Keskustelu metsätalouden kannattavuudesta taitaa olla pääpiirteittäin tässä ketjussa käyty.On todettava,että metsä kasvaa aina,ainakin jotain vaikka herran haltuun jättää.Ei puunkasvuvyöhykkeeltä isoja alueita löydy,jotka kasvustosta vapaana pysyy.

Edellä olevan kirjoitin siksi,että lähiseudulla lopetti iso emolehmätila tuotannon,taisi kannattavuudessa olla toivomisen varaa.Palkaksi jäi sontaa ja hyvät nykyaikaiset tuotantorakennukset.Todennäköisesti niille rakennuksille ei järkevää taloudellista käyttöä tule,eli huomattava panostus oli hukkainvestointi.Metsä säilyttää toisemmin arvonsa ja tuottaa puuta,joten sekin on osa kannattavaisuutta ja vähäriskisyyttä.

Jos maatila pystyy vain ”lopettamaan tuotannon” niin sen taloudellinen tilannehan on ollut varsin hyvä.Verrattuna oikein velkaisiin tiloihin.

Metsätalous kannattaa ainakin Etelä-Savossa. Rehellisesti sanottuna en tunne metsätalouteni korkotuottoa – en tunne kolesteroliarvojanikaan, mutta molemmat ovat luultavasti hyvällä tasolla, eikä tarkalla lukemalla ole henkilökohtaista merkitystä. Korkotuoton laskeminen toki onnistuisi melko helpostikin, mutta metsänhoitofilosofiani nojaa puuntuotantoon: kirjoituspöytätyönä voidaan saada juuri sellaisia tuloksia kuin halutaankin, pitkällä aikavälillä hyväksi havaittuihin metsänhoitomenetelmiin luottaminen takaa melko varman tuloksen.

Metsätalouden päätöksenteko kulkee metsänhoito edellä: kustannustehokas uudistaminen ja maltti puukaupassa. Erityisen suoraviivaisesti en esim. uudistamismenetelmän valinnassa toimi, vain aina tilanteen mukaan: viljely tai luontainen uudistaminen. Jos vaikka kapeahko uudistuskuvio rajautuu koivikkoon, on joka tapauksessa raivattavaa lehtipuuta tulossa ja tällöin valinta on luontainen uudistaminen, kun kasvupaikka sen sallii. Jos palstalla on elinkelpoinen kuusialikasvos, voidaan se pyrkiä säästämään uudistushakkuussa ja säästää tuntuvasti metsikönperustamiskustannuksissa. Kun viljellään, on ketjun oltava nopea. Hyvin onnistuessaan istutuskuusikko on kolmen kasvukauden jälkeen metrin mittaista ja kasvaa siemensyntyisen koivun kanssa tasatahtia ja antaa pelivaraa taimikonperkauksen ajoittamisessa.

Vihkiytyminen metsätalouteen tarkoittaa, että useimmat työlajit onnistuu itseltä ilman siivunsa ottavia välikäsiä. Samalla metsätilakäynnillä voi vaikka tehdä leimikkosuunnittelun maastotyöt ja raivata taimikkoa. Investointien kannattavuuslaskenta auttaa välttämään virheinvestointeja: ei tietä kannata teettää kantamaan ympärivuotista raskasta liikennettä, jos tien vaikutuspiirissä on lähinnä talvikorjuun vaativia kohteita tai lannoitusta tehdä, jos lisäkasvu on lähinnä kuitupuuta puuston laadun takia.

Leimikkosuunnittelun teen itse ja tavoitteena on kooltaan suhteellisen isot, mahdollisuuksien mukaan korjuukelpoisuuden ja hakkuutavan mukaan yhteinäiset savotat. Tämä tuo kustannustehokkuutta puunkorjuuseen ja tuntuu näkyvän tarjoushinnoissa. Leimikoiden kilpailuttaminen on tärkeää, mutta se ei yksin riitä: erilaisten puutavaralajien, mahdollisen kantokäsittelyn erilaisen hinnoittelun jne. seikkojen auki laskeminen on merkittävässä roolissa. Hakkuun valvonta apteerauksen ja harvennusjäljen osalta on niin ikään tärkeää ja ääritilanteessa on oltava rohkeutta keskeyttää savotta, jos jälki ei ole hyväksyttävällä tasolla.

Tuet nostan, kun niitä on tarjolla. Tukieurot ovat päätöksenteossa korkeintaan vaa’ankielen asemassa, esim. taimikoita en jätä hoitamatta ajallaan kriteerien täyttämiseksi.

Lähtökohtaisesti iso kuviokoko tuo säästöjä, mutta kun mahdollisuus on pienipiirteisempään toimintaan, pienehkö kuviokoko metsäsuunnitteluvaiheessa auttaa ajoittamaan metsänhoitotyöt oikein, leimikkosuunnittelussa (pienistä kuvioista voidaan yhdistellä isoja leimikoita, saman metsikön sisällä kantavuus voi poiketa ja kenties osa voidaan hakata vaikka kelirikkoaikaan) sekä tarkentaa puustoarvioita.

Asioiden sisäistäminen paitsi asiantuntijuusmielessä, myös käytännön toiminnassa. Hakkuut enimmäkseen pystykaupalla puunkorjuu ulkoistettuna, samoin muut konetyöt. Muut työt itse metsäsuunnittelusta hoitotöihin. Taimet suoraan tarhalta, maanmuokkaus suoraan urakoitsijalta tilattuna. Lankojen pitäminen omissa näpeissä varmistaa aikataulullisesti kriittisten toimenpideketjujen viipymättömän onnistumisen.

Edit: ehkä kannattavuuden tavoittelun kannalta tärkein juttu jäi mainitsematta. Raakapuulla on ollut noin 30 vuoden välein hintapiikki: Korean konjunktuurina tunnettu 50-luvulla, öljykriisin tuoma 70-luvulla ja markkinoiden ylikuumentumisen myötä vuonna 7. Keskenkasvuistenkin tukkimetsien hakkauttaminen huippuhinnoilla olisi järkevää nyt kun lakikin sen sallii, jos vain rohkeutta olisi.

Burl ’in laatima kommentti jostain syystä hyvin tuttavallista tekstiä…!

Aivan, mehtäukko olet siinä onnellisessa asemassa, että edustat puutavarayhtiön sopimusurakoitsijana ja metsänomistajana onnelan sitä tuottavaa puolta. Meinaatko mehtäukko ihan tosissasi, että tuotannolliset ja taloudelliset oikeudet (etuudet) kuuluvat vain itsellesi (TARKENNUS, tarkoittaa urakoitsijaa ja metsäosastoa). Ja sitä, että jätät metsänomistajat nuolemaan näppejään. Korkeintaan hyväksyt metsänomistajat puukaupan toisena osapuolena. Ainakaan urakointioikeutta metsänomistajalle et ole antamassa ja sitä, että metsänomistajat voisivat urakoida omia puitaan omassa metsässään?! Sitä kyllä vahvasti epäilen, että näin tulisi jatkumaan jatkossa…