Keskustelut Puukauppa ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 309)
  • ”Kaukolämpöä ei risuja keräämällä tuoteta”.

    Merkitty: 

    Joko kyseinen otsikko Metsä-lehdessä 7/2024 viimein puhkaisee kuplan ,jossa ”energipuunkasvattajat”/ risukontuottajat ovat eläneet. Energiantuotanto olisi ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa ,jos kuitupuun ja tukin kokoluokkaa olevaa puuta ei poltettaisi tänä päivänä. Kuva Jyväskylän Rauhalahden voimalan puutavaraterminaalista on edustava esimerkki siitä mitä poltetaan. Oman kuntani lämpölaitoksen terminaalissakaan ei juuri vähintään kuitupuun kokoluokkaa olevaa pienempää tavaraa näy. Risuista ei kerry riittävästi lämpöä nykytarpeisiin.

    Sääliksi käy niitä metsänomistajia ,jotka ovat valinneet risukon tuottamisen laiminlyömällä taimikonhoidon vaihtoehdoksi kasvattaa metsää. Kun sopimattoman pienen puuston korjuuseen ei löydyt tekijöitä eikä materiaalille todellista kysyntää , menee moni taimikko ja nuori metsä pilalle sopivaa korjuuhetkeä odotellessa.

    Asia on ollut kyllä esillä jo 15 vuotta ja ongelmasta kertominen on herättänyt pahaa verta. Vihdoinkin lehti tarttui asiaan oikeasta kulmasta. Luonnonsuojelijat ja ”risukontuottajat” saavat kerrankin ajattelemisen aihetta , mihin huonot päätökset johtavat. Näitä huonoja päätöksiä ovat olleet yhden äänen enemmistöllä tehty päätös todeta turve uusiutumattomaksi ja toisaalla  risukon tuottamiseen kohdistettu tuki sen sijaan ,että tuki olisi maksettu oikea-aikasiin toimiin risukon kehittymisen estämiseksi. Toivottavasti Metsä-lehden artikkeli motivoisi ihmisiä tekemään fiksumpia päätöksiä ja myös toteuttamaan niitä.

  • Visakallo

    Eipä nuo kolmen mepin nimet juurikaan yllättäneet!

    Sanotaan, että kansalla on sellaiset hallitsijat kuin kansa ansaitsee, mutta onko se asia tässä tapauksessa aivan niinkään?

    Ammatti Raivooja

    Uhanalaisimmat lajit metsissä on metsän palamista vaativat lajit. Niitä metsiä pitäisi myös Lapissa polttaa pystyyn osa. Ihme touhua kun puhutaan ikuisista metsistä ja jatkuvasta kasvatuksesta ilman alku- ja loppupistettä, kun jokainen metsähehtaari palaa tai tuuli kaataa 200 vuoden välein. Venäjällä osataan luonnonsuojelu, siellä palaa Siperiassa metsää et metsäpaloista riippuvaiset lajit kukoistavat. Oikea luonnonsuojelija vaatisi metsien polttamista eikä hakkaamisen estämistä. Metsien uudistuminen on luonnollista, mikään ei ole ikuista ja ne kasvaa takaisin.

    Reima Muristo

    Käsittääkseni turpeen nostoa ei ole kielletty vieläkään, sitä voi myös polttaa jos siltä tuntuu.

    Puun myyjien näkövinkkelistä katsottuna turpeen luokittelu fossiiliseksi on parhaimpia päätöksiä Suomen historiassa. Puu markkinoille tuli varteenotettava kilpailija, ei tarvitse tyytyä metsäteollisuuden saneluun kuitupuun hinnoittelussa.

    Laumassa ja urakoinnissa on sitten näitä juudaksia joiden tehtävänä on vain ja ainoastaan laskea energia- ja kuitupuun hintaa. Ei voi pahemmin mennä ammatinvalinta mönkään. Äänestäessä metsänomistaja jättää suosiolla äänestämättä kepua tai persua, mokomia lurjuksia.

    mehtäukko

    Edellä on erään foorumin kevytkenkäisen kulisseissa häilyvän lurjuksen kannanotto, joka lyhytnokkaisuudessaan on  tökerö.

