Koivun liiallinen valta estää havumetsän kasvua

<span style=”font-size: large;”>Metsänhoidossa puhutaan usein sekapuuston hyödyistä, mutta liian harvoin tunnistetaan tilanteet, joissa tietty puulaji voi vakavasti haitata metsän kasvua. Olen tehnyt vuosien ajan harvennuksia mänty- ja kuusivaltaisilla kangasmailla ja törmännyt yhä uudelleen samaan ilmiöön: </span><span style=”font-size: large;”>koivu estää havupuiden kasvun</span><span style=”font-size: large;”>.</span>

<span style=”font-size: large;”>Kun koivulle annetaan liikaa tilaa hyvillä havupuiden kasvupaikoilla, seurauksena on usein pitkälle edennyt kilpailutilanne. Kuuset ja männyt kuihtuvat valon, veden ja ravinteiden puutteessa. Koivun leveä latvus varjostaa tehokkaasti, sen juuristo kuivattaa ja vie ravinteet, ja tuulessa taipuvat koivut aiheuttavat neulas- ja oksavaurioita havupuihin. Lopulta seurauksena voi olla laajoja alueita, joilla </span><span style=”font-size: large;”>muu puusto ei enää menesty</span><span style=”font-size: large;”> – vaikka kasvupaikka olisi maaperän puolesta sille otollinen.</span>

<span style=”font-size: large;”>Näitä alueita on Suomessa </span><span style=”font-size: large;”>miljoonia hehtaareja</span><span style=”font-size: large;”>, ja ne muodostavat metsänkasvun näkökulmasta </span><span style=”font-size: large;”>hyödyntämätöntä potentiaalia</span><span style=”font-size: large;”>. Monissa vanhemmissa metsissä koivu on saanut kasvaa vapaasti, koska varhaishoito tai ensiharvennus on jäänyt tekemättä tai tehty liian kevyesti. Näin metsän kasvu voi pysähtyä jopa vuosikymmeniksi. Tämä on asia, josta ei puhuta tarpeeksi – ja johon ei aina reagoida harvennuksissa, erityisesti koneellisissa korjuissa, joissa monet pienet mutta merkittävät yksityiskohdat jäävät huomaamatta.</span>

<span style=”font-size: large;”>Omassa metsänhoidossani olen ratkaissut asian niin, että </span><span style=”font-size: large;”>poistan havupuiden kasvualueilta lähes kaikki koivut</span><span style=”font-size: large;”>. Sen sijaan kosteammille paikoille ja reuna-alueille jätän niitä harkiten, sillä siellä niistä voi olla hyötyä. Työskentelen käsin – kaadan puut moottorisahalla ja kuljetan ne metsästä telamönkijällä ja tukkikärryllä. Näin säästän maapohjaa, ja samalla näen tarkasti, mitä jokaisen puun poistaminen tai säilyttäminen aiheuttaa. Työ on fyysistä ja vaatii kuntoa koko kropalta, mutta minulle se on myös kuntoilua: nostan työpäivinä muutaman tonnin puita. Näin toimiessani tunnen metsän kehityksen omassa kehossani.Tiedän, ettei tämä tapa sovi kaikille – eikä tarvitsekaan. </span>

<span style=”font-size: large;”>Kokemukseni perusteella uskon, että </span><span style=”font-size: large;”>koivun vaikutusta havumetsien kehitykseen tulisi tarkastella nykyistä kriittisemmin</span><span style=”font-size: large;”>. Sekapuusto on hyvä renki, mutta huono isäntä. Liian vahva koivupainotus hyvillä havupuumetsän kasvupaikoilla vähentää kokonaiskasvua ja samalla pienentää hiilinielua.</span>

<span style=”font-size: large;”>Suomen metsissä on edelleen </span><span style=”font-size: large;”>valtavasti kasvupotentiaalia</span><span style=”font-size: large;”>, jota tulisi ehdottomasti hyödyntää. Korjuumenetelmien kehittäminen nykyistä keveämmillä koneilla olisi välttämätöntä, jolloin metsäpohjan ja puuston vauriot jäisivät pienemmiksi. Toivon, että tulevaisuudessa metsänhoitoa tarkastellaan entistä kokonaisvaltaisemmin – ei vain taloudellisesti, vaan myös biologisesti ja ajallisesti kestävästi.</span>

<span style=”font-size: large;”>Rakentava kriittisyys ei ole vastakkainasettelua, vaan välittämistä.</span>

<span style=”font-size: large;”>Juhani Kaseva, Imatra</span>