Risto Isomäki kirjoittaa viimeisimmässä Aarre-lehdessä energiapuusta ja hiilen sidonnasta. Minusta on selvää, että energiapuulla (moninaisine kerrannaisvaikutuksineen) kannattaa Suomessa korvata tuontipolttoaineita, vaikka lyhyellä tähtäimellä metsiin sitoutunut hiilen määrä vähenisi. Voitaisiinko energiapuun ja laadukkaan tukkipuun kasvatus saada yhdistymään samassa kasvatusketjussa?

Tapion metsänhoitosuosituksissa ei kovin laajasti käsitellä laadukkaan tukkipuun kasvatusta. Karsintaan annetaan kyllä seikkaperäiset ohjeet. Sillä saakin oksatonta tyvitukkia aikaiseksi harvassa kasvatusasennossa.

Isomäki muistuttaa, että intensiivisesti hoidetuissa metsissä on päätehakkuuvaiheessa suuri puuvarasto. Tähän voi yhdistyä korkea tukin laatu, kuten saimme Korholan seminaarissa kuulla koivun kasvatuksen kyseen ollen.

Olisiko varmin ratkaisu pyrkiä kaikilla pääpuulajeillamme alun tiheikkökasvatukseen, joka karsisi alaoksat vähintään tyvitukin pituudelta? Tämä tarkoittaa joko suurta istutustiheyttä, harvaa istutusta yhdistettynä luonnontäydennykseen tai kylvöä. Kasvatusketju jatkuu niin, että tehdään taimikonhoito, energiaharvennus, ensiharvennus, toinen harvennus ja päätehakkuu. Koivulla voidaan tarvita kasvupaikasta riippuen ainakin yksi väliharvennus.

Pyrkimyksenä siis ennen ensiharvennusta korkeaan tiheyteen ja sen jälkeen melko harvaan tiheyteen. Jäljellä olevat oksat karsitaan mutta mieluiten vain kuivia oksia. Elävän latvuksen pituus tulisi olla keskimäärin männyllä 40 %, koivulla ja lehtikuusella 50 % ja kuusella 60 % puun pituudesta. Ensimmäisissä harvennuksissa vähän enemmän ja viimeisisissä harvennuksissa vähemmän.

Ja näistä kirjanpainajillakin muka peloittelusta voisi vielä mainita että nyt on sitten pontta pelottelulle senverran että feromonipyydykset keräävät nyt päivässä-kahdessa sen mitä viimekeväänä viikossa.
Että ei kannata toki pelästyä vaikka tällaisia uutisia juuri tänään kuuntelinkin.

No enpä nyt olisi samaa mieltä että hirvikarkote on ainoa käyttökelpoinen menetelmä. Työläs se ainakin on olkoot aita sitten sitä jonkun muun mielestä tahi ei. Mutta ainakin käyttökelpoisuus on tässä reilun kymmenen vuoden aikana tullut vakuuttaneeksi.
Alkuvuosina sitä tulee seurattua turhankin intenssiivisesti syystä että silloinhan hirvet joutuvat sen turvan kautta oppimaan ettei siitä kuljeta.
Sen alun jälkeenhän tuo on lähinnä voimakkaampien luonnonilmiöiden jälkeen tarkastusta ja hyvin kevyttä korjailua. Esim. Pohjois-Satakunnan tiluksen 2011-istutuksen jälkeen rakennettu aita on saanut olla rauhassa alkuvuoden jälkeen. Paitsi Tapanin-myrskyn kaatamat puut ja naapurin metsätyöltä joka hiukan paikoin koetteli sen kuntoa. Kumma kyllä konetyökään ei suju ilman rajan ylityksiä jopa aidan yli.

Lainaus :

” Tuohon asti olin taimikkoa viime kesänä perannut ”

Tarkentava kysymys : Oliko taimikkoa raivattu kertaakaan ennen viime kesää ja kuinka pitkää raivattava risukko oli ?

Täällä valitetaan hirvien aiheuttamista tuhoista , jotka tuntuvat ajoittuvan myöhässä oleville taimikonhoitokohteille . Koivujen mitasta päätellen alue on ollut peitteisenä jo jonkin aikaa ja raivaus vähän myöhässä . Rehevä pohja ja heinettyminen on voinut tietysti olla perusteena raivauksen viivyttämiselle .

Itsellänikin on aivan vastaava omakohtainen kokemus , jossa hirvet listivät useita aareja 0,5 ha:n koivukuviosta . Tilanteesta en voi syyttää , kun iseäni , kun hirville oli herkkuja ja suojaa tarjolla koivikon ympäristössä . Nykyisellä kokemuksella (ja hirvitiheydellä)
vahinko tuskin toistuisi . Tuolloin hirviä oli 8-10 tuhannella hehtaarilla.

Viime vuosina pitäjiä kiertäessäni olen havainnut monen perinteisen hirvien talvehtimisalueen jääneen lähes tyhjäksi , mikä on merkki siitä , että yleistä hirvihysteriaa on turha nostattaa . On vain keskityttävä kasvattamaan puita kullekin puulajille parhaiten soveltuvalla maapohjalla ja pidettävä taimikot alusta alkaen kunnossa . Hoitamattomuus on metsien suurin uhka tällä hetkellä.

No eipä tuo parin-kolmenkin ha:n ruiskutuskaan par kertaa vuodessa ihan läppärihuutojuttu sentään ole. Tunteja saa varata ja raahata saa painoa ihan kuntoisuuden mukaan. Ja taas altistutaan ”aineille”.