    J.D-Amnell kirjoittaa MTMetsän talousanalyysissä:” Lähes kaikki puu on selvästi hintavampaa.Eikä kyse ole vain Suomesta.Puunsaantipulmat ja kohonneet hinnat näkyvät läpi Euroopan ja P-Amerikan. Tämä voi tuntua metsää omistavien toive-unelta, mutta puunjalostajille se on haaste lyhyelläkin tähtäimellä. Se on jo johtanut tuotannon vähentämiseen ja laitosten lakkauttamiseen. Eniten niin on käynyt Kanadassa, mutta myös Eurooppa ja Suomi ovat saaneet sitä tuta…”

    Kaikessa olisi kohtuullisuus muistettava, mutta kuten keväällä koimme, toimenpiteet murensivat kotimaisen viennin uskottavuutta. Ja hintalappu oli riittävä näiden tahojen tarkoitukseksi osoittaa olevansa luotettava kumppani!

    Apli

    Pienipuustoista enskaa suopohjalla ja kaikki energiaksi! (youtube.com)

    Kyllähän näitä näköjään vielä tehdään, surullistahan tuo on, ei voi muuta sanoa. Raivaussaha tuonne olisi oikea väline ei moto.

    mehtäukko

    Ensin siis rs, ja muutaman vuoden jälkeen korjuu pystyyn…

    suorittava porras

    Energiapuuhuuman jälkeen koittaa kova krapula. Näyttävät ennustamani vaikeudet jo alkavan. Pystyrisut ja niiden keräilijät ovat ensimmäisenä tulilinjalla.

    Puunkäyttö putoaa puoleen ,kun sähkökattilat lämmöntuotannossa yleistyvät . Kallein puuaines , pystyrisut, jää tämän seurauksena korjaamatta. Korjuuyritykset ovat jo ahdingossa , kun risut on tehty ja kasassa , mutta tili saadaan vasta haketettaessa . Kun markkina tökkää jää jäljelle vain kulut ja lahoava hakepuukasa. Energiatarpeisiin kasvatellut nuoret metsät puolestaan  jatkavat riukuuntumistaan ellei mo itse tee radikaalia ratkaisua ja hoida hommaa raivaussahalla.

    mehtäukko

    ”Meidän energiapuun toimituksemme lähes puolittuivat viime vuonna, koska Vaasan Voima otti sähkökattilan käyttöön Vaasassa. Sillä tuotetaan kaukolämpö, kun sähkö on halpaa”, Slotte kertoo.

    ”Tuulivoiman tuotannon kasvu takaa sen, että halpaa sähköä on tarjolla entistä runsaammin. Toisaalta sähkön tuottaminen puuta polttaen kannattaa entistä huonommin.”      Tuosta juttua uutiset ja lokit-osastolla.

    On aivan selvää, että ensi höyryn haihduttua risuenergiatalous sammuu kannattamattomana, ja joutaakin. Asioilla täytyy olla järkevän tekemisen meininki.

    Apli

    Fingrid uusii sähköaseman Jyväskylän Rauhalahdessa – mahdollistaa Alvan sähkökattiloiden liittämisen kantaverkkoon | Keski-Suomi | Keskisuomalainen (ksml.fi)

    Samaa tapahtuu myös Jyväskylässä, jatkossa kun sähkö on halpaa kaukolämpö tehdään sähköllä ei puuta polttamalla. Tosin vasta 2026 eli 1.5 vuotta siihen menee…

    Nostokoukku

    Aika harvoin sähkökattila tuhisee, jos käynnistämisen edellytys on halpa sähkö, etenkin myrkynvihreä sähkö.

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 309)