Puuhastelija heitti mielenkiintoiset kysymykset. Vastaus varmaan on että noita kaikkia löytyy. Minusta tuntuu että meidän koulutusjärjestelmä jossa maksetaan tuloksesta koululle on yksi syyllinen. Ajetaan loppututkintoja liian heppoisin perustein oppilaille jotta rahoitus kouluun saadaan varmistettua. Toinen löytyy myös kouluun tulevasta oppilas aineksesta. Sellaista kouluttautumisintoa oppilailla alkaa olemaan aina vähemmän ja vähemmän.  Ollaan paljon pois ja työssäoppiminenkin on mitä on. Arvostan kyllä opettajia.  Niiden motivaatio on ihan riittävällä tasolla. He osaavat asian ja kannustavat oppilaita jos heillä itsellä asiaan on mielenkiintoa. Yleensä on vain niin että aika usein maahanmuuttaja opiskelijoilla on aika kova motivaatio oppia asioita. Kantaväestöllä aika usein tässä on petraamista.

Poikkeus (Jätkä) vahvistaa säännön.

Jos ruotsalaisten hankkeesta karsitaan tuo 10 viikkoa niin idea sopisi hyvin tännekin.Rekrytoidaan esim.Thaimaasta paikallisten avustuksella fiksuja nuoria jotka koulutetaan täällä kunnolla.Työasenne on varmasti kunnossa.

Ei ehkä kannata yleistää liiaksi.  Viimeksi konekoulussa olleen , jonka tapasin , oli aloittanut konehommat jo aikoja sitten ennen kouluun menemistä ja oli jo valmis koneen puikkoihin ja kävi ilm. vain hakemassa virallisen tod. tms. jotta saattoi hakea eri työpaikkoihin paremmin.

Voi se olla opettajan ammattitaidottomuuttakin , jos oppilaat ei opi tai halua edes oppia kunnolla, kun ei ole   ihmissuhdetaitoja opettajalla ollenkaan.  Olihan niitä ennenkin  opettajia jotka  esim. projisioi omat traumansa oppilaisiin ja jopa sadistisia keinoja käyttäen luulivat olevansa hyviäkin  opettajia.  Ne on niitä  väärässä suojatyöpaikassa olleita tai edelleen olevia  henkilöitä.

Olin 90-luvun alussa muutaman vuoden tilanteessa, että töitä oli vain satunnaisesti, huonoimpana vuotena jäi suunnilleen sataan päivään. Isot yhtiöt olivat sanoeet joukoittain irti metsureitaan ja samalla väheni pomojenkin tarve.

Huomasin jostain ilmoituksen, että Siilinjärven metsäoppilaitos järjestää metsäkoneenkuljettajakurssin työttömäsi jääneille , työkokemusta omaaville metsureille ja työnjohtajille. Koska itselläni oli molempiin ammatteihin koulutus, ja molemmista töistä oli työkokemusta, päätin laittaa hakemuksen vetämään. Kolutus olisi kestänyt muistaakseni 10 kuukautta. Hakikijoita oli suuresta työttömien määrästä johtuen melkoisesti muistaakseni jotain 130, paikkoja oli 15. Alussa karsintaa oli ollut suoraan hakujen perusteella, haastatteluun kutsuttiin 30. Pääsin tuohon haastateltavien joukkoon. Haastattelutilanteessa pöydän takana istui kolme asiantuntijaa, jotka arvioivat, olisiko minusta mahdollista kouluttaa konepuolen ammattilaista. Paikalla oli työvoimatoimiston- ja metsäkoulun edustaja, kolmas oli vissiin joku ammatinvalintapsykologi. Siinä jaariteltiin niitä, näitä. Kehuivat, että kokemukseni oli riittävän monipuolista ja pohjakoulutusta enemmän, kuin tarpeeksi. Jossain vaiheessa koulun edustaja alkoi kysellä, oliko minulla minkälaista kokemusta koneiden käytöstä. Olinko ajellut traktoreilla, puimureilla, kaivinkoneilla, tai muilla vastaavilla vempaimilla. Vastasin rehellisesti, että ainoa neljällä pyörällä oleva laite, jolla olen ajanut on auto. Tähän tuo koulun mies tuumasi, että olisi kuitenkin hyvä, että olisi jonkinlainen pohjakokemus, tai ainakin käsitys koneiden toiminnasta. Aloin jo sisäisesti kiihtyä, mutta hillitsin itseni. Vastasin hänelle, että erotan kyllä hevosen metsätraktorista, ja että minulla oli sellainen käsitys, että kun pyritään metsäkonekouluun, siellä ensisijaisesti opetetaan käyttämään ja kuljettamaan metsäkoneita. Jatkoin vielä, että jos minulla olisi nuo vaadittavat perusedellytykset, olisin mennyt kyselemään tutuilta koneenkuljettajilta suoraan, että opettelen metsäkoneen käyttöä heidän ohjauksessaan. Siitäkin oli ollut joskus puhetta. Tässä vaiheessa alkoi koulun asiantuntija katsella pitkin nenänvartaan ja muutkin paikallaolijat vilkulivat vähän seiniin päin. Kertoivat kuitenkin ,että valintapäätökset tehdään sitten, kun kaikkien haastateltavien jutut on tutkittu. Arvasin kyllä, että oma valintani oli hylätty suoraan tuossa haastattelussa, enkä yllättynyt, että muutaman viikon kuluttua tuli kirje, jossa todettiin, että ”valitettavasti valinta ei ole sattunut kohdallesi”.