Keskustelut Metsänhoito Kuusen ja koivun kaksivaihekasvatus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Kuusen ja koivun kaksivaihekasvatus

    Merkitty: 

    Miten tulisi käsitellä kuviota johon on jätetty koivuja  kuusentaimien päälle?

    Kysymyksessä on Keski-Suomessa sijaitseva kostea ja rehevämaapohjainen n. 2Ha kuvio.

    Aikanaan istutettu kuuselle ja taimikonraivaukset kokonaan tekemättä. Tuloksena ’ vietnamin sodan viidakko’ jossa ei kulkiessa nähnyt kuin ylöspäin. Kuusentaimet kituivat pieninä tuskin elossa pihlajan ja muun lehtipuun alla.

    -Tällainen tilanne oli kun palsta tuli haltuuni.

    Kun seassa kasvoi rauduskoivua, raivuu suoritettiin MHY:n toimesta siten, että jätettiin rauduskoivikko pystyyn, jonka alla kuuset saivat kasvaa.

    Nyt koivikko on 6-8m ja kuuset alla ehkä kolme-nelimetrisiä.  Kaadettu vesakko alkaa vasta nyt olla maatunut. Alkuaan hirmu rysy.

    Miten tällaista palstaa jatkossa kannattaisi käsitellä.?

     

  • jees h-valta

    Mielestäni siellä ei pitäisi juuri käsiteltävää olla vaan antaa koivujen tukevoitua ja kuusi tulee sitten perässä minkä pystyy. Tosin aika huono tuo yhdistelmä kun koon erotus on noin pieni. Itse koittaisin ehkä koivujen väleihin ohjailla kuusia kasvuun harvakselleen.

    harrastelija

    Riippuu runkoluvusta. Sopiva määrä koivuja tasaisesti, että kuusilla on vara kasvaa. Otin muuten vastaavanlaiselta, mutta jo varttuneemmalta  kuviolta koivuja n. 100 m3 klapiraaka-aineeksi ja vielä jäi melkoinen harva koivikko. Kuuset olivat aika pahasti vioittuneet, kun kokoero oli liian pieni ja runkoluku liian suuri.

    Kumpi se on arvokkaampi K-S:ssa mahdollinen tukkikokoinen rauduskoivikko vai tukkikuusikko?

    mehtäukko

    Lähtötiedon perusteella kun koko-ero on noin pieni, harventaisin jommaksi kummaksi. Laatu ensisijaisena,sitten kuusi,sitten koivu jonka olisi oltava raudusta.

    Tai sitten molemmiksi, jos hyälaatuisista on kapelo.

    Petkeles

    Omituisen pikkuinen pituusero jos kuuset on jätetty koivun alle jo raivausvaiheessa… Ilmeisesti niitä rauduksia ei kuitenkaan ole niin hirveän iso osuus runkoluvusta.

    hatelo

    Kasvattaisin siinä suht harvan koivikon parhaista tukkipotentiaalin koivuista päällä ja antaisin kuusen nousta alta. Sitten on myöhemmin aikaa sottailla millaisen metsän lopulta tekee. Minulla olisi ollut hyvä tuollaisen ongelmametsän alku, vaan tänään aloitin katkaisuhoidon. Tein melkoisen ison aukon talvella 2011 ja istutin korpiosan pari ha kuuselle ojitusmätästettyyn maahan keväällä 2011. No sitten tuli kolme hallakesää putkeen ja arvelin metän menneen aivan vituiksi ja annoin koivun vaan nousta. Tarkoitus oli jättää väljähkö koivikko kuusten päälle ja katsoa mitä tulee. Kun menin sinne pusikkoon niin lopputulos oli, että en jättänyt tänään yhtään koivua. Kuuset on sellaista vajaan miehen mittaista ja välit täynnä vajaa metristä luontaista mäntyä. Kuusissa hallan muistona monessa 2-3 latvaa, mutta niistä sai raivarilla ja käsillä helposti yksilatvaisia ja yllättävän hyvä havumetsä siihen näköjään tulee. Vattua ja horsmaa ym on omiksi tarpeiksi mutta niistäkin liiat lähtee samalla.

