Palataanpa vielä metsätalousyrittämisen kokonaiskuvaan. Paljonko mo pettyy, tehdessään puukaupan väärien odotusten ja oletusten varassa? Paljonko häviää kierto-aikana tukahtuneen istutuksen, vesottuneen taimikon tai riukuuntuneeksi laiminlyödyn eh:n hoidon oikea-aikaisen hoidon laiminlyönnistä? Mitä merkitsee vesitalouden hoitamattomuus, väärä uudistuksen puulaji… jne.

No sitten eteen tuleekin joku päätehakkuukuvio,pienessä mittakaavassa kerran 2-30 vuoteen, jonka ”onnistuminen” sössitään mennen tullen. Ja pinoista kun löytyy ”sitä sun tätä pölkkyä” joille ei muka löydy selitystä. Aihetta tai sittenkin todellisuudessa vähemmän aihetta siitä, mutta eikö peli ole jo aikoja sitten menettämällä menetetty?

Sivulla 6 ja tässä palautuksessa mehtäukko haluaa asioihin suhteellisuutta. Se nyt ei tarkoita taas Puukin…”hakkaa oman mielensä ja tarpeensa mukaan puut ja lopputulos mo:lle selviää vasta hakkuun jälkeen, niin…” Lähtökohta olkoon ,että allekirjoitetuista sopimuksista pidetään kiinni.

Selatessa tätä viestiketjua läpi, esim Jovainin tapaisella asioiden selittämisellä ja loogisuudella ei ole mitään tekemistä ratkaisujen löytymiseen. Toinen seikka on se, että miksi hyvin hatarilla pohjilla esitetyistä katkonnan ”vääristä” !!? ratkaisuista löytyy tuollainen mekastus elintärkeisiin metsätilatoiminnan muihin toimiin nähden??

Ja uskallanko veikata: luulot ovat vahvoja,tiedot vajavaisia. Keskustelu sinällään ihan hyvä.

Hyvä että jokin linjaus on saatu, metsänomistaja on tunnetusti alakynnessä helposti.

Minun mielestäni teollisuuden ”liikkumavara ”  tässä apteerauksessa kasvaa koska metsänomistus paitsi ikääntyy, myös etääntyy henkisesti että fyysisesti kannolta.

Kuten toisetkin palstalaiset, koen erikoiseksi sen että mittavaatimuksia on viety koko ajan siihen suuntaan että tukkiosuus vähenee.

Ei ole kovin pitkä aika siitä kun koivutukkia sai tehdä min. 2,8 metrisenä 17cm latvasta. Silloin se osattiin sahata.

Kuitenkin  pohjoinen sahatavaramme on laadukasta. Olettaisi että se otetaan tarkasti talteen.

”…katkonnan ”vääristä” !!? ratkaisuista löytyy tuollainen mekastus elintärkeisiin metsätilatoiminnan muihin toimiin nähden??”

Tämän keskusteluketjun otsikko on ”Katkontakiista”, jota on käsitelty hovioikeudessa, joten mekastus on koottu tähän. Pelkästään tätä ketjua lukiessa voi saada kuvan, että katkonta saa suhteettoman suuren huomion ongelmaan nähden.

Jokainen tietysti mekastaa eniten siitä, jonka tuntee suurimmaksi ongelmaksi.Itse en ole kokenut katkontaa suurimmaksi sellaiseksi, vaan taimikon perustamista eläintarhaan.

Valinnanvapautta puukaupoisssa on kuitenkin kohtuullisesti. Pitää vaan tehdä oma arvomatriisi ostajista ja ajaa siihen puukauppatarjous ja leimikkotiedot. Pitää tietää ostajien temput ja mitä itse haluaa. Lisäksi olen tehnyt hakkuun valvonnan itse käymällä työmaalla aloitusvaiheessa ja kun se alkaa olla valmis.

Siitä huolimatta pidän HO:n ratkaisua tärkeänä. Tähän asti ostaja on periaatteessa saanut katkoa miten haluaa, nekin rungot, joissa ei ole laatuvikaa. Niille jotka tekevät vuosittain puukauppaa, tilanne tietysti ”keskiarvoistuu”, eli välillä sattuu hyvä matriisi ja välillä huonompi. Jos metsänomistaja tekee yhden suuren puukaupan kerran kymmenessä vuodessa ja sattuu huono matriisi ja huono motokuski, niin mekastus on ymmärrettävää.

Jätkä on tuonut ammattimiehen tavalla aivan oikeita näkemyksiä tähän asiaan.

Planter puolestaan edellä kirjoitti osuvasti siitä, kuinka pitää toimia, kun kaupankäynti on nykyisen kaltaista.

Jos olisin kilpailuviranomainen, niin kieltäisin nykysysteemin, koska se rajoittaa aitoa kilpailua. Se, että ostaja voi tehdä esim. haluamansa arvomatriisin ja vielä salata sen myyjältä on tietysti aivan väärin. Joissakin leimikoissa sillä on valtava vaikutus tukkisaantoon.

Tukkileimikkoa ei voi oikein hinnoitella käymättä sitä läpi, koska tukin ja tukin jalostusarvossa on valtava ero, (laatutyvi vai kuivaoksainen välitukki) joten tukki- ja kuitukoon hinnoittelu erikseen ei ole mikään ongelma. Lahot eivät myöskään ole ongelma, koska ne on helppo todeta jälkeenkin päin. Toisenlainen kauppamenetelmä johtaisi hakattavan puuston jalostusarvon maksimoimiseen, joka nykysysteemissä ei ostajaa kiinnosta, koska se ei ole häneltä pois. Hölmöä on  sekin, että on puun myyjän päänsärky, kuka puikoissa istuu, kun mitään sananvaltaa siihen ei hänellä ole.

Joskus on kauppakirjaan pitänyt kirjauttaa, kuka hakaa ja joskus minimi tukkiosuudenkin, kun joutuu kaukaa operoimaan. Sen olen huomannut, että motokuskin kanssa on nykyään sentään helpompi jo keskustella siitä, kuinka hakuun haluaa suoritettavan. Motokuskin ei sinänsä pitäisi liittyä tähän ongelmaan myyjän kannalta mitenkään. Se pitäisi olla joka suhteessa ostajan päänsärky.

Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Nykysysteemissä puun ostaja voi kussakin tilanteessa harkita, kuinka härski kehtaa olla, kun esim. markkinatilanne näyttää sitä hänen kannaltaan vaativan.

Metsäala on ollut vähän joka suhteessa täynnä taloudellisia käsittämättömyyksiä.