Keskustelut Metsänomistus Kannattako sijoittaa?

Esillä 10 vastausta, 1,081 - 1,090 (kaikkiaan 1,099)
  • Kannattako sijoittaa?

    Merkitty: 

    Arvoisat metsänomistajat

    Mitä mieltä olette metsäyhtiöiden osakeista, ovat tippuneet vuoden aikana 25-35 prosenttia, joko ollaan pohjalla?

    Onko parempia ehdotuksia metsärahojen sijoittamiselle.

  • Tolopainen Tolopainen

    Vaikka metsäkoneen ohjaamo olisi miten viihtyisä tahansa. Se ei poista yksinäisyyttä eikä sitä, että katkennut teräketju pitää mennä vaihtamaan ulos pakkaseen tai räntäsateeseen. Ei se myöskään poista kaikkia työhön liittyviä riskejä. Eikä sitä, että on hyviä ja huonoja hakkuukohteita ja joka päivä työ on alttiina kritiikille monesta suunnasta.

    mehtäukko

    ”…että katkennut teräketju…”   siinäpä se Topolaisella pulma!

    Komatsussa se vaihdetaankin ilman työkaluja n. 20 sekunnissa. Satoi tai paistoi.

    Hakkuukohteiden ominaisuuksiin ei kaikkiin voi vaikuttaa, mutta metsänomistajan tehdessä osansa puut kyllä lähtevät.

    Nostokoukku

    Kaksi kantavimpia syitä miksi hakeuduin aikoinaan metsäalalle olivat, että niitä töitä löytyi kotiseudulta ja niissä töissä sai olla omassa rauhassaan, tehdä yksin töitä. Toimihenkilönä sitten tulivat tietenkin rasittavat tiimipalaverit ym. mukaan kuvioihin. Mutta niistäkin hammasta purren selvisi, kun tiesi että seuraavat pari-kolme viikkoa sai taas tarpoa metsiä yksinään. Palkka, tai oikeastaan nimellinen korvaus, oli onnettoman pieni, mutta nuo kaksi muuta asiaa korvasivat sitä puutetta.

    Tolopainen Tolopainen

    Ei olisi mukava jäädä nykyisillä ehdoilla eläkkeelle elinikä kerroin leikkaisi eläkkeestä 5.2%. Se ei enää nykyisen lainsäädännön aikana kompensoidu koko eläkeaikana. Tarkoittaa sitä, että jokainen joutuu jatkamaan työssä virallista eläkeikää pidempään, kuten nykyisin jo tapahtuukin.

    Visakallo Visakallo

    Eri maiden nykyisistä eläkkeelle jäämis-ikärajoista on hieman hankala saada selkeitä tietoja, sillä tiedot on monesti jopa kahdeksan vuoden takaa. Jos olen oikein käsittänyt esim. Islannin yleinen eläkeikä on noussut jo 70 vuoteen. Aikaisemmin se oli 67 vuotta. Korjatkaa jos olen väärässä.

    Tolopainen Tolopainen

    Jäin eläkkeelle ennenkuin täytin 60v, mitä aiemmin jää sitä enemmän ehtii saada eläkettä.

    narisija

    Eräs työkaverini kartutti eläkettä viimeiseen asti, runsaan vuoden ehti sitten nostaa sitä.

    Visakallo Visakallo

    Minä jäin eläkkeelle täyttäessäni 62. Olen nyt ollut jo yli viisi vuotta todella tyytyväinen.

    Kokenut kaiken tietää

    Kyllä se olisi hyvä, jos ihmiset olisi loppuun asti töissä, ja nuoretkin pääsisi työelämään nykyistä aiemmin. Oli joku laki koneiden käytöstä tullut, ja työmaalla tulkittiin, että nuori työntekijä ei saanut akkuporakonettakaan käyttää. Voisi sen eläkkeen mielestäni korvata jollain toimeentulotuella, niille jotka sitä oikeasti tarvitsee. Niillä, jotka nostaa merkittävää eläkettä, tulee muutenkin jo pelkistä osingoista se 100000/a, eläkkeelle ei välttämätöntä tarvetta ole.

    Visakallo Visakallo

    Tuttavapiirissä on useita yli 70-vuotiaita, jotka käyvät vielä palkkatyössä. Samoin yrittäjiä, jotka jatkavat toimintaansa lähes ”hautaan asti”. Nämä ovat yksilöllisiä ratkaisuja, enkä näe siinä mitään pahaa. Itse halusin omaeläkkeen ja sijoitusten turvin siirtyä virallista eläkeikääni aikaisemmin ”kellottomaan elämään”, ja olen kyllä ollut siihen tosi tyytyväinen. Jos jotain puuhastelen, teen sen vuodenaikojen ja ilmojen perusteella, en kellotaulun ohjauksessa.

Esillä 10 vastausta, 1,081 - 1,090 (kaikkiaan 1,099)