Itse ostin ensimmäisen palstani kolme vuotta sitten syksyn puukauppa tuloilla, noin 60 km Tallinnasta. 35 ha. Kaupassa tuli mukana kohtuullisen kuntoinen talo, jonka remontoin paikallisella yrittäjällä. Hyvää jälkeä tuli.

Kätevää mennä autolautalla yli, ajaa 60 km ja oma talo odottaa hoitotöiden suorittajaa. Tarkoitus olisi katsella tuosta ”lähistöltä” aktiivisesti tiloja lisää ja siirtää vaikka riskialtteista osakkeista tuonne.

Kaksi reissua olen tuonne jo tehnyt. Myin yhden harvennuksen, ostin lannoituksen ja annoin sahan laulaa koivu, tammi ja haapa taimikoissa viikon ajan.

Vähäinen kokemukseni sikäläisestä toimintakulttuurista on vaihtelevaa.

Itse puukaupan teko kävi ison firman kanssa helposti, mutta leimikon suunnittelu tuntui olevan vaikeaa. Kannattaa ainakin itse olla paikalla leimikon merkkauksessa, minun leimikkoni ainakin meinasi lipsahtaa 30 m naapurin puolelle. Mitäköhän siitäkin olisi seurannut? Korjuujälki oli yhtä hyvä kuin keskiverto suomalainen.

Lannoituksen taas ostin vanhemmalta yrittäjältä, joka ei tainnut olla kuullut englannista. Ajattelin, että mennään riskillä, koska ala ei ollut kuin 2 ha. Siinä sitä sitten mentiin Google kääntäjällä. 😉

”RE: Kiinnostaako Viro?
Viro sai vapauden takaisin 25 v sitten.
Ensimmäisen kerran kävin Virossa 1979, näki mitä on reaali sosialismi.
Oikea realiteetti paljastui 2000-luvun alussa, entisen 100 ha yksityistilan metsälöstä oli harsittu parhaat puut pois. Omistajat oli kuljetettu Siperiaan jonne myös jäivät.
Se mitä Virossa oli harjoitettu 50. vuoden aikana paljastui pikku hiljaa.Kotimaassa sinä aikana maksettiin sota velat, siirryttiin TEHO-metsätalouteen. Sen jälkeen työ sosialisoitiin joka on realisoitunut valtavina hoitorästeinä.
90-luvulla siirryttiin markkina talouteen, hoitorästit vain lisääntyivät.
Näiden vierailujen aikana Viroon halukkuus hoitaa kotimaan metsiä lisääntyi 110%.”

– Ei se tainnut ihan noinkaan olla. Kävimme viran puolesta Viron Maa – ja metsätalousoppilaitoksella vierailulla ja samalla reissulla ammattitaitokilpailemassa.

Se oli itsenäistymisen kynnyksellä ja Gorba oli silloin vielä presidenttinä.
Isäntämme kertoi melko suoraan kaikista niistä seikoista, jotka heitä olivat kalvaneet vuosikymmenet.
Silloin ihastelimme todella puisevia metsiä, joista virolaiset kertoivat, että kun kaikki tulot puista menivät Moskovaan, he eivät mitenkään ”pystyneet hakkaamaan” metsäsuunnitelmien mukaisia määriä puuta, vaan aina jäätiin noin puoleen tavoitteista.
Niinpä itsenäisen ajan koittaessa hakkuusäästöt olivat melkoiset.
Koulutila oli melkoinen: – 9000 ha, josta puolet erinomaista peltoa.

Kurulaiset aloittivat metsäkoneopetuksen koululla ja sinne rakennettiin saha, jossa opetettiin puiden sahausta ja puutalojen rakentamista mm. Norjaan vientiä varten.

Virossa puutavara on melkoisissa hinnoissa ja he hankkivat sitä lisää myös venäjältä.
Ei sieltä Siperiaan viedä ketään – enään, taitaa vanhatkin uhrit palata, jos ovat elossa.

Sinulla onkin niinpitkä paskanjauhanta”kommentti” tuolla edellä, että piti lyhentää 90 % kuraa pois siitä.

Se on niin, että kun et asiasta mitään tiedä, niin joka sana on aivan tyhjää lörinää.

Ketjun aihe on ihan mielenkiintoinen.
Keskusteltaisiinko mieluummin vain siitä!
Oma toimintani alkoi Virossa 1991, ja jatkuu edelleen.
Maa on mennyt siinä ajassa todella paljon etteenpäin.
Vanhojen muistelu ei siellä eikä täällä Suomessa johda yhtään mihinkään.
Kaikessa yrittämisessä, – myös metsässä, on elettävä vain ja ainoastaan tätä ja tulevaa aikaa.