    Panu

    Aiheesta tai tarkemmin suunnitelmallisesta kaksijaksoisen koivu-kuusisekametsän kasvusta löytyy nyt tuore Metsälehden artikkeli:

    Kommentissa Veli-Jussi Jalkanen jakaa kokemuksiaan.

    Itse en ole tätä kokeillut vaan pyrkinyt kasvattamaan puuston täystiheänä ja minimaalisella alikasvoksella.

    Nyt alkanut kuitenkin kiinnostamaan kokeilla. Se voisi mennä jotenkin näin:

    1. Valitse koivulle sopiva pohja.

    2. Äestä, jotta koivujen väliin saadaan luontaisia taimia.

    3. Istuta jalostetulle koivulle.

    4. Noin 5 (?) vuoden päästä raivaa ja jätä ainoastaan istutetut koivut sekä syntyneet kuuset.

    5. Täydennysistuta kuusia sen verran kun tarvii (tiheys pitää miettiä/päättää)

    6. Kuusentaimikkoa raivataan tarpeen mukaan.

    7. Koivikon ensiharvennuksessa kuuset ovat vielä liian pieniä poistettaviksi eli niitä vain varotaan. Artikkelissa kaveri sanoo, että alikasvoskuuset eivät vaurioido, koska koivut kaadetaan ajouralle. Kuulostaa vähän yksinkertaistetulta näkemykseltä kun ei pelkästään ajouralle voi kaataa kuin ajouran reunapuita eikä ensiharvennuksessa niitäkään.

    8. Koivikko harvennetaan yhteensä 2-3 kertaa ja jo toisessa harvennuksessa päästäneen ensiharventamaan kuusikkoa.

    9. Koivikko päätehakataan jälleen kuusia varoen ja kuusikko tarpeen mukaan harventaen.

    10. Kuusikko kasvatetaan päätehakkuuseen ja mahdollisesti harvennetaan sitä ennen kerran.

    On teillä kokemusta osasta näitä vaiheita tai peräti kaikista? Joku kertoi jossain, että kun teki päätehakkuun ja pyysi säästämään kuusikon alla niin päätehakkuu meni harvennushinnalla.

    Mitä mieltä ja millaisia kokemuksia tästä kasvatustavasta, onnistuuko ja kannattaako?

    Ammatti Raivooja

    Ojitusmätästysnon toiminut hyvin, koivu tarvii aina hyvän kosteustasapainon ja ojanlaidat imee kuusen taimea hyvin, ja se samalla parantaa myös ihan erillä viisiin kuusen kasvuolosuhteita. Luonnollisesti tulee myös alueet missä kasvatetaan kuusia ja missä ajetaan vehkeillä. Ei oo montaa paikkaa missä mieluummin ottaisin äestyksen, kuusen tulo kuitenkin myös pitkälti  siitä onko isoa kuusikkoa lähellä.

    Panu

    Jos vettä pitää johtaa pois niin ojitusmätästys on varmasti paras. Ajattelin äestyksessä myös kustannussäästöjä mutta ikinä en ole vielä äestysjälkeen istuttanut.

    Puuki

    Äestysjälkeen tulee yleensä paljon ylimääräisiä taimia ja muuta ryönää. Istutustaimet kasvaa selvästi hitaammin äestyksen jälkeen kuin laikkumättäissä. Kustannusetu menee siihen ja raivauskuluihin.

    Ammatti Raivooja

    Joskus raivannut äestykseen istutettuja koivuja niin ei jotenkaan näytä samalta kun luontaisesti äestykseen syntyneet, tai voi olla myös, että kuvittelen.

    Tuossa https://www.metsalehti.fi/lukijoiden-kuvat/nuorenmetsan-kunnostusta-2/

    Tuossa pituusero on suurempi, tehty tavallisessa keskikokoisella motolla. Sitten tuollainen mikä aloituksessa on niin giljotiinilla koivut kaikki pinoon vaan. 8m alkaa olemaan max mikä menee katkomatta kyytiin ja sillee nopeeta ja siitä jää käteen rahaa myös ilman tukia.

    Tuolloin kannattaa tehdä 2 vaihe koivikko. Tosiaan niinkuin jutussakin on, että joka kohtaan ei välttämättä tule. Tuossa voi tuota kuusikkoa liittää tuohon mäntykuvioon kasvamaan aikanaan, mikä on istutettu savimaahan koivujen kanssa samaan aikaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)