa kantaa.

Kyllä, samaa mieltä, hirvitalousalueen keskikanta ei paljoa kerro yksittäisen metsätilan tuhoriskistä. Susikannan kasvaessa tuhot tulevat todennäköisesti voimistumaan, hirvet laumaantuvat herkemmin ja kun lauma pysähtyy taimikkoon niin tuhoja alkaa tulla. Samaan aikaan isotkin alueet välttyvät kokonaan tuhoilta. Isompi susikanta ei tule hirvikantaa pienentämään vaan todennäköisesti päinvastoin kun lupien jaossa joudutaan (/halutaan…) säästää susille riittävä kanta.

Metsiä minulla on Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Keski-Karjalassa ja muuten seuraan metsien kasvua hyvinkin tarkkaan mm. Uusimaalla. Männyt nousevat ilman mainittavia tuhoja, istutettuja ja kylvettyjä. Käytännössä ainoana tuhojen torjuntakeinona on ollut erityisen tarkkaan tehdyt varhaisperkaukset. Niitä tehdään jo kolmantena kasvukautena istutuksesta ja kylvöstäkin jos hiukankin tarvetta on. Ja toistetaan tarvittaessa ennen minkään kemera/metka aikarajan täyttymistä. Yhden pienen koivikon olen suojannut Tricolla kun on saunamökin vieressä. Metsätilat eivät ole missään taajamien kupeessa vaan hyvinkin rauhallisilla seuduilla.

Hirvituhoriskin p e r u s t e e t o n liioittelu on haitallista koko Suomen metsille, metsätaloudelle ja -teollisuudelle jos, ja kun, se johtaa kuusella viljelyyn alueilla joilla männyllä ja jopa koivullakin uudistaminen voi hyvin onnistua.

Minä en puhunut tuhoilmoituksista minkäänlaisena indikaattorina vaan ylipäätään tuhoista. Ja koetuista tuhoista.

Ja totta, lupien käyttäminen ei tarkoita kannan leikkaamista. Halusin vain osoittaa, että vaikka pidänkin hirvituhokauhistelua o s i t t a i n jopa haitallisena liiotteluna, niin oma ja lähipiirini tavoite ei ole kantaa kasvattaa tai edes säilyttää. Tehdään se oma ja toki hyvin pieni osamme kuitenkin. Kumpa tulisi se aika, että lupia olisi nykyistä vähemmän JA myös kanta olisi alempana. Ei harmittaisi yhtään.

Pete: ”Susikannan kasvaessa tuhot tulevat todennäköisesti voimistumaan, hirvet laumaantuvat herkemmin ja kun lauma pysähtyy taimikkoon niin tuhoja alkaa tulla. Samaan aikaan isotkin alueet välttyvät kokonaan tuhoilta.”

Ei ne tuhoilta välty. Sudet saavat hirvet liikkeelle, jolloin tuhoalueet vaihtuu. Vuoden aikana hirvet ehtii vierailla monessa paikassa.

”Isompi susikanta ei tule hirvikantaa pienentämään vaan todennäköisesti päinvastoin kun lupien jaossa joudutaan (/halutaan…) säästää susille riittävä kanta.”

Toivottavasti tämän mekanismin sisäistää jokainen, joka uskoo petojen vähentävän sorkkaeläimiä ja niistä aiheutuvia vahinkoja. Oli sitten puhe liikenteestä, luontoarvoista tai metsätaloudesta.

”Männyt nousevat ilman mainittavia tuhoja, istutettuja ja kylvettyjä. Käytännössä ainoana tuhojen torjuntakeinona on ollut erityisen tarkkaan tehdyt varhaisperkaukset.”

Tuon mielikuvan saat varmasti minunkin taimikoistani, jos niiden ohi kuljet. Et kuitenkaan tiedä, mikä työmäärä ja kustannusrakenne on tuloksen takana. Ja kirjanpainajiin liittyen moni varmaan ihailee metrin vuosikasvuja nuorissa kuusikoissa. 50 vuotta myöhemmin ei enää tätä muisteta, kun aletaan kauhistella kuvion pystyyn kuolevia kuusia.

”Hirvituhoriskin p e r u s t e e t o n liioittelu on haitallista koko Suomen metsille, metsätaloudelle ja -teollisuudelle jos, ja kun, se johtaa kuusella viljelyyn alueilla joilla männyllä ja jopa koivullakin uudistaminen voi hyvin onnistua.”

Perusteeton liioittelu on aika tulkinnanvarainen termi, kun VMI-tiedoissa puhutaan kuusinumeroisesta hehtaarimäärästä hirvituhoja. Minä puolestani en usko, että pelko hirvituhoista on tyhjästä tullutta. Tällainen kuusibuumi ei synny liioittelun tuloksena, kuten esimerkiksi metsästäjien laatimat ohjeet metsänkasvatukseen.

Voi toki onnistua. Minä yritin houkutella suorittavaa porrasta vedonlyöntiin oikea oppisen koivikon kasvatuksesta. Ei suostunut ja se olikin viisas päätös. Ensimmäinen syönti tapahtui n. 2 kk istutuksesta. Toki peurat asialla, mutta samat lääkkeet piti auttaa. Sen jälkeen suorittavakin on kääntänyt takkiansa osittain. Metsästäjän taakka taitaa olla liian raskas, jotta voisi tarkastella asiaa puhtaasti metsätalouden kannalta. Aina vedotaan hoitorästeihin, liioitteluun ja ties mihin ufojuttuihin.

Onko kirjanpainajien suhteen tavoiteltu tila saavutettu?

Ei ainakaan minulle kertonut. Kiemurteli ainoastaan.

Oletko itse ollut tarkastuksessa ja jos niin mitä sinulle kerrottiin?