- Tämä aihe sisältää 89 vastausta, 14 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 4 vuotta, 5 kuukautta sitten
toimesta.
-
Kärkkäisen kolumnit
Lehdessä 10/2020 oli juttua aiheesta, jossa osaaminen saattaa nousta arvoonsa eli pienten alojen metsittämisestä vaikeissa olosuhteissa. Jutussa kyllä mainittiin hienovaraisesti toteutumaton toive pienaukon luontaisesta taimettumisesta, muttei ehkä riittävän järeästä rautalangasta vääntäen kerrottu sen olevan jatkuvaan kasvatukseen liittyvien pienaukkojen yleinen ongelma.
Matti esitti kuitukankaalla istutusrivien heinikon tappamista ja sen jälkeen kuusen istutusta.
Varmasti toimiva tapa etenkin selkeissä kohteissa (pelto tms. tasainen ja muusta puustosta tyhjä paikka), mutta mielestäni kovin tehoton ja monimuotoisemmassa maastossa todennäköisesti ongelmallinen. Pitäisi vetää suoria kaistoja, mutta jos alue on osittain taimettunut ja ne haluaa säästää, ei kaistasysteemi käytännössä toimi.
Suunnitelmallisuudella säästää työtä, kun näiden kohteiden metsitys ei ole vuodesta kiinni. Mielestäni parempi menetelmä onkin aloittaa homma istutusta edeltävänä vuotena ruiskuttamalla istutuslaikkujen kohdat glyfosaatilla. Seuraavana vuonna paikat näkyy varsinkin alkukesällä hyvin. Tiheässä heinikossa maan pintakin saattaa olla pehmeämpää, kun kasvuston on kuollut ja juurimatto alkanut pehmentyä. Sama ajatus siis kuin kuitukankaalla. Erona on se, että laikut saa sijoitettua joustavasti sinne, mihin haluaa ja alueen voi kävellä läpi eli homma on paljon nopeampaa kuin kuitukankaan levittäminen ja kiinnittäminen maahan. Heinäämistä ala toki parin vuoden ajan vaatii, mutta tällä tavoin työ on paljon helpompaa kuin normaali heinääminen. Eikä tarvitse kangasta vuoden kuluttua alkaa maasta ja siirrellä.
Voi tietysti olla parempi pitää glyfosaatin käyttö poissa julkisuudesta, koska menetelmän negatiivinen julkisuusarvo osataan käyttää hyödyksi. Se, että metsitettävällä pellolla on glyfosaattia käytetty ties miten pitkään ja paljon, ei enää ole kiinnostavaa. Ei kai suomalaiseen metsätalouteen myrkyt 2000-luvulla kuulu, hyvänen aika sentään. Toisaalta kun metsäalan ammattilaisia on moitittu siitä, ettei jk:ta tarjota riittävän aktiivisesti vaihtoehtona neuvonnassa, pitää myös tällainen piirre tuoda esiin. Epäonnistumisen riski on suuri ja sen korjaaminen erittäin työlästä. Silloin glyfosaatti nousee ihan varteenotettavaksi asiaksi ja pienaukkohakkuita tekevä riskin ottaa, jos näin haluaa.
Jutussa puhuttiin myös taimien kasvatuksesta tavallista suuremmaksi. Sekin kuulostaa työläältä, koska ainakin Taimi-Tapion valikoimissa on 2 v kuusen iso- ja jättipaakkua. Itseäni myös arveluttaa ajatus siirtoistutuksesta, jossa lahoherkän kuusen juuristoa väkisinkin vahingoittuu. Lisäksi kun ollaan pellonmetsityskohteessa, jossa maaperän sieni- ja mikrobilajiston monimuotoisuus on surkealla tasolla, lahoriskin on normaaliakin suurempi.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.