Jätkä: ”Tottakai uudistamiskustannukset otetaan kantorahatuloista”

Samalla logiikalla esimerkiksi jostain yhtiöstä saatuja osinkotuloja on sijoitettava takaisin samaan yhtiöön. Tai hei, jos Puuki/Jätkä lainaatte jollekin rahaa, niin saamistanne korkokustannuksista on osa lainattava takaisin hänelle. On teillä hieno logiikka! Te elätte ajassa, missä avohakkuutuloista pistettiin osa rahoista jemmaan kunnes taimikko oli syntynyt.

Niin kuin aiemmin kirjoitin jos metsä ei edusta sijoitustoimintaa, niin se on aivan se ja sama mitä ja miten siellä touhuaa. Korkealta ei putoa vaikka hieman lähtisi kulurakenne käsistä.

MaalaisSeppo: ”Metsänomistajaksi ei ketään pakoteta.”

Aina kun yrittää kyseenalaistaa vanhoja käytäntöjä tai tuoda esille uudenlaista toimintatapaa, tämä kortti kaivetaan esiin. On tyydyttävä siihen 2-3 % tuottoon ja sillä siisti. Ei muuta kuin joukolla taimia istuttamaan ja heinää polkemaan. Sanopas Seppo, että miksi suhtaudut uudistamisvelvoitteen hoitamatta jättämiseen kuin harmaaseen talouteen? Onko syynä maisemalliset seikat, luontoarvot, kateus vai mikä?

On outoa verrata kaivostoimintaa tai sellutehdasta metsään. Hieman eri aikajänne on jälkien korjautumisessa. Minulla meinaa aina metsätilalle tai naapuritiloille jäävät puita ja nämä penteleet tuntuvat siementävän liiaksikin kun raivaussahakustannuksia pääsee syntymään.

Tolopainen: ”Visakallo kertoo iltasatuja jo aamusta.”

Tuo Tolopaisen kommentti kiteyttää hyvin elävästi, miten erilaisissa olosuhteissa Suomessa puuta tuotetaan. Se mikä täällä Päijät-Hämeessä on aivan tavanomaista, kuulostaa Kokkolan seudulla jostakin metsänomistajasta sadulta. En tiedä, mikä kuusikkoni päätehakkuussa ja uudistamisessa oli Tolopaisen mielestä sadunomaista, mutta täälläpäin kysymys oli varsin tavanomaisesta puukaupasta. Silloin kun laitetaan lähes 500 motin / ha kuusikko nutulleen, nousee myös latvusmassan ja kantojen hinta, koska niiden määrä johdetaan hakatun ainespuun määrästä. Lisäksi leimikosta tehtiin kauppa tiukassa kilpailutilanteessa, jossa kuusitukien yksikköhintoja ei voinut enää kirjata ylemmäs, vaan niitä kompensoitiin tavallista korkeammilla havujen ja kantojen hinnalla.  Bonuksissa taasen ei ollut mitään erikoista, ne kertyivät ja ne käytettiin aivan normaalisti metsän uudistamiseen.

Sehän on ihan mielekästä ja mukavaa työtä! Viiden-kuuden vuoden kuluttua tältäkin alueelta myydään jo ensinmäiset joulukuuset. Hyvä ilma, erittäin hyvin mätästetty maa, erinomaiset taimet. Lisäksi seurana hoitokoira Rico, kaksivuotias lapsenlapsikin poikkesi työmaalla vaaria katsomassa, ja ennenkaikkea, – oli hyvät eväät mukana!

Keväällä istutetuista kuusentaimista 20-30% on kuivunut, joutuu täydentämään.

Uudistuskulujen kattaminen kantorahoista on osa sitä pohdintaa ja laskemista minkälainen metsänhoitotapa kannattaa milloinkin taloudellisesti .  Yksikään ns. jatkuvankasvatuksen ”apostoli” ei ole vielä tähän mennessä tuonut tälle palstalle tai tietääkseni esittänyt muuallakaan päteviä laskelmia jotka kertoisi oikeasti sen menetelmän erinomaisuudesta verrattuna tasaikäiseen ns. perinteiseen metsänhoitoon hyvillä kasvupaikoilla ( = riittävän hyväkasvuisilla kasvupaikoilla) talouden kannalta.     Nm. Näätä voinee niitä esittää, koska ei ilm. hyväksy mm. minun esittämää metsänkasvatustapaa (eikä laskentatapaa ?) taloudellisesti kannattavaksi.  Joten ole hyvä vain . Keskustelu saattaa avartaa näkemyksiä puoli ja toisin.