Eikös puoli vuotta sitten jätkä haukkunut kaikki pikkukoneet silakkapuntareiksi?…. Mistäs ny tuulee?

No jätkä tietää metsäkoneista yhtä vähän kuin minä eri moottorisahoista. Ammattitaitoista voi esittää mutta kun kaikki tieto koneista, yrittäjyydestä ja nyky hakkuutavoista perustuu kuulopuheisiin ja olettamuksiin niin eihän siitä hyvää seuraa.

Olet oikeassa. En ole enää koneeseen noussut viimeiseen pariin vuoteen työn merkeissä. Mutta sitä ennen jonkun kerran että erotan asiasta jotain tietävän puheet.

Omien kokemusten ja havaintojen perusteella korjuuvaurioiden välttäminen alkaa jo leimikon suunnittelusta ja valmistelusta. Mikä on leimikon korjuukelpoisuus? Milloin maapohja kantaa ja milloin ei? Missä on ”laanin” paikka ja mikä on kantavuus siellä ja sinne johtavalla uralla? Pitääkö tehdä ennakkoraivaus ja tekee sen, mikäli on tarvetta. Nämä asiat pitäisi olla selvillä jo ennen koneen tuloa leimikolle.

Koneen kokoa ratkaisevampaa on mielestäni se kopissa oleva kuski. Toisilla on taipumuksia ja silmää näihin hommiin ja toisella ei. Aika usein tuntuu ”työmaasuunnittelu” jäävän vähän köykäiseksi. Laanin ja ”auton” paikka katsotaan, mutta varsinaiselle korjuukohteelle tuntuu riittävän vilkaisu kartasta. Aika monella tavallisella hakkuukohteella ihan muutaman minuutin patikalla saisi jo uraverkoston kohdilleen. Hyvä kuski tekee hyvää jälkeä, olipa kone iso tai pieni. Toki ylispuuhakkuissa ja päätehakkuissa riittävän järeä kone vahvalla nosturilla mahdollistaa sen, että puut voidaan kaataa haluttuun suuntaan. Leveillä teloilla on saatu lisää kantavuutta, mutta myös leveämpiä uria, jotka näyttävät murtavan maata mutkissa aika tehokkaasti, joten tie onneen ja autuuteen nekään eivät ole.

Itse pitäisin yhtenä merkittävänä syynä lisääntyneille vaurioille nykyisiä puukauppa ja korjuukäytäntöjä. Puukaupat tehdään verkossa ja osto käy metsässä, jos sattuu kiireiltään ehtimään. Leimikot nauhoitetaan entistä harvemmin perusteellisesti ja hakkuu polkaistaan käyntiin heti, kun tiedot on saatu syötettyä järjestelmään. Kärjistetysti voisi todeta, että pahimmillaan kukaan ei oikeasti tiedä mitkä olosuhteet leimikolla ovat, kun kaikki vain luottavat erilaisiin tietojärjestelmiin, kuin pässit suuriin sarviinsa.

Hyviä kysymyksiä ”Jees”. Kuka vastaa esim. siitä, että kesäkorjuukelpoisena myymäsi leimikko on oikeasti kesäkorjuukelpoinen, eikä vain paperilla? Sama raivaustarpeen suhteen? Ei se ainakaan korjuuyrittäjän vastuulla ole, jos myyjä ei tiedä mitä on myymässä tahi osto on siunannut pehmeän turvemaa vitelikon kesäkorjuukelpoiseksi. Jos kokoojaura on vedetty leimikon märimpään kohtaan ja ajourat on miten sattuu ja puut täynnä pilkkoja, niin ei se ainakaan myyjän vika ole, eikä ostomiehenkään tehtävä ole osoitella, että miten ja minne ne urat pitäisi vetää?

Jos leimikon jokainen osapuoli hoitaisi oman ruutunsa huolella, niin aika monta miinaa olisi vältetty. Nyt vain on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana menty sellaiseen tyyliin, jossa kaikki suunnittelu ja vastuu näyttävät valuvan sinne urakoitsijoiden suorittaviin portaisiin. Pääasia, että puukaupan teko sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti kaikilta osapuolilta.

Esimerkki valaiskoon: Muuan toisella paikkakunnalla asuva tuttuni pyysi minua tekemään ennakkoraivauksen alueelle, jonne suunnitteli harvennushakkuuta. Muutaman hehtaarin kuvio näytti olevan metsätien varressa vaaran rinteessä olevaa hiesupitoista kivennäismaata. Raivasin kuvion ja panin samalla merkille, että maaperä olikin monin paikoin varsin märkää ja pehmeää ihan kuivana aikanakin. Kerroin havaintoni omistajalle ja sanoin, että teetä talvileimikkona, koska paikoin on niin pehmeää, että kesällä tulee paljon vahinkoja. Seuraavana loppukeväänä/alkukesänä ajoin sattumalta paikan ohitse ja hämmästyin, kun huomasin savotan alkaneen. Ihmetyksellä jäin katsomaan, kuinka joka ainoa leimikon ajoura oli ”reilusti puhki” ja ajokoneen pyörien edessä huljusi lieju sen edetessä kohti varastopaikkaa.

Kun myyjä oli tuttu, niin soitin ja kerroin, mitä olin maastossa nähnyt ja kysyin, että etkö tehnytkään talvileimikkoa? Tuttavani sanoi, että mhy:n neuvoja oli sanonut, että kohteen voi hakata kuivana kesäaikanakin (mts luokitteli kesäkorjuukelpoiseksi). Oli neuvoja kuulemma juuri edellisenä päivänä käynyt siellä ja kaikki oli ollut ihan ok. Nappasin kuvan hänelle ja muutaman tunnin kuluttua sain viestin, jossa tuttuni kertoi, että savotta on lyöty seis korjuuvaurioiden takia. Myöhemmin kesällä paikalla oli sitten pidetty palaveria, jossa yhden jos toisenkin toimijan katse oli ollut maassa ja niska punainen, kun oli keskusteltu vahingoista ja niiden korvaamisesta.

Tässä tapahtumaketjussa jokaisella henkilöllä olisi ollut mahdollisuus estää totaalisen katastrofin syntyminen ihan vain pienellä pyörähdyksellä maaston puolella. Koneketjun ukot taas olisivat voinut itsekin havahtua, että onko tässä nyt kaikki ok, kun joka ainoa ura on puhki ja ajourat melkoiset. Vaikka tietojärjestelmä muuta väittää.

JK. Olisi mielenkiintoista tietää onko tilastoa korjuuvaurioiden määristä eri hakkuulajeittain: Harvennus, Ylispuuhakkuu ja jk. harvennukset? Ehkäpä sieltäkin voisi löytyä selitystä asialle.