Keskustelut Metsänhoito Kuusen ensiharvennus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 48)
  • Kuusen ensiharvennus

    Merkitty: 

    Mikähän on arvon raadin neuvo harrastelijalle. Kyseessä 4ha noin 20 vuotta sitten istutettua kuusikkoa. Kävin tänään kävelemässä palstalla ja vähän mittailemassa. Rinnankorkeudelta ne on pääosin 10-15 cm. 3m ropseja pienimmistä tulisi 1kpl, suurimmista nippanappa 3kpl, eli mielestäni ei oikein tasakasvuista. Alueelle mahtuu muutamia muutaman aarin pläntteä, joissa kasvu on ollut hidasta, rinnankkorkeudelta 6-10cm. Mikähän olisi tuon pläntin ensiharvennus ajankohta. Pitäisikö ootella jokunen vuosi, jotta rungoista saa valtaosin 3 propsia, vai mitä pitäisi tehdä?

  • Timppa

    Katselepa oksistoa.  Vihreää pitäisi olla 60 %.

    Ensiharvennuksessahan poistetaan noita pienempiä.  Oleellista on, että jätettävät puut ovat hyväkuntoisia.

    MJO

    Riippuu alaoksien neulasista. Suositus on viimeistään harventaa, kun vihreitä oksia on enää vähintään 60% kokonaispituudesta. Sen jälkeen alkaa tulla kasvutappioita ja toipumiseen menee aikaa. Itse harventaisin vähän aikaisemmin.

    reservuaari-indeksi

    Odotellaan vielä kaikkien alojen erikois a-siantuntijan, Visvapallon (SS-persu), kommenttia kuusikon harvennukseen. Eri olosuhteista pahemmin välittämättä se tulee alkamaan jotakuinkin:

    ”Jos kuusikko on 20 vuotiaana vielä kolmen kuidun koossa on jotain mennyt pahasti pieleen…”

    ..ja jatkuu siten muistutuksena nollarajasta siirtyen sitten itsetunnon kehityksen kannalta katsottuna varsin erikoiseen korostetun itsekehun suuntaan.

    ♥ Kerttu
    Luken kasvuvastaava

    mehtäukko

    No jaa.

    Tuo karsiutuminen ja heti perään se seikka, onko kauppasenssit muuten tai lähistöllä otillaan. Ja korjuukelit tietysti.

    Tolopainen

    Ei taida motomies tehdä kolmosia. Eipä noita tiheyksiä tarvitse miettiä, jos tekee pystykaupan. Kemera anomuksen kirjoittelee siinäpä se oma osuus. Ostomies osaa arvioida korjuuajankohdan.

    Jätkä

    Aiotko tehdä moottorisahalla itse, vai myytkö pystyyn? Omatoiminen metsänomistaja voisi kaivella harvennusmallin esiin ja katsoa siitä, mitä relaskoopilla pitäisi saada pohjapinta-alaksi kyseessä olevalle kuusikolle ennenkuin sitä harventaa. Siellä on myös pohjpinta-ala harvennetulle kuusikolle. Niitä kun noudattaa, niin ei mene pahasti pieleen.

    Harjavallan suunnasta jos kuuntelee neuvoja, niin ”Ylispuuhakkuu ja tukkikaupat käyntiin” – sanoo Syyrakki.

    metsänkasvattaja

    ei  ole  kiirettä  harventaa   mutta  viiden vuoden  sisällä  kuitenkin pienet pois  joitain voi  jättää  jos  ei  muuta  ole  tavoita  jättää  noin 1000  r ha  niin  hyvä tulee

    kim1

    Olisihan tuo hyvä kohde omatoimiselle metsänomistajille tehdä itse hankintana…,elikkä säästä vähän kesälomia loppusyksyyn,tai alkutalveen …ja jos et ole aivan ikäloppu,niin näet sen kohteen vielä 4 tukkipölkyn tukkimetsänä…,kiva sitten muistella vanhempana …kun silloin 2020 tein hankintahakkuuta..

    Metsäkupsa

    Ilmeisesti harvennus lähivuosina, kasvanut hyvin, jolloin voi liikatiheys yllättävästi olla kutistanut elävää latvusta. Voisi tarjota myyntiin leimmikkoa ja jos ostikiinnostusta ilmenee, niin harvennus käyntiin. Itse olen harvennuttanut heti, kun saanto rekallinen ha:lta irtoaa. Silloin ei kasvu pääse hidastumaan, kun elintilaa ajoissa antaa.

    Menninkäinen

    Kyllä se tuo karsiutuminen on paras mittari kuusikon ensiharvennuksen ajoittamiseen. Kuustakin on istutettu niin monenlaisilla tiheyksillä että saa peruuttamatonta vahinkoa aikaiseksi jos tietyissä tapauksissa odottelee järeytymistä. Sekin vaikuttaa onko ollut kasvuhäiriöitä. Onko ne jätettävät puut mahdollisesti niitä vähän heikommin kasvaneita ja samalla aiemmin karsiutuvia. Jos on siis tarkoitus mahdollisimman paljon sitä tukkia kasvattaa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 48)